You are not logged in.
I'm Not There.
Nojoo olihan.
Offline
[quote:47b9501d23="leposi"]The Mummy: Tomb Of The Dragon Emperor
Sanattomaksi veti. Pitää yrittää vähentää. Tämmösiä.
(Paskaahan mä odotin, mutta että näin paskaa paskaa. Voi luoja. Maailman paskin paskaelokuva.)[/quote:47b9501d23]
iso komppaus!
I love you and dream about the Führer
Offline
Uusin Bond, joka oli odotettua parempi.
Minun ihana hevonen,
Et poni enää,
Juoksentelemaan miehen selkää,
Kuin junan yöllä.
Offline
there will be blood.
mietin jossain parinkymmenen minuutin kohdalla, että miksi menin katsomaan toista kertaa, kun muisti miten ottaa voimille ja tulee niin paska olo.
aika kumma muuten miten elokuvan voi ottaa eri tavalla, kun lopun keilahallikohtauksessa yleisö nauroi elin nöyryytykselle, mikä ei itselläni käynyt ekalla kerrallakaan pienessä mielessäni.
leffa etenee kyllä niin määrätietoisesti ja kaikki kohtaukset on jotenkin niin täysiä, että tuntui että leffa olisi voinut olla ehkä hieman pitempikin, mutta vaikea sanoa. hieno elokuva.
Menetetty peli
Offline
[quote:9286890716="PrivateJoy"]there will be blood.
mietin jossain parinkymmenen minuutin kohdalla, että miksi menin katsomaan toista kertaa, kun muisti miten ottaa voimille ja tulee niin paska olo.
aika kumma muuten miten elokuvan voi ottaa eri tavalla, kun lopun keilahallikohtauksessa yleisö nauroi elin nöyryytykselle, mikä ei itselläni käynyt ekalla kerrallakaan pienessä mielessäni.
leffa etenee kyllä niin määrätietoisesti ja kaikki kohtaukset on jotenkin niin täysiä, että tuntui että leffa olisi voinut olla ehkä hieman pitempikin, mutta vaikea sanoa. hieno elokuva.[/quote:9286890716]
elin nöyryytykselle aina hurraa huudot
I love you and dream about the Führer
Offline
Katsottiin Tropical Thunder
Robert Downey Jr. oli kyllä varsin ältsin greizi, mut muuten toi leffa ei ihan lähtenyt niinkuin odotin.
Riikassa taas tsekattiin Börtsykän ja grasskirtin kanssa Pinapple Express
Ei puhuttele konerumpu ja Hitler sample samoin kuin kaunis ja eteerinen homo kuiskailu
Offline
[quote:3e1d7b4e3e="hrmunoita"]Katsottiin Tropical Thunder
Robert Downey Jr. oli kyllä varsin ältsin greizi, mut muuten toi leffa ei ihan lähtenyt niinkuin odotin.
Riikassa taas tsekattiin Börtsykän ja grasskirtin kanssa Pinapple Express [/quote:3e1d7b4e3e]
Vinkki vinkki.
[quote:3e1d7b4e3e="turkele"][quote:3e1d7b4e3e="ginipoika"][quote:3e1d7b4e3e="turkele"]Ja jatketaanpas nyt eri mielipiteiden sarjassa.
Tropical Thunder
:x
[/quote:3e1d7b4e3e]
Entäpä Tropic Thunder? [/quote:3e1d7b4e3e]
No se
eiq mitäs [/quote:3e1d7b4e3e]
Offline
Oho mokasin
Ei puhuttele konerumpu ja Hitler sample samoin kuin kaunis ja eteerinen homo kuiskailu
Offline
Toi uus X-Files. Aika mälsän tylsä oli.
Offline
Toi uus X-Files. Aika mälsän tylsä oli.
Leposi! Nyt alat katsomaan parempia leffoja. Aina kun tänne kurkkaan niin oot katsonut jonkun mielestäsi bashan elokuvan..
Lasken itseni liberaalifeministiksi, ja minulle feminismi tarkoittaa tasa-arvoon pyrkimistä, ei sen avulla tai naiseudella ratsastamista.
No runkut runkatkoon, mutta minäpoika haluan tanssia.
Offline
[quote:04d0bbcb6b="leposi"]Toi uus X-Files. Aika mälsän tylsä oli.
Leposi! Nyt alat katsomaan parempia leffoja. Aina kun tänne kurkkaan niin oot katsonut jonkun mielestäsi bashan elokuvan..[/quote:04d0bbcb6b]
Kesästä saakka olen katsonut lähes pelkästään paskoja leffoja. Siis jo ennalta odotettavasti paskoja. En tiedä mikä nyt on. Onkohan tässä nyt joku yhdeksän kuukauden juttu.
Offline
No mut eihän ny X-Files voi paskaa olla..
Offline
No mut eihän ny X-Files voi paskaa olla..
Ei se olekaan.
Minun ihana hevonen,
Et poni enää,
Juoksentelemaan miehen selkää,
Kuin junan yöllä.
Offline
[quote:a0e745491c="shanks"]No mut eihän ny X-Files voi paskaa olla..
Ei se olekaan. [/quote:a0e745491c]
Ei puhuttele konerumpu ja Hitler sample samoin kuin kaunis ja eteerinen homo kuiskailu
Offline
[quote:0c4ae2f67a="ginipoika"][quote:0c4ae2f67a="shanks"]No mut eihän ny X-Files voi paskaa olla..
Ei se olekaan. [/quote:0c4ae2f67a]
[/quote:0c4ae2f67a]
Pitäis nähä
'My only premise is that there are times when one must attack with complete ruthlessness and fight with lethal fury. This fury and ruthlessness must be harnessed and directed to the gravest possible damageto kill.'
ontäs aiankin joku turska joo DECICIDERS
Offline
[quote:c9b3ccf7fa="hrmunoita"][quote:c9b3ccf7fa="ginipoika"][quote:c9b3ccf7fa="shanks"]No mut eihän ny X-Files voi paskaa olla..
Ei se olekaan. [/quote:c9b3ccf7fa]
[/quote:c9b3ccf7fa]
Pitäis nähä [/quote:c9b3ccf7fa]
Pidetäänpä X-Files-ilta sit kun tuut takaisin Suomeen! Siis sellanen, et katotaan noi leffat!
Ei puhuttele konerumpu ja Hitler sample samoin kuin kaunis ja eteerinen homo kuiskailu
Offline
[quote:9a5371e514="Jean-Babtiste"][quote:9a5371e514="hrmunoita"][quote:9a5371e514="ginipoika"][quote:9a5371e514="shanks"]No mut eihän ny X-Files voi paskaa olla..
Ei se olekaan. [/quote:9a5371e514]
[/quote:9a5371e514]
Pitäis nähä [/quote:9a5371e514]
Pidetäänpä X-Files-ilta sit kun tuut takaisin Suomeen! Siis sellanen, et katotaan noi leffat![/quote:9a5371e514]
JEPPP.
Paitsi sen yhen oon nähny jo aika monta kertaa. Tai kaks
'My only premise is that there are times when one must attack with complete ruthlessness and fight with lethal fury. This fury and ruthlessness must be harnessed and directed to the gravest possible damageto kill.'
ontäs aiankin joku turska joo DECICIDERS
Offline
Emmäkää kyl tota uutta o nähny viel mut aina parempihan se on huudella "näkemättä/kuulematta paskaakin" jos ei ole edes nähny/kuullu
Offline
Baader Meinhof Komplexin kävin kattomassa. Olihan se hyvä.
Offline
[quote:6933e1a166="hrmunoita"][quote:6933e1a166="Jean-Babtiste"][quote:6933e1a166="hrmunoita"][quote:6933e1a166="ginipoika"][quote:6933e1a166="shanks"]No mut eihän ny X-Files voi paskaa olla..
Ei se olekaan. [/quote:6933e1a166]
[/quote:6933e1a166]
Pitäis nähä [/quote:6933e1a166]
Pidetäänpä X-Files-ilta sit kun tuut takaisin Suomeen! Siis sellanen, et katotaan noi leffat![/quote:6933e1a166]
JEPPP.[/quote:6933e1a166]
saaks mukaan
menen nyt nukkumaan ajatellen Jan Vapaavuorta
Offline
Hitch
Tää oli ihan kiva. Sellanen hömppä, mitä hömpän pitääkin olla.
Boy A
Oli tääki ihan hyvä. Ehkä jopa enemmän kuin ihan hyvä. Siis pelkästään jopa hyvä!
Offline
[quote:3ee4205748="Jean-Babtiste"][quote:3ee4205748="hrmunoita"][quote:3ee4205748="Jean-Babtiste"][quote:3ee4205748="hrmunoita"][quote:3ee4205748="ginipoika"][quote:3ee4205748="shanks"]No mut eihän ny X-Files voi paskaa olla..
Ei se olekaan. [/quote:3ee4205748]
[/quote:3ee4205748]
Pitäis nähä [/quote:3ee4205748]
Pidetäänpä X-Files-ilta sit kun tuut takaisin Suomeen! Siis sellanen, et katotaan noi leffat![/quote:3ee4205748]
JEPPP.[/quote:3ee4205748]
saaks kukaan [/quote:3ee4205748]
Ei voi tietää vielä.
'My only premise is that there are times when one must attack with complete ruthlessness and fight with lethal fury. This fury and ruthlessness must be harnessed and directed to the gravest possible damageto kill.'
ontäs aiankin joku turska joo DECICIDERS
Offline
Happy-Go-Lucky
Kyl mää tykkäsin, vaikka ekat 30min olikin aika tappelua sen kanssa, että jaksaako tuota katsoa loppuun saakka. Mut siitä se sitten lähti.
Offline
Husbands
Ihan pl, tai oikeestaan aika hyvä
en ole kolmekybänen emoboy
Offline
chamber of horrors
Offline
[quote:2ad289a230="Jean-Babtiste"][quote:2ad289a230="hrmunoita"][quote:2ad289a230="Jean-Babtiste"][quote:2ad289a230="hrmunoita"][quote:2ad289a230="ginipoika"][quote:2ad289a230="shanks"]No mut eihän ny X-Files voi paskaa olla..
Ei se olekaan. [/quote:2ad289a230]
[/quote:2ad289a230]
Pitäis nähä [/quote:2ad289a230]
Pidetäänpä X-Files-ilta sit kun tuut takaisin Suomeen! Siis sellanen, et katotaan noi leffat![/quote:2ad289a230]
JEPPP.[/quote:2ad289a230]
saaks mukaan [/quote:2ad289a230]
Kesällä kattelin 3.kauden ja viime viikolla vuokrasin ensin 5. kauden boksin ja sit sen ekan leffan ja waretin tokan. Nyt 6. kausi puolessa välissä menossa. Ens kuussa 1. ja 2. kaudet lainaan. Paskimmillaankin parasta tää tuntuu olevan vaikka muistelin ensin että metsään mentiin viimeistään kuudennella kaudella. Ehkä stoorit oli parempia alussa mutta Skulista tulee vaan hehkeempi mitä pidemmälle kausissa mennään
Mangojauhe goddamn.
Offline
Paskimmillaankin parasta tää tuntuu olevan vaikka muistelin ensin että metsään mentiin viimeistään kuudennella kaudella. Ehkä stoorit oli parempia alussa mutta Skulista tulee vaan hehkeempi mitä pidemmälle kausissa mennään
Tää on niin totta, paitsi ne kaks vikaa kauttaa on aika kelvottomia, niissäkin kyllä ihan hyviä yksittäisiä jaksoja.
Offline
Uus Bondi. Hyvä oli.
Lasken itseni liberaalifeministiksi, ja minulle feminismi tarkoittaa tasa-arvoon pyrkimistä, ei sen avulla tai naiseudella ratsastamista.
No runkut runkatkoon, mutta minäpoika haluan tanssia.
Offline
[quote:686716c6ff="tiptoo"]Paskimmillaankin parasta tää tuntuu olevan vaikka muistelin ensin että metsään mentiin viimeistään kuudennella kaudella. Ehkä stoorit oli parempia alussa mutta Skulista tulee vaan hehkeempi mitä pidemmälle kausissa mennään
Tää on niin totta, paitsi ne kaks vikaa kauttaa on aika kelvottomia, niissäkin kyllä ihan hyviä yksittäisiä jaksoja.[/quote:686716c6ff]
Huomattavaahan on, että aika harva niistä jaksoista liitty siihen varsinaiseen jatkuvaan juoneen, ja yleensähän nää olikin aina hyviä. Mut tosiaan kyllä ne alkukausien muut jaksot oli tasokkaampia kuin ne monet myöhemmät huumorijaksot. Joskus nekin tosin oli ihan jees.