#1 09.05.2016 10:11

psykokarkki
uses and endorses MUOVIKASSI and COMMUNISM ☭
From: #Mitään UG:tä ei ole olemassa freak "skene"
Registered: 14.11.2006
Posts: 100,042
Website

Musiikki ja päihteet

tuli mieleen tämmöinen otsikko, kun päihteitä nauttiessa tulee yleensä aina kuunneltua myös musiikkia ja tietyt musiikit toimivat erityisen hyvin tiettyjen aineiden kanssa. esim. kaljoitellessa tulee helposti kuunneltua jotain rokkaavampaa, vanhaa punkkia tms. mutta toisaalta nämä lienevät aika yksilöllisiä, ja itselleni ehdoton kaljoittelu-ykkösartisti onkin ghostface killah, jonka levyt toimivat erityisesti kaljan kanssa nautittuna tongue

kantsun kanssa varmaan eräs klisee on reggae, erityisesti dub, kun voi uppoutua niihin kaikuihin, ja tosiaan mämmin ja dubstepin yhteydestä sain jotain viitteitä tässä taannoin, mutta asia vaatinee lisätutkimuksia. mutta oikeastaan koko idea lähti siitä, kun mietin artistia/bändiä nimeltä shpongle. usein saa lukea että happopäät ja sienenpureskelijahipit kehuu että se on parasta musaa, liekö jotain psytrance-pohjaista menoa, ja että se on oikein suunniteltu trippailun taustalle, mutta enpä ole oikeissa tiloissa kokeillut. itse olen kyllä pitkästi sitä mieltä, että hyvä musiikki on parasta myös päihteiden kanssa, ja hyvän musan tuntomerkki on, että se kuulostaa hyvältä myös selvinpäin. mitä olen vähän esim. tätä shponglea tsekkaillut youtubesta, niin ei ole ihan meitsin makuun, mutta muuttuisiko asia sopivin "piristein", mene ja tiedä, onko joku kokeillut?

tämä otsikko on nyt täällä julkisella puolella, siirretään tarvittaessa privapuolelle, jos joku haluaa tarkemmin avautua kokemuksistaan eikä muuten uskalla, mutta ihan yleistä pohdintaa saa laittaa tai "kaverilta kuulin" jos aihepiiristä keksii jotain sanomista ff

se on kyllä sanottava vielä, että kaljoitellessa ei yleensä jaksa kuunnella uutta musaa, vaan on kivompi soitella niitä vanhoja suosikkeja, ja kun tarpeeksi juo niin musiikkikin jää sivuseikaksi sadbanana tongue


Mitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifPUFF PUFF BONG BONG

Offline

#2 09.05.2016 13:16

Luppakorva sikailee taas
korvani nääs lerputtaa
From: Pikku kakkonen
Registered: 30.10.2009
Posts: 2,031

Re: Musiikki ja päihteet

Mulla on oikeastaan aina juopottelu liittynyt ihan muihin hetkiin kuin musan kuunteluun. Keikoilla käydessä harvoin juo kahta-kolmea enempää koska muuten fokus hukkuu ja en mä sit oikein enää keskity siihen musaan. En ole ollut keikoilla kännissä varmaan sitten 90-luvun.

Ja soittaessa tuppaan olemaan täysin selvinpäin. Päihteet vaikuttaa eri ihmisiin niin eri tavalla, joku saa luultavasti parista kaljasta sellainen kivan draivin ja heittäytymisen kyvyn, itseä taas ärsyttää jos kontrolli tekemiseen ja aisteihin kärsii.


Olen pieni nalle vain, pullea. Lasten kanssa viihdyn ain. Olen pieni nalle vain, pörheä. Lapset mua rakastaa.
Bounty-Wrapper-Small.jpg

Offline

#3 09.05.2016 14:06

:center::huig::center:
Holtiton Mies joka Imppaa ja Grillaa
From: melkein noin 1000 keikkaa
Registered: 12.06.2005
Posts: 41,038

Re: Musiikki ja päihteet

eiköhän noi sieni/happomusiikit oo lähinnä niitä elämän purojannuja varten, eihän niitä voi kuunnella vaikka ois kuinka taju pois

hyvä musiikki kuulostaa vielä paremmalta pienissä pärinöissä, mutta ei ei shpongle tai phish siitä parane


Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!

Security Fee:n hinnalla sisään!

Offline

#4 09.05.2016 14:12

psykokarkki
uses and endorses MUOVIKASSI and COMMUNISM ☭
From: #Mitään UG:tä ei ole olemassa freak "skene"
Registered: 14.11.2006
Posts: 100,042
Website

Re: Musiikki ja päihteet

centerhuig:center: wrote:

eiköhän noi sieni/happomusiikit oo lähinnä niitä elämän purojannuja varten, eihän niitä voi kuunnella vaikka ois kuinka taju pois

hyvä musiikki kuulostaa vielä paremmalta pienissä pärinöissä, mutta ei ei shpongle tai phish siitä parane

kiitos, tätä kyllä epäilen itsekin icon_biggrin


Mitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifPUFF PUFF BONG BONG

Offline

#5 09.05.2016 14:47

jookcha
vieressä retkottava nainen
From: blaze mountain
Registered: 21.10.2005
Posts: 19,000

Re: Musiikki ja päihteet

kuuntelen phishiä ainoastaan selvänä   pimp peuk


Ti ho detto come una volta un po' di vino, dischi in vinile, sequel, ragazze, ragazze, Kauko Röyhkä?

Offline

#6 09.05.2016 15:40

psykokarkki
uses and endorses MUOVIKASSI and COMMUNISM ☭
From: #Mitään UG:tä ei ole olemassa freak "skene"
Registered: 14.11.2006
Posts: 100,042
Website

Re: Musiikki ja päihteet

jookcha wrote:

kuuntelen phishiä ainoastaan selvänä   pimp peuk

on siinä kaverilla kova luonne


Mitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifPUFF PUFF BONG BONG

Offline

#7 09.05.2016 16:19

:center::huig::center:
Holtiton Mies joka Imppaa ja Grillaa
From: melkein noin 1000 keikkaa
Registered: 12.06.2005
Posts: 41,038

Re: Musiikki ja päihteet

jookcha on phishis icon_surprised


Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!

Security Fee:n hinnalla sisään!

Offline

#8 09.05.2016 16:27

hezma
Vanhempi Käynnissäpitäjä
From: Helesinki
Registered: 13.11.2008
Posts: 17,558

Re: Musiikki ja päihteet

jookcha wrote:

kuuntelen shponglea ja phishiä ainoastaan selvänä   pimp peuk

Sama.

Last edited by hezma (09.05.2016 16:27)

Offline

#9 09.05.2016 16:49

rc-lungen
Member
From: Hamburg
Registered: 28.09.2009
Posts: 5,227

Re: Musiikki ja päihteet

Nuorempana oli käsittämättömän siistiä kuunnella musaa kantsuissa. Ehkä se edelleenkin olisi, mutten tykkää polttaa yksin kotona mielenterveydellisten syiden vuoksi.
Enpä nyt muuten osaa sanoa. GBV ja kaljan juominen sopii pirun hyvin yhteen ainakin.


Amppeliooppeli Ex-Pooppeli

Offline

#10 09.05.2016 18:09

ray charlz
niin läski äijä
From: norf norf
Registered: 14.08.2010
Posts: 4,207

Re: Musiikki ja päihteet

jatsia kuunnellessa tekee mieli polttaa röökiä sisällä, mutta en oo vielä tehnyt niin


katsottiin äijien kanssa leffa, äijät lähtivät maustetyttöjen keikalle, itse jäin kotiin kuuntelemaan darkthronea.

Offline

#11 09.05.2016 18:16

Alxity
bruttokansanonnellisuuden viraston sihteeri
From: Tampere
Registered: 27.06.2005
Posts: 7,909

Re: Musiikki ja päihteet

psykokarkki wrote:

se on kyllä sanottava vielä, että kaljoitellessa ei yleensä jaksa kuunnella uutta musaa, vaan on kivompi soitella niitä vanhoja suosikkeja

Tähän kyllä sama. Keikoillakin yritän käydä nykyään suhteellisen selvänä, mutta joskus tulee innostuttua liikaa... Aika harvoin tosin edes niillle jaksan. Paras on melkeinpä kuunnella musiikkia, juoda pari olutta ja selailla foorumia kun on saanut lapset nukkumaan.  wanha


<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki

Offline

#12 09.05.2016 18:17

Alxity
bruttokansanonnellisuuden viraston sihteeri
From: Tampere
Registered: 27.06.2005
Posts: 7,909

Re: Musiikki ja päihteet

ray charlz wrote:

jatsia kuunnellessa tekee mieli polttaa röökiä sisällä, mutta en oo vielä tehnyt niin

Tähän myös sama.


<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki

Offline

#13 09.05.2016 18:37

psykokarkki
uses and endorses MUOVIKASSI and COMMUNISM ☭
From: #Mitään UG:tä ei ole olemassa freak "skene"
Registered: 14.11.2006
Posts: 100,042
Website

Re: Musiikki ja päihteet

rc-lungen wrote:

GBV ja kaljan juominen sopii pirun hyvin yhteen ainakin.

toimii tongue


Mitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifPUFF PUFF BONG BONG

Offline

#14 09.05.2016 19:46

amaanilluK
Member
Registered: 08.11.2013
Posts: 331

Re: Musiikki ja päihteet

Rööki ja iltakävely on parasta, kun kuulokkeissa soi esim. PND tai Drake. Sekä ihan tyhjillä kaduilla että viikonloppuisin pubikaduilla toimii. Myös piippu ja sikarit kelpaavat tähän touhuun. Pitäs vaan olla joku exä, ni tosta vois saada viel enemmän irti pimp

Räppi- ja punkkikeikoilla kalja toimii isoissakin määrissä, mutta muuten ei kyllä keikoilla hirveesti huvittais juoda. Darrassa pääsee välillä ihan uusille leveleille. Sellasen "herkän haikeuden" tavottaa paremmin ja on vitun nättii lowkey poraa julkisil paikoil  icon_cool Esim. FKA Twigs ja The XX on saanu kyyneleet virtaamaa  sydan

Offline

#15 09.05.2016 20:15

ray charlz
niin läski äijä
From: norf norf
Registered: 14.08.2010
Posts: 4,207

Re: Musiikki ja päihteet

amaanilluK wrote:

Rööki ja iltakävely on parasta, kun kuulokkeissa soi esim. PND tai Drake. Sekä ihan tyhjillä kaduilla että viikonloppuisin pubikaduilla toimii. Myös piippu ja sikarit kelpaavat tähän touhuun. Pitäs vaan olla joku exä, ni tosta vois saada viel enemmän irti pimp

Räppi- ja punkkikeikoilla kalja toimii isoissakin määrissä, mutta muuten ei kyllä keikoilla hirveesti huvittais juoda. Darrassa pääsee välillä ihan uusille leveleille. Sellasen "herkän haikeuden" tavottaa paremmin ja on vitun nättii lowkey poraa julkisil paikoil  icon_cool Esim. FKA Twigs ja The XX on saanu kyyneleet virtaamaa  sydan

OWXcTWI.gif


katsottiin äijien kanssa leffa, äijät lähtivät maustetyttöjen keikalle, itse jäin kotiin kuuntelemaan darkthronea.

Offline

#16 09.05.2016 20:57

stratum
not tupi
From: Helsinki
Registered: 20.06.2005
Posts: 13,980
Website

Re: Musiikki ja päihteet

Kuuntelen kaljoitellessa yleensä kai samaa musaa mitä muutenkin. Varmaan se joskus saattaa kuulostaa paremmaltakin kuin selvin pöwisin.

Sopivassa krapulassa sen sijaan minulle tulee monesti ne vahvimmat ja parhaat fiilikset musiikista, jos keikkoja ei lasketa. Tuollaisessa tilassa musiikista ei meinaa saada vaan tarpeekseen.

Offline

#17 09.05.2016 21:37

Alxity
bruttokansanonnellisuuden viraston sihteeri
From: Tampere
Registered: 27.06.2005
Posts: 7,909

Re: Musiikki ja päihteet

stratum wrote:

Sopivassa krapulassa sen sijaan minulle tulee monesti ne vahvimmat ja parhaat fiilikset musiikista, jos keikkoja ei lasketa. Tuollaisessa tilassa musiikista ei meinaa saada vaan tarpeekseen.

Tähänkin sama. Ja sopivassa herkässä krapulatilassa sopivalla keikalla (esim. Risto Oulussa 45:ssa tai Roger Waters Roskildessa)  itku  ff  rakkaus


<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki

Offline

#18 10.05.2016 08:42

DEVILETERNAL
Member
Registered: 01.12.2013
Posts: 1,368

Re: Musiikki ja päihteet

yksin kaljotteluissa pidän dipset putkia ja kuuntelen motörheadia. räppikeikat on parasta kännissä, selvinpäin ei pysty.

mämmi ja johdannaisissa pystyy fiilisteleen melkeen mitä vaan. yksillä jatkoilla joku likka soitteli akustista skebaa ja laulo omia laulujaan, jotka oli kyllä vitun kamalia, mutta silti pysty fiilisteleen. jotain euforista trancea pystyy kuunnella sohvalla makoillessa ja olla täysin messissä siinä musassa.

mdma, tähtitaivaan tuijottelu ja lil b:n klassikkolevy rain in england  peuk

Offline

#19 10.05.2016 08:47

DEVILETERNAL
Member
Registered: 01.12.2013
Posts: 1,368

Re: Musiikki ja päihteet

herkässä darrassa jose gonzalezin flow keikka 2006?  itku

Offline

#20 10.05.2016 09:54

psykokarkki
uses and endorses MUOVIKASSI and COMMUNISM ☭
From: #Mitään UG:tä ei ole olemassa freak "skene"
Registered: 14.11.2006
Posts: 100,042
Website

Re: Musiikki ja päihteet

DEVILETERNAL wrote:

herkässä darrassa ville leinosen flow keikka 2010?  itku


Mitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifPUFF PUFF BONG BONG

Offline

#21 10.05.2016 12:01

rc-lungen
Member
From: Hamburg
Registered: 28.09.2009
Posts: 5,227

Re: Musiikki ja päihteet

psykokarkki wrote:
DEVILETERNAL wrote:

herkässä darrassa ville leinosen flow keikka 2010?  itku

Ei ollu herkkä darra, mut herkkää seurattavaa oli ihmisten vihareaktiot  icon_biggrin


Amppeliooppeli Ex-Pooppeli

Offline

#22 10.05.2016 12:22

jookcha
vieressä retkottava nainen
From: blaze mountain
Registered: 21.10.2005
Posts: 19,000

Re: Musiikki ja päihteet

rc-lungen wrote:
psykokarkki wrote:
DEVILETERNAL wrote:

herkässä darrassa ville leinosen flow keikka 2010?  itku

Ei ollu herkkä darra, mut herkkää seurattavaa oli ihmisten vihareaktiot  icon_biggrin

muistelisin et tonne oli ihan törkee jono ja siinä sit odotellessa jengiä tuli ulos puhisten et "vittu mitä tekotaiteellista paskaa" tms. keikkahan oli ihan uskomattoman hyvä.


Ti ho detto come una volta un po' di vino, dischi in vinile, sequel, ragazze, ragazze, Kauko Röyhkä?

Offline

#23 10.05.2016 12:33

Firon
Marvelin juustohirviö
From: Nuthill
Registered: 09.03.2007
Posts: 9,212
Website

Re: Musiikki ja päihteet

José Gonzalezin keikan katsominen loppuun viime vuonna Sidewaysissa olis vaatinut stydimpiä päihteitä. Musa sinänsä ok / yhdentekevää, mutta selfieitä ottavat bopot vieressä kävi hermoille.

Offline

#24 12.05.2016 10:42

Firon
Marvelin juustohirviö
From: Nuthill
Registered: 09.03.2007
Posts: 9,212
Website

Re: Musiikki ja päihteet

Taisin kuunnella ..And Justice for Allia viimeksi kun poltin hasista. Tämä siis vuonna 2002. Kuulosti helvetin hyvältä, mutta niin on kuulostanut aina muutenkin   icon_cool

Offline

#25 14.11.2017 12:11

psykokarkki
uses and endorses MUOVIKASSI and COMMUNISM ☭
From: #Mitään UG:tä ei ole olemassa freak "skene"
Registered: 14.11.2006
Posts: 100,042
Website

Re: Musiikki ja päihteet

mainitaanpa täälläkin että tryffelit + skrillexin bangarang psykostep


Mitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifPUFF PUFF BONG BONG

Offline

#26 14.11.2017 12:16

Luppakorva sikailee taas
korvani nääs lerputtaa
From: Pikku kakkonen
Registered: 30.10.2009
Posts: 2,031

Re: Musiikki ja päihteet

Kuuntelin eilen Brainbombsia ja join puolukkamehua.


Olen pieni nalle vain, pullea. Lasten kanssa viihdyn ain. Olen pieni nalle vain, pörheä. Lapset mua rakastaa.
Bounty-Wrapper-Small.jpg

Offline

#27 14.11.2017 12:47

ba
Member
Registered: 10.06.2017
Posts: 1,563
Website

Re: Musiikki ja päihteet

Luppakorva sikailee taas wrote:

Kuuntelin eilen Brainbombsia ja join puolukkamehua.

lasketaanko puolukkamehu nykyjään jo päihteeksi?

Offline

#28 14.11.2017 12:56

Luppakorva sikailee taas
korvani nääs lerputtaa
From: Pikku kakkonen
Registered: 30.10.2009
Posts: 2,031

Re: Musiikki ja päihteet

ba wrote:
Luppakorva sikailee taas wrote:

Kuuntelin eilen Brainbombsia ja join puolukkamehua.

lasketaanko puolukkamehu nykyjään jo päihteeksi?

Otin vähän vapauksia.


Olen pieni nalle vain, pullea. Lasten kanssa viihdyn ain. Olen pieni nalle vain, pörheä. Lapset mua rakastaa.
Bounty-Wrapper-Small.jpg

Offline

#29 14.11.2017 13:28

psykokarkki
uses and endorses MUOVIKASSI and COMMUNISM ☭
From: #Mitään UG:tä ei ole olemassa freak "skene"
Registered: 14.11.2006
Posts: 100,042
Website

Re: Musiikki ja päihteet

Luppakorva sikailee taas wrote:
ba wrote:
Luppakorva sikailee taas wrote:

Kuuntelin eilen Brainbombsia ja join puolukkamehua.

lasketaanko puolukkamehu nykyjään jo päihteeksi?

Otin vähän vapauksia.

luppakorva sikailee taas mad redface_new

niin kyllähän kantsu lienee se ideaalein musankuuntelupäihde, ja mikäs sen parempaa kuin piitlesin klassikot, flaming lipsin yoshimi tai vaikka varhaisempi pink floyd. siinä vaan näkee sen musan paremmin, kaikki nyanssit ja yksityiskohdat. mutta hyvä musa on toki hyvää musaa aina, enkä oikein keksi artistia tai levyä, jota kuuntelisin tietyissä päihteissä, muitta joka ei selvin päin toimisi.

lsd ja kemialliset ystävät oli kerran aika kova yhdistelmä colorflash samoin toki animal collective, erityisesti sung tongs.


Mitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifPUFF PUFF BONG BONG

Offline

#30 14.11.2017 17:30

ba
Member
Registered: 10.06.2017
Posts: 1,563
Website

Re: Musiikki ja päihteet

psykokarkki wrote:

lsd ja kemialliset ystävät oli kerran aika kova yhdistelmä colorflash samoin toki animal collective, erityisesti sung tongs.

kokeile tiibetiläisen rituaalimusiikin kanssa, ja raportoi tänne. icon_smile ite onnistuin kerran jollain eksoottisilla siemenillä menemään sellaiseen tilaan, että hirvitti ja hulluna... sit tollasen tiibettimunkkikuoron laitto soimaan ja alko tajunta balanssoitumaan... kiitos siitä, munkit!

Offline

Board footer

Powered by FluxBB