You are not logged in.
Pelleauton kuski kärysi ratista. Hyvästi vitun ääliö, en tunne minkäänlaista sympatiaa. Canadiensilta kova veto poimia helvetisti parempi kaveri ruoriin. Näköjään pelko hivellyt Bergevinin persettä.
Offline
Julien on persoonana mitä on, ja melkoinen kitisijä, mutta pitkään tuo kannatteli tyhmiin siirtoihinsa halvaantunutta Bruinsia. Älä nyt Marc tasoita puntteja jollain helvetin typerällä treidillä.
Ihanaa, ihanaa, ihanaa!
Offline
toi oli kyl kova veto bergeviniltä. tavallaan odotettu, mutta en kuitenkaan uskonut, että bergevin luopuisi rakastajastaan.
katsottiin äijien kanssa leffa, äijät lähtivät maustetyttöjen keikalle, itse jäin kotiin kuuntelemaan darkthronea.
Offline
Offline
Suuri voimahyökkääjien kesä on lopullisesti haudattu, sillä David Clarksonin ura on ohi. Jälkikäteen ajateltuna melkoinen siirto Nonisilta ottaa Hortonin 30 millin vakuuttamaton liksa Leafsin kontolle. Sinitakkien kausi ei ole silti pelkkää juhlaa, pelaajiston ja Tortorellan välillä on käyty suljettujen ovien tapaaminen valmentajan käytökseen liittyen. Tortsin tuntien luulen lopun alun käynnistyneen, historia ei ole miehen raivohulluuskohtausten puolella.
Ihana herätä tähän päivään. Valitettavasti nautintoa rajoittaa Canadiensin hylkääminen, pellekaksikko meni yksinkertaisesti liian pitkälle, vaikka hyvältä pottunokan valmennusuran loppu tuntuukin. David Desharnais saanee paskahalvauksen
Offline
Ei ollut kyllä Montrealin hyökkäyspelissä mitään ideaa.
turston wrote:
Shanksinhan kanssa tässä sovittiin vähän aikaa sitten että kesällä vetäistään läpi kymmenottelu.
Offline
Jotain kitkaa noilla on kai jo pidempään ollut.
Offline
Hauska toi Kucherovin hattutemppu, masa seisoo samalla paikalla ehkä koko pelin?
Lapsena tykkäsin seurata kun kanat paistuivat isossa karusellissa kaupan lihatiskillä.
Offline
Tanssittu koskaan ei...
Ron Hainsey nettosi kakkoskierroksen varauksen ja vähän päälle osallistuessaan mestaruuskamppailuun. Ja heti perään kolmanneskauden ihme ja tunnettu puolustuspään liabiliteetti M-A Bergeron tekee Blue Jacketsin kanssa loppuvuoden diilin. Millä helvetin ilveellä tällaiset keskinkertaisuudet pyörii kehissä melkein nelikymppisiksi - sitkeämpiä kuin timantit, rotat tai torakat
Offline
Vittu mä en tajua että nykyään pitää alkaa heiluttaa nyrkkiä jokaisen kovemman taklauksen jälkeen. Esim. viime yönä kun Miller tööttäsi Burmistrovia, täysin puhdas ja Miller melkein paikallaan, näyttäisi jopa jarruttavan (ei mikään POMMI kahdenkymmenen metrin matkalta) ja heti siellä joku vatipää on vetämässä Milleriä pataan.
Tappeluista kymmenen ottelun pelikieltoja kehiin vaan.
Last edited by noiseidea (01.03.2017 13:02)
Lapsena tykkäsin seurata kun kanat paistuivat isossa karusellissa kaupan lihatiskillä.
Offline
Toisilla on millä mällätä. Lukemia Toronton Clarkson-saagasta:
It gets better honestly, the only reason we had the cap space for it in the first place is because he bought out Grabovski the year after signing him for 5.5 x 5 and letting MacArthur + Kulemin walk for free. Then we trade Clarkson for Horton's uninsured contract.
If my math is right here, we spent a little over 60 million dollars (Grabovski's buyout+bonus, Clarkson's 2 bonuses + 1.5 seasons salary, and 6 years of Horton's uninsured contract) for 108 games of David Clarkson. Or a whopping 2.3 million per point he scored with us.
Offline
toi sekoilu ja toistaitoisuus kuitenkin kantaa hedelmää matthewsin, marnerin ja nylanderin landaamisessa.
katsottiin äijien kanssa leffa, äijät lähtivät maustetyttöjen keikalle, itse jäin kotiin kuuntelemaan darkthronea.
Offline
toi sekoilu ja toistaitoisuus kuitenkin kantaa hedelmää matthewsin, marnerin ja nylanderin landaamisessa.
Ei noista ole mitään iloa koska tää toilailu on joukkueen deeänaassa.
Lapsena tykkäsin seurata kun kanat paistuivat isossa karusellissa kaupan lihatiskillä.
Offline
In the last second of life, they're gonna show you how,
how they run this show.
Offline
pate laineelta upeeta puolustuspeliä
katsottiin äijien kanssa leffa, äijät lähtivät maustetyttöjen keikalle, itse jäin kotiin kuuntelemaan darkthronea.
Offline
En kyllä ala jos Rotta Marchand vie Rocketin ja vielä Artin ja vielä Hartinkin. Tai mitään noista
edit: mulkero tän vuoden puolella lähes 1,5 ppg
Last edited by turston (14.03.2017 12:34)
ei muuta kuin voidetta rakoon ja ruuvi kiinni!
Offline
Laineen maalit ovat lähes järjestään hienoja, mut sellanen unelmamaali on vielä jäänyt puuttumaan. Tähän asti hienoin ehkä se Detroitia vastaan. Viime yönä oli taas lähellä:
Last edited by turston (14.03.2017 13:08)
ei muuta kuin voidetta rakoon ja ruuvi kiinni!
Offline
Harmi ku toi ei menny
Carolinan Slevinillä hieno peli eilen, 3+1 ja yks vielä omiin
Varikset komentavat
Offline
Crosbyn yhden käden rystyneppi iha pl
Kyllä siinä näyttää olevan molemmat kädet mailassa kiinni
Sidney Crosby ladies and gents. pic.twitter.com/JkvwvSo3TG
— Aivis Kalniņ (@A_Kalnins) 21. maaliskuuta 2017
Fironillehan kelpaa nämä rotat
ei muuta kuin voidetta rakoon ja ruuvi kiinni!
Offline
Joko on Minnesotassa painettu paniikinappulaa? Boudreu floppaakin jo ennen pleijareita. Kumma homma. Mikä tuolla kiikastaa, osaako joku tiiviimmin seuraava kertoa?
Offline
Red Wings jäi ulos pudotuspeleistä. Ensimmäistä kertaa sitten kauden 1989-1990.
In the last second of life, they're gonna show you how,
how they run this show.
Offline
En kyllä ala jos Rotta Marchand vie Rocketin ja vielä Artin ja vielä Hartinkin. Tai mitään noista
edit: mulkero tän vuoden puolella lähes 1,5 ppg
Taitaa olla eka pelajaa joka saa pelikiellon keihästämisestä ja sen myötä meni teoreettisetkin mahikset Rocket Richard trophyyn ja tuskin muitakaan pystejä luvassa.
Ovechkin meinaa siis osallistua olympialaisiin vaikka NHL sanois mitä. Vaikea ymmärtää venäläispelaajien lojaalisuutta maajoukkuetta kohtaan, kun saavat mm-höntsiinkin aina liudan kovia nimiä.
Offline
R.I.P. vaan Ilkka Sinisalo
In the last second of life, they're gonna show you how,
how they run this show.
Offline
Ottawa pudotuspeleihin päästämällä enemmän maaleja kuin tekemällä
Lapsena tykkäsin seurata kun kanat paistuivat isossa karusellissa kaupan lihatiskillä.
Offline
Ottawa pudotuspeleihin päästämällä enemmän maaleja kuin tekemällä
Tää on kyllä sellanen tilastoharvinaisuus mitä ei tapahdu ku about joka kausi Viimeks kaks jengiä
ei muuta kuin voidetta rakoon ja ruuvi kiinni!
Offline
Pleijariveikkauksia kehiin, hrat tilastoharvinaisuudet.
Lapsena tykkäsin seurata kun kanat paistuivat isossa karusellissa kaupan lihatiskillä.
Offline