#541 05.10.2016 18:05

Alxity
bruttokansanonnellisuuden viraston sihteeri
From: Tampere
Registered: 27.06.2005
Posts: 7,910

Re: Ruger Hauer (Paperi T / Pyhimys / Tommishock)

tiptoo wrote:
Alxity wrote:

Osittain samoja mietteitä minullakin heräsi kuin Okkolla. Miksi valittaa, että Paperi T edustaa vain yhtä ääntä tässä sukupolvensa äänitorviasiassa jos kyseinen henkilö ei edes koko koko viittaa halua (tai ainakaan ole itse julistanut sellainen olevansa). Miten kaikkien kokemukset edes voitaisiin saada kuuluviin jos kukaan muu kuin kaikki mahdolliset näkemykset täysin tasapuolisesti huomioiva ei saa tehdä taidetta? Tai sitten missasin pointin tai jotain.

Luulen, et hieman oot missannut pointin, etkä ole ainoa. Toi blogiteksti on aika kärkevästi kirjoitettu (ja myös lopussa hieman kiusallisen julstava), mut eihän siellä missään vaiheessa KIELLETTY ketään tekemästä taidetta tai diggaamasta jostain tietystä taiteesta.

Mielestäni täysin turha huoli, että tässä maailmassa joku jättäisi taidetta tekemättä siksi, ettei feministejä tms kiinnosta. Käsittääkseni post-alfa on myyty loppuun, joten kysyntää löytyy.

Toi bloggaus oli enemmän kritiikkiä siitä, miten tylsää on, et Paperi-T:n kaltaisten tyyppien teokset nostetaan median ja kylttyyrikentän toimesta kaapin päälle ja arvotetaan joksikin yleispäteviksi sukupolvikokemuksiksi miehisyydestä ja samalla pönkitetään sitä cis hetsku post pre alfojen asemaa kulttuurinmäärittäjinä ja toimijoina.

Ja siis, levy- ja kirjahyllyn takia ei kenenkään kannata itseään vihata, se vaan on niin et valkoset miehet on kulttuurikentällä niitä eniten tilaa saavia (vielä), eikä se nyt teidän vika ole. Itsekin diggaan mm. räpistä (hei, jopa paprulla on hyvii biisei) ja vittu onhan se nyt ongelmallista et siinä jatkuvasti huoritellaan ja homotellaan, mut elämä on problematiikkaa täynnä. Hieno homma kuitenkin jos esim. toi bloggaus saa miettimään omaa kulttuurinkulutusta ja etsimään muutaki ku valkosen miehen surinarokkia kuunteluun  peuk

peuk tulkinnalle

<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki

Offline

#542 05.10.2016 18:20

Tolto
ammattimainen dipinheittäjä
Registered: 20.11.2010
Posts: 2,602

Re: Ruger Hauer (Paperi T / Pyhimys / Tommishock)

tiptoo peuk

u523X.gif

vittu nyt sä kuolet, tai ainaski lyön haarukalla kulliin

Offline

#543 05.10.2016 19:04

ydis
vegan princess
Registered: 07.03.2006
Posts: 22,060

Re: Ruger Hauer (Paperi T / Pyhimys / Tommishock)

Tolto wrote:

tosin jos ydiksen mielestä naiset jotka laittaa kuvia instaan ansaitsee seksuaalisen häirinnän ni ehkä tääkään ei sit oo oikee raiskaus

niin oon edelleen sitä mieltä, et kuka tahansa ihminen, joka laittaa itsestään vapaaehtoisesti kuvia kaikille avoimeen palveluun joka mahdollistaa tuntemattomien ihmisten kommentoinnin, tekee sen omalla vastuullaan. jos palaute ei miellytä niin voi voi. intternet/maailma on julma paikka.

toi giran raiskauksen myöntäminen oli mennyt ohi ja tosiaan kummallista että tuosta on oltu kaikkialla hiljaa.
offtopik späm.

Offline

#544 05.10.2016 23:56

ray charlz
niin läski äijä
From: norf norf
Registered: 14.08.2010
Posts: 4,207

Re: Ruger Hauer (Paperi T / Pyhimys / Tommishock)

ydinaukio wrote:
Tolto wrote:

tosin jos ydiksen mielestä naiset jotka laittaa kuvia instaan ansaitsee seksuaalisen häirinnän ni ehkä tääkään ei sit oo oikee raiskaus

niin oon edelleen sitä mieltä, et kuka tahansa ihminen, joka laittaa itsestään vapaaehtoisesti kuvia kaikille avoimeen palveluun joka mahdollistaa tuntemattomien ihmisten kommentoinnin, tekee sen omalla vastuullaan. jos palaute ei miellytä niin voi voi. intternet/maailma on julma paikka.

aika näppärästi vapautat vastuusta tossa aktiiviset toimijat eli ne ahdistelijat/uhkailijat, ihan ku ois jotenkin normaalia lähettää sellasia viestejä kunhan on joku alusta tehdä niin. varsinkin kun tollasta postia saavat lähinnä naiset ja some on käytännössä pakollisuus tässä ajassa yhteydenpitoon/yhteenkuuluvuuteen/verkostoitumiseen, niin sun mielestä naisten pitäs sulkee itsensä sosiaalisesta mediasta kokonaan pois jos ei halua tulla ahdistelluksi? aika jäätävä tapa  nähdä asia. samaan tapaan raiskaajiakin puolustellaan uhrin "provosoivalla pukeutumisella/käytöksellä", mikä on sairainta ikinä.

katsottiin äijien kanssa leffa, äijät lähtivät maustetyttöjen keikalle, itse jäin kotiin kuuntelemaan darkthronea.

Offline

#545 06.10.2016 01:13

ydis
vegan princess
Registered: 07.03.2006
Posts: 22,060

Re: Ruger Hauer (Paperi T / Pyhimys / Tommishock)

ray charlz wrote:

tietysti on sairasta ahdistella muita ihmisiä. uhri ei ole koskaan syyllinen, mutta julkiseen tilaan astuminen antaa aina mahdollisuuden ahdistelulle. jos ei julkaise itsestään kuvia netissä, ei varmasti joudu ahdistelluksi netissä julkaisemistaan kuvista.

edit: ja jos jollekin jäi vielä epäselväksi (:D), niin se että michael gira työnsi mulkkunsa naisen sisään väkisin, on oikea raiskaus, ja pelkästään giran vika.

Last edited by ydinaukio (06.10.2016 01:42)

Offline

#546 06.10.2016 08:39

Moronica
electric barbarella
From: Törmä
Registered: 21.06.2005
Posts: 18,410

Re: Ruger Hauer (Paperi T / Pyhimys / Tommishock)

Tolto wrote:

muutenkin vituttaa tää koko ”keskustelu”. joo, paperi t:n on ”ongelmallinen”, mutta missä tää keskustelu oli esim. sillon ku Michael Giran raiskausepäilyt tuli esiin ja muistaakseni myös sitten vahvistettiin? miksei kukaan kaivellu Swansin sanotuksia, että haa, tässäkin raiskauskulttuuri nostaa rumaa päätään?

Eihän tuossa tekstissä analysoitu paperi t:n sanoituksia vaan puhuttiin siitä, ketkä pääsevät ääneen ja nostetaan jalustalle.

Jouko Piho wrote: Kirjoitan täällä mielelläni, koska täällä porukka on fiksua ja asiallista verrattuna PIFin väkeen, josta osa on aivan liian alatyylisiä ja räävittömiä pilkkaajia.

Offline

#547 06.10.2016 08:41

Moronica
electric barbarella
From: Törmä
Registered: 21.06.2005
Posts: 18,410

Re: Ruger Hauer (Paperi T / Pyhimys / Tommishock)

ginipoika wrote:
jookcha wrote:

hämmentää, koska rapin kontekstissa paprun tekstit on musta toimineet hyvin ja olleet jotain uutta. nyt kun noita p-a:n näytteitä lukee niin jälki näyttää vähän amatöörimaiselta, olkoon miten tahansa heikkouden estetiikkaa. jos tuntee vähääkään kotimaisen runouden kenttää viimesen 10-15 vuoden ajalta niin toi post-alfa on kyl siinä joukossa aika kummallinen tapaus. paluuta johonkin saarikoskimellereihin. mut tää nyt on sit toinen juttu eikä mulla ole oikein mitään kirjallisuustieteellisiä paukkuja käydä tämmösiä vääntöjä sen pidemmälle. en oo myöskään lukenut kirjaa kokonaan, niin tuntuu vähän dorkalta tämmönen sössötys.

Musta tässä on haettu sellaista mikiliukkosmaista estetiikkaa. Valitettavasti hyvin huonolla menestyksellä.

Tämä ei itse asiassa tullut aiemmin mieleenkään icon_exclaim oiskohan noin

Jouko Piho wrote: Kirjoitan täällä mielelläni, koska täällä porukka on fiksua ja asiallista verrattuna PIFin väkeen, josta osa on aivan liian alatyylisiä ja räävittömiä pilkkaajia.

Offline

#548 06.10.2016 09:02

Moronica
electric barbarella
From: Törmä
Registered: 21.06.2005
Posts: 18,410

Re: Ruger Hauer (Paperi T / Pyhimys / Tommishock)

ydinaukio wrote:
ray charlz wrote:
ydinaukio wrote:
Tolto wrote:

tosin jos ydiksen mielestä naiset jotka laittaa kuvia instaan ansaitsee seksuaalisen häirinnän ni ehkä tääkään ei sit oo oikee raiskaus

niin oon edelleen sitä mieltä, et kuka tahansa ihminen, joka laittaa itsestään vapaaehtoisesti kuvia kaikille avoimeen palveluun joka mahdollistaa tuntemattomien ihmisten kommentoinnin, tekee sen omalla vastuullaan. jos palaute ei miellytä niin voi voi. intternet/maailma on julma paikka.

aika näppärästi vapautat vastuusta tossa aktiiviset toimijat eli ne ahdistelijat/uhkailijat, ihan ku ois jotenkin normaalia lähettää sellasia viestejä kunhan on joku alusta tehdä niin. varsinkin kun tollasta postia saavat lähinnä naiset ja some on käytännössä pakollisuus tässä ajassa yhteydenpitoon/yhteenkuuluvuuteen/verkostoitumiseen, niin sun mielestä naisten pitäs sulkee itsensä sosiaalisesta mediasta kokonaan pois jos ei halua tulla ahdistelluksi? aika jäätävä tapa  nähdä asia. samaan tapaan raiskaajiakin puolustellaan uhrin "provosoivalla pukeutumisella/käytöksellä", mikä on sairainta ikinä.

tietysti on sairasta ahdistella muita ihmisiä. uhri ei ole koskaan syyllinen, mutta julkiseen tilaan astuminen antaa aina mahdollisuuden ahdistelulle. jos ei julkaise itsestään kuvia netissä, ei varmasti joudu ahdistelluksi netissä julkaisemistaan kuvista.

Kirjoitat: uhri ei ole koskaan syyllinen, mutta. Ja sen jälkeen kirjoitat, kuinka toisten (huom. ei kaikkien) pitäisi ymmärtää, että menemällä julkiseen tilaan ottavat aina tietoisen riskin tulla ahdistelluksi.

Tästä tulee sellainen kuva, että mielestäsi joillekin ihmisille (naisille, mustille, homoille?) julkiseen tilaan meneminen on aina tietoinen riski. Nuo ihmiset eivät ole kuitenkaan koskaan voineet välttää ahdistelua tai seksuaalista väkivaltaa omalla toiminnallaan: olemalla menemättä minnekään tai jättämällä kuvat lataamatta. (Tiesitkö, että ahdistelukommenttien tai raiskausuhkauksien saamiseen ei vaadita edes kuvan lataamista, usein riittää, että nainen kertoo mielipiteensä jostain asiasta netissä tai sen ulkopuolella?) Oikea tulkinta olisi, että julkiseen tilaan astuminen antaa ahdistelijalle mahdollisuuden olla ahdistelematta ja muille mahdollisuuden olla katsomatta hiljaa hyväksyen vieressä.

Mieti, miltä kuulostaisi, jos mustista ihmisistä kirjoitettaisiin tällä foorumilla kuin rasismi olisi jokin niiden toiminnasta ja ominaisuuksista syntyvä asia. "No jos lataa itsestään kuvia nettiin ja saa rasistisia kommentteja ja tappouhkauksia, niin noin siinä voi käydä, kun menee julkiseen tilaan." Pahalta, mutta naisviha on kulttuurissa niin syvällä, että naisista usein sanotaan sellaisia asioita, joita muista ihmisistä ei.

Rasismi ja seksismi ovat sortoa ja vallitsevien valtasuhteiden hyväksikäyttämistä, jolloin kysymys ei koskaan ole yksilötason ongelmista. Siksi niitä ei ratkaista yksilötason rakenteita ymmärtämättömällä logiikalla "no mitä jos naiset eivät vaan tekisi mitään eivätkä menisi minnekään, niin mitään ei tapahtuisi." Tai että mitä jos ulkomaalaiset pysyisivät kotona/omissa maissaan, niin rasistista väkivaltaa ei esiintyisi.

Systemaattinen naisiin kohdistuva ahdistelu ja naisviha ovat yhteisön ja koko yhteiskunnan tuottamia ongelmia eivätkä vain yksittäisen ahdistelijan. Mitä enemmän yhteisö viestittää, että se on ok tai ei ole niin paha asia, sitä enemmän sitä esiintyy. Ymmärtämisellä ja puuttumattomuudella osallistutaan rasismin, seksismin ja naisvihan ylläpitämiseen.

Jouko Piho wrote: Kirjoitan täällä mielelläni, koska täällä porukka on fiksua ja asiallista verrattuna PIFin väkeen, josta osa on aivan liian alatyylisiä ja räävittömiä pilkkaajia.

Offline

#549 06.10.2016 09:05

Tolto
ammattimainen dipinheittäjä
Registered: 20.11.2010
Posts: 2,602

Re: Ruger Hauer (Paperi T / Pyhimys / Tommishock)

Moronica wrote:
Tolto wrote:

muutenkin vituttaa tää koko ”keskustelu”. joo, paperi t:n on ”ongelmallinen”, mutta missä tää keskustelu oli esim. sillon ku Michael Giran raiskausepäilyt tuli esiin ja muistaakseni myös sitten vahvistettiin? miksei kukaan kaivellu Swansin sanotuksia, että haa, tässäkin raiskauskulttuuri nostaa rumaa päätään?

Eihän tuossa tekstissä analysoitu paperi t:n sanoituksia vaan puhuttiin siitä, ketkä pääsevät ääneen ja nostetaan jalustalle.

lähinnä meinasin tota tän foorumin mittakaavassa, musta siinä on selvä epäsuhta miten mihinkin reagoidaan

u523X.gif

vittu nyt sä kuolet, tai ainaski lyön haarukalla kulliin

Offline

#550 06.10.2016 09:24

Moronica
electric barbarella
From: Törmä
Registered: 21.06.2005
Posts: 18,410

Re: Ruger Hauer (Paperi T / Pyhimys / Tommishock)

Tolto wrote:
Moronica wrote:
Tolto wrote:

muutenkin vituttaa tää koko ”keskustelu”. joo, paperi t:n on ”ongelmallinen”, mutta missä tää keskustelu oli esim. sillon ku Michael Giran raiskausepäilyt tuli esiin ja muistaakseni myös sitten vahvistettiin? miksei kukaan kaivellu Swansin sanotuksia, että haa, tässäkin raiskauskulttuuri nostaa rumaa päätään?

Eihän tuossa tekstissä analysoitu paperi t:n sanoituksia vaan puhuttiin siitä, ketkä pääsevät ääneen ja nostetaan jalustalle.

lähinnä meinasin tota tän foorumin mittakaavassa, musta siinä on selvä epäsuhta miten mihinkin reagoidaan

Ok!

Jouko Piho wrote: Kirjoitan täällä mielelläni, koska täällä porukka on fiksua ja asiallista verrattuna PIFin väkeen, josta osa on aivan liian alatyylisiä ja räävittömiä pilkkaajia.

Offline

#551 06.10.2016 11:27

psykokarkki
uses and endorses MUOVIKASSI and COMMUNISM ☭
From: #Mitään UG:tä ei ole olemassa freak "skene"
Registered: 14.11.2006
Posts: 100,441
Website

Re: Ruger Hauer (Paperi T / Pyhimys / Tommishock)

Sanni wrote:

Tosi kiva pusero
no ei vaiskaan
hei anna sun numero
mä haluun sut raiskaa
mä tiedän missä asut ja mä seuraan sua himaan
joo mä otan susta kuvia kun sä menet Siwaan
itsehän sä tätä halusit

Mitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifPUFF PUFF BONG BONG

Offline

#552 06.10.2016 12:52

börjeslandet
stetoskooppisetä
Registered: 20.06.2005
Posts: 15,706

Re: Ruger Hauer (Paperi T / Pyhimys / Tommishock)

Näitä ekholismeja ja papruja on tietysti helppo kritisoida, mutta varmaan forkkalaistenkin kannattais kyseenalaistaa miksi juuri näistä teoksista puhutaan. Tietenkin sinänsä ihan hauskaa, että (runo)kirjat myyvät, mutta kannattanee muistaa, että esim. sanomalehdet kirjoittelee enemmän asioista, joissa on valmiiksi jo uutisarvoa. Ja ymmärrän siis täysin ton feministiblogin aatokset. Se ei tarkoita sitä, etteikö näillä teoksilla olisi arvoa (pitäis varmaan lukea, lol), mutta suomalaiselle kulttuurille olisi ehkä hyväksi, jos näitä jalustalle nostoja mietittäisiin tasapuolisemmin.

en ole kolmekybänen emoboy

Offline

#553 06.10.2016 13:55

ydis
vegan princess
Registered: 07.03.2006
Posts: 22,060

Re: Ruger Hauer (Paperi T / Pyhimys / Tommishock)

Moronica wrote:

...

en osaa sanoa tähän muuta kuin että kun elävä olento tapaa toisen elävän olennon, mahdollisuus ahdistelulle/väkivallalle/tms pahoille asioille on aina olemassa niin kauan kuin ihmiset ovat sellaisia kuin ovat. ennen kuin kaikki maailman ihmiset ymmärtävät, että on väärin ahdistella toisia ihmisiä (tämä tapahtuu varmaan silloin kun sotia/kapitalismia/rahaa/vallitsevia valtasuhteita tms ei enää ole eli on ts. täyttä utopiaa) oikeasti ainoa tapa varmasti välttää ahdistelua on välttää muita ihmisiä. tiedän että tämä ei ole mikään ratkaisu, mutta ennen sivistyksen leviämistä kaikkien ihmisten pariin mitään ratkaisua ei olekaan olemassa.

edit: vituttaa myös tuo tolton heitto että koska olen vapaaehtoisesti nettiin laitetuista kuvista jotain mieltä, niin sitten mun pitäis olla jotain mieltä myös raiskauksista. tuo vertaus on järjettömyydessään samaa tasoa sen kanssa kun rinnastetaan natsien tappomeininkiä anarkistien ikkunanrikkomisiin: eivät liity toisiinsa mitenkään ja kyse on aivan eri mittaluokan asoista.

Last edited by ydinaukio (06.10.2016 16:02)

Offline

#554 06.10.2016 15:46

Okko
Kanisteriäijä
From: HS VISIO
Registered: 07.11.2006
Posts: 3,116
Website

Re: Ruger Hauer (Paperi T / Pyhimys / Tommishock)

börjeslandet wrote:

Näitä ekholismeja ja papruja on tietysti helppo kritisoida, mutta varmaan forkkalaistenkin kannattais kyseenalaistaa miksi juuri näistä teoksista puhutaan.

Varmaan Ekholmista ja Paprusta keskustellaan, koska Ekholmin teokset ovat saaneet helvetin hyvät kritiikit melko uskottavilta kriitikoilta ja Malarian pelko oli erinomainen levy? Ehkä teosten sisällöistä ja odotuksista se keskustelu lähtee  confused_new
Pitää varmaan mennä tasa-arvon nimissä katsomaan Saara Cantellin seuraava märkä pieru kankaalle sit ku se tulee teatteriin. Lupaan myös kehua vaikka olis ihan paska.

Last edited by Okko (06.10.2016 15:51)

VFjVKbO.gif

Offline

#555 06.10.2016 17:50

börjeslandet
stetoskooppisetä
Registered: 20.06.2005
Posts: 15,706

Re: Ruger Hauer (Paperi T / Pyhimys / Tommishock)

Okko wrote:

Myös Cantellia on moni arvovaltainen kriitikko kehunu... en oikein ymmärrä

en ole kolmekybänen emoboy

Offline

#556 06.10.2016 18:27

Voihan nekin hyviä olla, odotukset ei vain ole kummoiset kun on jo yhden läpeensä surkean elokuvan (Ainoat oikeat) nähnyt. Cantellilta tuli vähän topicin aihetta sivuavia avautumisia tossa kesällä/keväällä, siksi nostin esille.

VFjVKbO.gif

Offline

#557 06.10.2016 23:33

Moronica
electric barbarella
From: Törmä
Registered: 21.06.2005
Posts: 18,410

Re: Ruger Hauer (Paperi T / Pyhimys / Tommishock)

ydinaukio wrote:
Moronica wrote:

...

en osaa sanoa tähän muuta kuin että kun elävä olento tapaa toisen elävän olennon, mahdollisuus ahdistelulle/väkivallalle/tms pahoille asioille on aina olemassa niin kauan kuin ihmiset ovat sellaisia kuin ovat. ennen kuin kaikki maailman ihmiset ymmärtävät, että on väärin ahdistella toisia ihmisiä (tämä tapahtuu varmaan silloin kun sotia/kapitalismia/rahaa/vallitsevia valtasuhteita tms ei enää ole eli on ts. täyttä utopiaa) oikeasti ainoa tapa varmasti välttää ahdistelua on välttää muita ihmisiä. tiedän että tämä ei ole mikään ratkaisu, mutta ennen sivistyksen leviämistä kaikkien ihmisten pariin mitään ratkaisua ei olekaan olemassa.

edit: vituttaa myös tuo tolton heitto että koska olen vapaaehtoisesti nettiin laitetuista kuvista jotain mieltä, niin sitten mun pitäis olla jotain mieltä myös raiskauksista. tuo vertaus on järjettömyydessään samaa tasoa sen kanssa kun rinnastetaan natsien tappomeininkiä anarkistien ikkunanrikkomisiin: eivät liity toisiinsa mitenkään ja kyse on aivan eri mittaluokan asoista.

Pakko sanoo vielä että olet ymmärtänyt koko asian totaalisesti väärin. Ei ole mikään luonnonvoima, että osaa ihmisistä sorretaan rakenteellisesti. Se on noista kahdesta keinotekoisesti vastakkain asettelemastasi asiasta se, jolle voidaan jotain yhdessä ja joka pitää pystyä muuttamaan. Jos vain osaan ihmisistä kohdistuvan sorron ja vihan esittää väistämättömänä asiana, silloin nimenomaan normalisoi sen ja mahdollistaa sen jatkumisen. Sitä taas emme voi muuttaa eikä pidäkään, että ihmiset näkyvät, kuuluvat ja liikkuvat julkisissa tiloissa ja ihmisten ilmoilla.

Jouko Piho wrote: Kirjoitan täällä mielelläni, koska täällä porukka on fiksua ja asiallista verrattuna PIFin väkeen, josta osa on aivan liian alatyylisiä ja räävittömiä pilkkaajia.

Offline

#558 06.10.2016 23:44

börjeslandet
stetoskooppisetä
Registered: 20.06.2005
Posts: 15,706

Re: Ruger Hauer (Paperi T / Pyhimys / Tommishock)

Okko wrote:
börjeslandet wrote:
Okko wrote:

Varmaan Ekholmista ja Paprusta keskustellaan, koska Ekholmin teokset ovat saaneet helvetin hyvät kritiikit melko uskottavilta kriitikoilta ja Malarian pelko oli erinomainen levy? Ehkä teosten sisällöistä ja odotuksista se keskustelu lähtee  confused_new
Pitää varmaan mennä tasa-arvon nimissä katsomaan Saara Cantellin seuraava märkä pieru kankaalle sit ku se tulee teatteriin. Lupaan myös kehua vaikka olis ihan paska.

Myös Cantellia on moni arvovaltainen kriitikko kehunu... en oikein ymmärrä

Voihan nekin hyviä olla, odotukset ei vain ole kummoiset kun on jo yhden läpeensä surkean elokuvan (Ainoat oikeat) nähnyt. Cantellilta tuli vähän topicin aihetta sivuavia avautumisia tossa kesällä/keväällä, siksi nostin esille.

Ok, eli halusit puolustaa herroja sisältöjen perusteella, mutta otit puheeksi elokuvaohjaajan lähinnä hänen naisia puolustavien kommenttien perusteella? Mulla ei oo hirveästi rahkeita ottaa osaa tähän keskusteluun muuten kuin että runous ja räp-musiikki ovat kaksi eri asiaa - ainakin mulle, koska lyriikat ei musassa oo kaiken a ja o. Ja lukemattakin voisin olla sitä mieltä, että maan puhutuimman runoilijan ei tarvitsisi olla räppäri, mutta ehkä olen väärässä ja vaikea tästä on jatkaa ennen ku oon lukenu.

Eikä mulla ole mitään paprua vastaan. Ja tää tuntuu totaalisen väärältä topikilta keskustella aiheesta, koska aiheesta on jo karattu niin kauas.

en ole kolmekybänen emoboy

Offline

#559 07.10.2016 00:08

ydis
vegan princess
Registered: 07.03.2006
Posts: 22,060

Re: Ruger Hauer (Paperi T / Pyhimys / Tommishock)

Moronica wrote:
ydinaukio wrote:
Moronica wrote:

...

en osaa sanoa tähän muuta kuin että kun elävä olento tapaa toisen elävän olennon, mahdollisuus ahdistelulle/väkivallalle/tms pahoille asioille on aina olemassa niin kauan kuin ihmiset ovat sellaisia kuin ovat. ennen kuin kaikki maailman ihmiset ymmärtävät, että on väärin ahdistella toisia ihmisiä (tämä tapahtuu varmaan silloin kun sotia/kapitalismia/rahaa/vallitsevia valtasuhteita tms ei enää ole eli on ts. täyttä utopiaa) oikeasti ainoa tapa varmasti välttää ahdistelua on välttää muita ihmisiä. tiedän että tämä ei ole mikään ratkaisu, mutta ennen sivistyksen leviämistä kaikkien ihmisten pariin mitään ratkaisua ei olekaan olemassa.

edit: vituttaa myös tuo tolton heitto että koska olen vapaaehtoisesti nettiin laitetuista kuvista jotain mieltä, niin sitten mun pitäis olla jotain mieltä myös raiskauksista. tuo vertaus on järjettömyydessään samaa tasoa sen kanssa kun rinnastetaan natsien tappomeininkiä anarkistien ikkunanrikkomisiin: eivät liity toisiinsa mitenkään ja kyse on aivan eri mittaluokan asoista.

Pakko sanoo vielä että olet ymmärtänyt koko asian totaalisesti väärin. Ei ole mikään luonnonvoima, että osaa ihmisistä sorretaan rakenteellisesti. Se on noista kahdesta keinotekoisesti vastakkain asettelemastasi asiasta se, jolle voidaan jotain yhdessä ja joka pitää pystyä muuttamaan. Jos vain osaan ihmisistä kohdistuvan sorron ja vihan esittää väistämättömänä asiana, silloin nimenomaan normalisoi sen ja mahdollistaa sen jatkumisen. Sitä taas emme voi muuttaa eikä pidäkään, että ihmiset näkyvät, kuuluvat ja liikkuvat julkisissa tiloissa ja ihmisten ilmoilla.

ööh siis me ollaan puhuttu tässä koko ajan kahdesta eri asiasta. nimimerkki tolto otti jostain syystä tässä paperi-t topikissa esiin joskus kuukausia (?) sitten toisaalla esittämäni väittämän, eli et jos haluaa olla saamatta huonoa palautetta internetiin laittamistaan kuvista, ainoa varma tapa siihen on olla koskaan laittamatta yhtään kuvaa internetiin. tämä on fakta, eikä siitä pitäisi vetää mitään johtopäätöksiä muihin maailman tiloihin, kuten vähemmistöjen sortoon, raiskauksiin tai someläsnäoloon. tolto ja ray charlz tuntemattomasta syystä tekivät nämä vertaukset, vaikken itse ottanut niihin mitään kantaa, eivätkä ne liity mitenkään alkuperäiseen väittämääni.
olen samaa mieltä kanssasi siitä, että sorto ei ole mikään luonnonlaki, vaikka en tiedä onko historian aikana ollut mitään aikaa tai paikkaa jossa rakenteellista sortoa ei olisi tapahtunut. tämä oli viimeinen spämmini tähän topikkiin icon_arrow

Last edited by ydinaukio (07.10.2016 00:16)

Offline

#560 07.10.2016 00:17

psykokarkki
uses and endorses MUOVIKASSI and COMMUNISM ☭
From: #Mitään UG:tä ei ole olemassa freak "skene"
Registered: 14.11.2006
Posts: 100,441
Website

Re: Ruger Hauer (Paperi T / Pyhimys / Tommishock)

ydinaukio wrote:

olen samaa mieltä kanssasi siitä, että sorto ei ole mikään luonnonlaki, vaikka en tiedä onko historian aikana ollut mitään aikaa tai paikkaa jossa rakenteellista sortoa ei olisi tapahtunut.

niin, sen verran heitän tähän väliin, että kyllä se sorto nimenomaan on luonnonlaki, mutta hyvä siihen olisi edes yrittää puuttua, jos vain mahdollisuuksia on.

Mitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifPUFF PUFF BONG BONG

Offline

#561 07.10.2016 04:52

Okko
Kanisteriäijä
From: HS VISIO
Registered: 07.11.2006
Posts: 3,116
Website

Re: Ruger Hauer (Paperi T / Pyhimys / Tommishock)

börjeslandet wrote:

Ok, eli halusit puolustaa herroja sisältöjen perusteella, mutta otit puheeksi elokuvaohjaajan lähinnä hänen naisia puolustavien kommenttien perusteella?

Paprun runokirjan sisältöä en puolustele, kunhan kommentoin sitä miten laiskaa ja epäkehittävää kritiikkiä toi on. Ratkaisuehdotukset just ei toimi. Cantellin keissi must nosti esiin tollasen kriitikin ongelmat. Pilattiin Simanisin mainetta median silmissä (julkinen ammatti huom.) ja Aalto ja sen opiskelijat eivät saaneet haluamaansa proffaa (kuin osa-aikaiseksi toiseen hommaan tjsp?). Kai tää sit oli jonku sortin erävoitto patriarkaattia vastaan, vaikka luulen kyllä että ne opiskelijat symppaa feministien tavoitteita aidosti.

Last edited by Okko (07.10.2016 04:56)

VFjVKbO.gif

Offline

#562 07.10.2016 09:25

Tolto
ammattimainen dipinheittäjä
Registered: 20.11.2010
Posts: 2,602

Re: Ruger Hauer (Paperi T / Pyhimys / Tommishock)

ydinaukio wrote:

nimimerkki tolto otti jostain syystä tässä paperi-t topikissa esiin joskus kuukausia (?) sitten toisaalla esittämäni väittämän, eli et jos haluaa olla saamatta huonoa palautetta internetiin laittamistaan kuvista, ainoa varma tapa siihen on olla koskaan laittamatta yhtään kuvaa internetiin. tämä on fakta, eikä siitä pitäisi vetää mitään johtopäätöksiä muihin maailman tiloihin, kuten vähemmistöjen sortoon, raiskauksiin tai someläsnäoloon. tolto ja ray charlz tuntemattomasta syystä tekivät nämä vertaukset, vaikken itse ottanut niihin mitään kantaa, eivätkä ne liity mitenkään alkuperäiseen väittämääni.

siinä jutussa, minkä pohjalta taannoin teit ton väittämän, ei ollu kyse huonosta palautteesta vaan rodullistetun naisen kokemasta seksuaalisesta häirinnästä internetissä, tarkemmin tästä. oli lapsellista multa viitata siihen vanhaan keskusteluun, mutta mua edelleen hämmentää ihan vitusti sun ajatukset tästä asiasta.

tekiskö joku jonkun ULTIMATE SJW -topikin, ni eräät foorumistit tietäis pysyä poissa kun ottaa vähän vaikeesti nää jutut näköjään eiq

u523X.gif

vittu nyt sä kuolet, tai ainaski lyön haarukalla kulliin

Offline

#563 07.10.2016 22:12

börjeslandet
stetoskooppisetä
Registered: 20.06.2005
Posts: 15,706

Re: Ruger Hauer (Paperi T / Pyhimys / Tommishock)

Okko wrote:
börjeslandet wrote:

Ok, eli halusit puolustaa herroja sisältöjen perusteella, mutta otit puheeksi elokuvaohjaajan lähinnä hänen naisia puolustavien kommenttien perusteella?

Paprun runokirjan sisältöä en puolustele, kunhan kommentoin sitä miten laiskaa ja epäkehittävää kritiikkiä toi on. Ratkaisuehdotukset just ei toimi. Cantellin keissi must nosti esiin tollasen kriitikin ongelmat. Pilattiin Simanisin mainetta median silmissä (julkinen ammatti huom.) ja Aalto ja sen opiskelijat eivät saaneet haluamaansa proffaa (kuin osa-aikaiseksi toiseen hommaan tjsp?). Kai tää sit oli jonku sortin erävoitto patriarkaattia vastaan, vaikka luulen kyllä että ne opiskelijat symppaa feministien tavoitteita aidosti.

Niin no oon kaiken jälkeen edelleen ekan mutuni kannalla: kaikki muut valinnat paitsi Auli Mantila vievät Suomea kauemmas Hymyilevän miehen kaltaisista menestystarinoista. (Mantila näytteli Taulukauppiaissa ja ohjaajan omien sanojen mukaan hänelle todella tärkeä.) Hän ei välttämättä ole suosittu valinta tai pedagogisesti turvallinen tms. mutta se ei kauheasti liikuta.

Edit: en toisaalta oo ollu noiden muiden kanssa samoissa bileissä saati fanittanut niitä, joten olen varmasti puolueellinen

Last edited by börjeslandet (07.10.2016 22:15)

en ole kolmekybänen emoboy

Offline

#564 08.10.2016 10:27

jookcha
vieressä retkottava nainen
From: blaze mountain
Registered: 21.10.2005
Posts: 19,139

Re: Ruger Hauer (Paperi T / Pyhimys / Tommishock)

14543647_1295163620518369_6393372368304380321_o.jpg?efg=eyJpIjoidCJ9

Ti ho detto come una volta un po' di vino, dischi in vinile, sequel, ragazze, ragazze, Kauko Röyhkä?

Offline

#565 08.10.2016 10:34

ray charlz
niin läski äijä
From: norf norf
Registered: 14.08.2010
Posts: 4,207

Re: Ruger Hauer (Paperi T / Pyhimys / Tommishock)

peuk
mitäs tolla päivämäärällä marraskuussa tapahtuu? joku jäähyväiskeikka stadionilla?

katsottiin äijien kanssa leffa, äijät lähtivät maustetyttöjen keikalle, itse jäin kotiin kuuntelemaan darkthronea.

Offline

#566 08.10.2016 10:44

Hassuttelija
jäbä joka diggaa Sufjanin uusinta ihan homona
Registered: 29.01.2010
Posts: 26,258

Re: Ruger Hauer (Paperi T / Pyhimys / Tommishock)

Mun ja jookchan synttärit.

THs56SD.gif

In the last second of life, they're gonna show you how,
how they run this show.

Offline

#567 08.10.2016 12:26

psykokarkki
uses and endorses MUOVIKASSI and COMMUNISM ☭
From: #Mitään UG:tä ei ole olemassa freak "skene"
Registered: 14.11.2006
Posts: 100,441
Website

Re: Ruger Hauer (Paperi T / Pyhimys / Tommishock)

Hassuttelija wrote:

Mun ja jookchan synttärit.

asia kunnossa tongue

Mitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifPUFF PUFF BONG BONG

Offline

#568 08.10.2016 12:35

ray charlz
niin läski äijä
From: norf norf
Registered: 14.08.2010
Posts: 4,207

Re: Ruger Hauer (Paperi T / Pyhimys / Tommishock)

näköjään silloin joku jäähyväiskeikka kaapelitehtaalla johon nettiposterin mukaan liput alkaen 30e icon_biggrin

katsottiin äijien kanssa leffa, äijät lähtivät maustetyttöjen keikalle, itse jäin kotiin kuuntelemaan darkthronea.

Offline

#569 08.10.2016 22:35

psykokarkki
uses and endorses MUOVIKASSI and COMMUNISM ☭
From: #Mitään UG:tä ei ole olemassa freak "skene"
Registered: 14.11.2006
Posts: 100,441
Website

Re: Ruger Hauer (Paperi T / Pyhimys / Tommishock)

Mitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifPUFF PUFF BONG BONG

Offline

#570 11.10.2016 11:03

jookcha
vieressä retkottava nainen
From: blaze mountain
Registered: 21.10.2005
Posts: 19,139

Re: Ruger Hauer (Paperi T / Pyhimys / Tommishock)

varasin lipun kaapelin keikalle  icon_coolspede

Ti ho detto come una volta un po' di vino, dischi in vinile, sequel, ragazze, ragazze, Kauko Röyhkä?

Offline

Board footer

Powered by FluxBB