#1 21.04.2023 10:23

Artemi
Member
Registered: 22.07.2007
Posts: 3,293

PUCE MARY (DK), pe 29.9. Louhisali, Espoo

Kööpenhaminalaisartisti Frederikke Hoffmeier eli Puce Mary palaa Suomeen ja esiintyy Espoon Louhisalissa perjantaina 29. syyskuuta. Keikan liput ovat nyt myynnissä Lippu.fissä.

Ympäri Eurooppaa, Japania ja Pohjois-Amerikkaa kiertänyt Puce Mary venyttää noisen ja kokeellisen musiikin rajoja omintakeisella äänimaailmallaan. Hänen tuntoaisteja hivelevistä instrumentaaliteoksistaan välittyy niin voimakkaita droneja kuin teollisiakin rytmejä.

Artisti on julkaissut materiaalia mm. Posh Isolationin ja iDeal Recordingsin kaltaisten alan arvostettujen levymerkkien kautta. Puce Maryn viimeisin pitkäsoitto, PAN-levymerkillä (mm. Objekt, Pan Daijing, Rashad Becker) vuonna 2018 julkaistu “The Drought” ammensi Hoffmeierin mukaan inspiraationsa Charles Baudelairelta, Jean Genetiltä sekä elokuvaohjaaja Michelangelo Antonionilta, ja albumin kantavina teemoina olivat eloonjääminen ja transformaatio. Artistin tuoreimmat julkaisut ovat viime vuonna ilmestyneet ”STUCK”- ja ”You Must Have Been Dreaming” -kasetit. Uutta albumia on lupailtu vielä tälle vuodelle.

Hoffmeier on tehnyt yhteistyötä viime aikoina mm. Yves Tumorin ja Coil-yhtyeen Drew McDowallin kanssa. Suomessa Hoffmeier nähtiin viimeksi vuoden 2019 Sideways-festivaalilla.


PUCE MARY (DK)
Pe 29.9.2023
Espoo, Louhisali

LIPUT:
Myynnissä Lippu.fissä
- Alk. 20 EUR (+ tilausmaksu alk. 2,50 EUR / tilaus)
- Ovelta alk. 25 EUR

https://puce-mary.bandcamp.com/
https://espoonteatteri.fi/nayttamot/louhisali/
www.fullsteam.fi

Offline

#2 30.08.2023 13:09

Artemi
Member
Registered: 22.07.2007
Posts: 3,293

Re: PUCE MARY (DK), pe 29.9. Louhisali, Espoo

Kuukauden päästä Louhisalissa! Konsertissa Puce Mary tulee esittämään kokonaan uutta tuotantoa tulevalta uudelta albumiltaan.

Liput täältä --> https://www.lippu.fi/en/event/puce-mary … -16960704/ 

https://www.youtube.com/watch?v=Z5R3P8kCj3Y

Offline

Board footer

Powered by FluxBB