You are not logged in.
rupee esa pulustajaksi. vaatii aikamoista kuntoa vastustajalta kun joutuu kiertämään sut hyökätäkseen
Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!
Security Fee:n hinnalla sisään!
Offline
Mistä kandee Tsadissa ostaa salibandy maila??
Lasken itseni liberaalifeministiksi, ja minulle feminismi tarkoittaa tasa-arvoon pyrkimistä, ei sen avulla tai naiseudella ratsastamista.
No runkut runkatkoon, mutta minäpoika haluan tanssia.
Offline
kokeile urheilu kauppaa tai vaikka prisman / city marketin urheilu väline osastoa
Varikset komentavat
Offline
Nyt oli hyvät höntsät!
Pitkästä aikaa kaksi maalivahtia ihan erilaista sähinää kentällä
Lauoin varmaan puolet meidän joukkueen laukauksista ja tänään lähti hyvin! Eka vartti ja taululla oli meille 5-0 ja olin pamauttanut jo neljä ja viideskin tuli kiertovedon reboundista Loppujen lopuksi tuli lähemmäs kymmenen häkkiä painettua ja päälle vielä parit ylärimat.
Vika kymmenen minuuttia pelattiin uusiks nolla-nollasta ja jonka lopullinen ratkaisu tuli huimalla pommilla yläkulmaan
Saispa lauantain peliin samanlaisen tatsin
Varikset komentavat
Offline
4-2 voitto. Neljä vaihtomiestä ja toinen veskari kentällä. Toisessa erän alussa meni pakilta polvi pelikelvottomaksi ja yhden hyökkääjän nilkka vääntyi, joten kahdella vaihtomiehellä pelattiin loppu. Johdettiin jo 4-0 mutta kolmannen erän alkuun tuli vähän sössittyä ja vastustaja sai tehtyä minuuttiin kaksi maalia. Loppu olikin sitten melkoista taistelupalloa.
Oma saldo 0+1, "syötin" meidän toisen maalin. Muutama hyvä vetopaikka oli mutta en vaan osannut. Vastustaja pelasi taas ihan vitun fyysistä sikapalloa, vituttaa pelata tuollaisia rähjääjiä ja selkäänajajia vastaan
Varikset komentavat
Offline
Nukuin säbämatsien ohi
ei muuta kuin voidetta rakoon ja ruuvi kiinni!
Offline
ei sun kai tänne tartte tekosyitä laittaa
Varikset komentavat
Offline
Oltiin noisiksen kanssa poissa sunnuntain turnauksesta, tuloksena 2 tasuria, toinen sarjan huonoimpia joukkueita vastaan ja toinen sarjajohtajaa Tokaan matsiin tais tulla enemmän pelaajia ja just niitä mitä on kaivattu edellisissä turnauksissa
ei muuta kuin voidetta rakoon ja ruuvi kiinni!
Offline
kokeile urheilu kauppaa tai vaikka prisman / city marketin urheilu väline osastoa
Lasken itseni liberaalifeministiksi, ja minulle feminismi tarkoittaa tasa-arvoon pyrkimistä, ei sen avulla tai naiseudella ratsastamista.
No runkut runkatkoon, mutta minäpoika haluan tanssia.
Offline
Duunisarjaa pitäs tänää mut ei kyl hirveesti innosta.
Offline
Itsellä menossa jonkinlainen kiima sählyn suhteen. Viime talvena tuli poimittua maila käteen melkein 15 vuoden tauon jälkeen. Tuli hieman yllätyksenä se, miten hyvin pärjää monta vuotta pelanneiden seurassa. Eikä kyseessä ole mukana roikkuminen vaan jopa ajoittainen dominointi. Toki nuo divareissa pelaavat jätkät ovat omalla tasollaan.
Ehkä ne sadat ulkojääkendoilutunnit eivät menneet hukkaan nuoruudessa.
"A repo man's always intense"
Offline
Meidän joukkueen pallot varastettu
Varikset komentavat
Offline
1-5 voitto. Kaikki maalit taisivat tulla ylivoimalla, jota itse toki pelasin n. 30 sek
0+0 siis, mutta mitäs mitäs, otin viime hetkillä kauden toisen jäähyn. Syynä vaarallinen peli. Osuttiin pomppupallon jälkeen vastustajan kanssa toisiimme ja yritin lähteä vielä pallon perään niin tämä kokovartalokyrpä päätti sit lyödä meitsiä mailan tupilla. Suutuin ja tönäisin kaverin kaksin käsin kauemmas. Lopputuloksena kaakku jäähylle, vastustajalle ei mitään
Maalin ois voinu tänäänki tehä, syöttöjä tekopaikkoihin ei tullut. Pari jannua meidän jengistä ovat selvästi hukanneet syöttönapin. Ihan ku pusin vierellä pelais
Varikset komentavat
Offline
Seiskalta on päivän toinen matsi. Firmaliigaa
Varikset komentavat
Offline
Joka päättyi meidän 9-1 voittoon. Itse tein 2-1 maalin 2 vs. 1 -hyökkäyksestä. Loppupeli menikin sitten ratkaisupaikoissa sähläilyyn
Varikset komentavat
Offline
Nyt esa ylämummot laulamaan ennen kuin koirankoppi kutsuu
Älä päästä painiks sitä
Offline
http://sahlysm.fi/turnaus2010/
Ketkäs lähtee?
Offline
[quote:96f9634912="shanks"]http://sahlysm.fi/turnaus2010/
Ketkäs lähtee? [/quote:96f9634912]
Nyt rotsijengi pystyyn!? Maltan tuskin odottaa tehokolmikkoa noisetti-esukki-turska.
en ole kolmekybänen emoboy
Offline
Kausi mennyt ihan päin persettä ja on jäänyt pelejä väliin enemmän kuin neljänä edellisenä kautena yhteensä. Nyt ollaan sentään karistettu putoamispeikkoa, mutta ei voi hurrata.
Eilen vika peli duunisarjaa, tultiin hyvin kahden maalin takaa tasoihin. Sitten - pallo vastustajan päässä, 15s kellossa jäljellä, oon pakkina - mun takana on vastustajan kynämies, tulee roikkupallo meidän päähän, pomppaa just mun edessä, yritän putsata jalalla - WHIFF - kynämies yksin läpi ja voittomaali siitä.
Lapsena tykkäsin seurata kun kanat paistuivat isossa karusellissa kaupan lihatiskillä.
Offline
Eilen divaria. Tiukka matsi jota vastustaja johti 0-1 ensimmäisen erän puolivälistä kolmannen erän viime hetkille asti. Saimme silti puserrettua 2-1 voiton. Oma peli meni ihan hyvin, kolautin tolppaan ja olin lähellä ohjata ylivoimahyökkäyksestä tyhjiin mutta tuli kaverilta niin haastava syöttö etten saanut pökittyä sisään. Kolmannen erän lopussa tein jopa debyyttini puolustajan tontilla. Meni vieläpä ihan hyvin
Tänään oli sitten firmaliigaa. Vastassa Soittorasian kolmosdivaripelaajista koostunut Hikiliikkujat. Meillä 3 vaihtomiestä, joten juosta ainakin sai. 5-3 voitto ja hyvä mieli viikonlopun peleistä Syötin meidän neljännen maalin. Ekassa erässä oli loistopaikka pistää läpiajosta yhteen nollaan mutta maalivahti sai venytettyä aivan uskomattoman haamupelastuksen siihen
Varikset komentavat
Offline
Pelataa muuten noisis samaa duunisarjaa. Meiän tiimi vaan niin paska, että pelataan alimman tason jumposarjassa. Ens viikolla ois vika.
Taidettiin viime vuonna pelata alempaa sarjaa. Toivottavasti uudessa duunissa on joku sählyjengi kans.
Lapsena tykkäsin seurata kun kanat paistuivat isossa karusellissa kaupan lihatiskillä.
Offline
Laitoin duunisähläilijöille meilin, että kiitti sählyistä jne. Eka ja aika nopea vastaus "Kiitos kaikista riehumisista".
No mikäs siinä
Lapsena tykkäsin seurata kun kanat paistuivat isossa karusellissa kaupan lihatiskillä.
Offline
Tänää tavotteena vikassa matsissa Gordie Howe hattutemppu joskin tappelun ehkä vaihan pelkästään johonkin typerään jäähyyn.
Offline
Kauhea vaiva maalivahtien hankkimisessa. Oon soitellu ja mailannu ja chatannu facebookissa kaikki tutut ja tuntemattomat maalivahdit läpi. Nyt pitäisi kuitenki illan peleissä olla kaksi veskaria
Varikset komentavat
Offline
Vittu mitä paskaa, en pelaa enää ikinä. Paitsi huomenna.
Varikset komentavat
Offline
Eka matsi lohkon keskikastin jengiä vastaan. Syksyllä oltiin hävitty 7-3. Pelattiin normaalilla tasollamme, jota on nähty tällä kaudella aika vähän, ja hölkkävauhdilla hoidettin homma 7-1. Tää oli niin selvä homma kuin voi olla. Ei annettu niille MITÄÄN. EI MITÄÄN. Ainoan maalinsa saivat hyvällä kudilla ylivoimalla. Sain pari syöttöä, eka oli keskialueen karvaus, josta toinen laituri sitten teki maalin. Toinen ylivoimalla maalin sivustalta lätty maalin eteen ja sentteri napsaisi sisään. Tällaisella pelillä oltaisiin jossain muualla kuin parin harppauksen päässä putoamisviivasta.
Toisessa matsissa sitten lohkoykkönen vastassa. Pelattiin taas saatanan hyvin. Peli päättyi 4-4, tekivät tasoituksen vikalla sekunnilla. 4-2 johdettiin vikassa erässä. Vähän sylettää, mutta helvetin hyvä matsi meiltä. Annettiin niiden pyöriä kulmissa ja pyörittää ja rystysyötellä viivalla. Pelattiin tiukkaa omassa päässä, pysyttiin pallon+jannun ja maalin välissä.
Totaalisen konttauksen jälkeen vaihteeksi hyvä turnaus. Vika turnaus joskus ensi kuussa. Kauden tehot itsellä taitaa olla 1+6, oisinko kymmenen matsia pelannut.
Lapsena tykkäsin seurata kun kanat paistuivat isossa karusellissa kaupan lihatiskillä.
Offline
No jopas. Pitänee pysyä poissa peleistä tästedeskin 3 viimeistä turnausta jäänyt väliin röpöttelyn takia. Mulla kans 10 matsia pelattuna, tehot 7+1 muistaakseni. Katsotaan kumpi vie. Seuraavaan pakko päästä.
ei muuta kuin voidetta rakoon ja ruuvi kiinni!
Offline
Pakit hölmöili ja sain pallon melkein ilmaiseksi. Veska lähti vähän vastaan, menin vasemmalta ohi ja tyylikkäästi kuljetin pallon maaliviivan ylitse
Last edited by kaakku (20.03.2010 14:48)
Varikset komentavat
Offline
Vika turnaus oli tänään, molemmat vastustajat voitti meidät 9-5 ekoissa matseissa.
Eka matsi oli kävelyä. Ei tämä nyt mikään vaikea olisi ollut hoitaa, mutta haluttiin lahjoittaa 5-3 johto ja oltiin 6-5 tappiollakin, mutta saatiin tasoitus 6-6 kolme sekuntia ennen loppua. Harvinaista näin päin. Yksi maali tuli syötettyä, maalin takaa sentterille maalin eteen ja naps pallo kattoon. Aika löysää touhua.
Toinen matsi, vastustajalla yksi vaihtomies - meillä kaksi ketjua. Tuollainen tilanne vaikuttaa usein herkulliselta, mutta todellisuudessa usein vaikea pelata jengiä vastaan joka pelaa passiivisesti ja voimia säästellen. Nyt ei kuitenkaan käynyt niin. Peli ohi ajassa 43.XX ja taululla numerot meille 14-2. Eli aika helppoa meininkiä, mutta vastustajalla ei myöskään ollut "oikea maalivahti". Ja ennen peliä puhuttiin, että niillä on yksi hirmutykki, joka sitten otettiin vähän tarkemmin eikä se päässyt tekemään kuin yhden maalin. Tein yhden, syötin yhden tai kaksi. Paikkoja oli pariin lisämaaliin, mutta yritin vähän liian hienoja ohjauksia kun olisi voinut vaan lyödä pallon sisään. Toisen ketjun vasen laita teki kai seitsemän maalia.
Kausi noin ylipäänsä oli aika huono, 14 pistettä joukkuelle 18 matsista. Kahdeksan tappiota putkeen syksyllä oli vähän liioittelua. Talvella pelattiin jo paljon paremmin. Omalta osalta kausi oli aikamoinen floppi, pari maalia ja joku 7-8 syöttöä 12 matsissa.
Lapsena tykkäsin seurata kun kanat paistuivat isossa karusellissa kaupan lihatiskillä.
Offline
Pupellettiin eka playoff-matsi 1-4. Surkeeta peliä meiltä ja vastustajan kilppari piti. Ens sunnuntaina sitten vaaditaan voitto ja sittenkin menisi vielä jatkoajalle.
Varikset komentavat
Offline