#1 17.05.2019 10:19

Artemi
Member
Registered: 22.07.2007
Posts: 3,293

CEDRIC BURNSIDE (US)+Faarao Pirttikangas, la 26.10. Kuudes Linja, Hki

Se2Q1Y9.jpg?1

SÄHKÖISEN BLUESIN HUIPPUNIMI CEDRIC BURNSIDE ENSIMMÄISTÄ KERTAA SUOMEEN
La 26.10.2019 Helsinki, Kuudes Linja +Faarao Pirttikangas

Yhdysvaltalainen sähköisen bluesin monilahjakkuus Cedric Burnside saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen lokakuussa. Kaksi Grammy-ehdokkuutta pokannut artisti esiintyy Helsingin Kuudennella Linjalla lauantaina 26. lokakuuta. Keikan liput tulevat myyntiin tiistaina 21. toukokuuta Tikettiin.

Mississippissä varttunut 40-vuotias Burnside on verrattain nuoresta iästään huolimatta ehtinyt tekemään hengästyttävän mittavan uran bluesin parissa. Keikkalavoille jo 13-vuotiaana kavunnut Burnside aloitti uransa soittamalla rumpuja isoisänsä, maineikkaan blues-artisti R.L. Burnsiden, keikkakokoonpanossa. Sittemmin Burnside on työskennellyt niin Jimmy Buffettin, Jessie Mae Hemphillin kuin Jon Spencer Blues Explosioninkin kanssa.

Rumpalintaidoistaan palkittu Burnside on soolourallaan ansioitunut myös taidokkaana kitaristina ja solistina. Vaihtelevien taustabändien kanssa työskennellyt artisti on julkaissut jo kahdeksan sooloalbumia, joista tuoreimmat ovat saattaneet hänet suuremman yleisön tietoisuuteen.
Vuonna 2015 julkaistu ”Descendants of Hill Country” sekä vuonna 2018 julkaistu ”Benton County Relic” huomioitiin molemmat Grammy-ehdokkuudella – edellinen parhaan blues-levyn kategoriassa, jälkimmäinen parhaan perinteisen blues -levyn sarjassa. Ylistäviä arvioita keränneet levyt tuovat yhteen bluesin perinteet sekä vaikuttavan henkilökohtaiset aihepiirit, jotka ankkuroivat albumit tukevasti nykyaikaan.


LIPUT:
-ennakkoon Tiketistä alk. 22,50 EUR
-ovelta 24 EUR

http://www.cedricburnside.net
http://www.facebook.com/cedric.burnside.5
http://www.kuudeslinja.com
http://www.fullsteam.fi

mxgDro5.png?1

Last edited by Artemi (23.09.2019 13:22)

Offline

#2 21.05.2019 09:26

Artemi
Member
Registered: 22.07.2007
Posts: 3,293

Re: CEDRIC BURNSIDE (US)+Faarao Pirttikangas, la 26.10. Kuudes Linja, Hki

Offline

#3 23.09.2019 13:22

Artemi
Member
Registered: 22.07.2007
Posts: 3,293

Re: CEDRIC BURNSIDE (US)+Faarao Pirttikangas, la 26.10. Kuudes Linja, Hki

Faarao Pirttikangas lisätty illan ohjelmistoon!

https://www.faaraopirttikangas.fi/

yt9sDe3.jpg?1

Offline

#4 22.10.2019 12:03

Artemi
Member
Registered: 22.07.2007
Posts: 3,293

Re: CEDRIC BURNSIDE (US)+Faarao Pirttikangas, la 26.10. Kuudes Linja, Hki

Lauantaina Kutosella!

19:00 ovet auki
20:00 Faarao Pirttikangas
21:00-> CEDRIC BURNSIDE (US)

Liput Tiketistä alk. 22,50€, ovelta 24€.

https://www.tiketti.fi/cedric-burnside- … puja/62505

Cedric Burnside-"Wash My Hands":

https://www.youtube.com/watch?v=7AkKVtDanU0

Cedric Burnside-"Hard To Stay Cool":

https://www.youtube.com/watch?v=J_5wtJPaG88

Pxu5ZDZ.jpg?1

Offline

#5 26.10.2019 09:39

Artemi
Member
Registered: 22.07.2007
Posts: 3,293

Re: CEDRIC BURNSIDE (US)+Faarao Pirttikangas, la 26.10. Kuudes Linja, Hki

TÄNÄÄN!

19:00 ovet auki
20:00 Faarao Pirttikangas
21:00-> CEDRIC BURNSIDE (US)

Liput Tiketistä alk. 22,50€, ovelta 24€.

https://www.tiketti.fi/cedric-burnside- … puja/62505

Cedric Burnside-"We Made It":

https://www.youtube.com/watch?v=9OxDgqahdtQ

Offline

Board footer

Powered by FluxBB