You are not logged in.
Tässä otsikossa keskustellaan rumpubreikeistä. Välillä tekee hyvää kuunnella niitä ihan vaan sellaisenaan. 70- ja 80-luvun funkkikappaleiden rumpuraidat ovat taidetta, joita kuunnellessa voi ihailla grooven lisäksi aikakauden äänitystekniikan taidokkuutta.
kukaan tuskin myöskään kiistää klassikkobreikkien merkitystä sellaisten musiikkityylien kuin drum and bass, big beat jne. syntymiselle. Breikit ovat kappaleiden ydin, selkäranka, siinä missä ne alkuperäisessä kontekstissaan olivat vain bändin hengähdystauko biisin aikana.
Omia kestosuosikkeja ovat ainakin seuraavat klassikkobreikit:
Mielettömän tiukasti kompressoitu herkkupala. Breikki ei tunnu saavan minkäänlaista ilmaa, ennen kuin valtava kaikulinja hiipii perään ja tekee soundista massiivisen. Lisäksi breikissä on kympin arvoinen groove.
Ehkäpä maailman toiseksi tai kolmanneksi käytetyin breikki. Ei ihme, hyvä groove ja monta putipuhdasta tiukkaa iskua. James elää ikuisesti tämänkin breikin huudahduksissa. Kova, kylmä ja pistävä snare joka toimii järjettömän hyvin ylöspäin pitchattuna. Tönkkö bassari antaa mahdollisuuden muovata soundia sopivilla layereilla. Todella helppokäyttöinen breikki.
Taajuusalueeltaan mehevän paksu snare, joka löytää kaverin melkeinpä mistä tahansa toisesta snaresta. Bassarissakin on kelvollista botnea, eikä tätä breikkiä tarvitse paljoa lihottaa, jotta saadaan tukeva rumpuraita aikaiseksi. Kuiva, kaiuton breikki kelpaa työvälineeksi aina tarpeen vaatiessa.
You know, if it was a regular salad I wouldn't have said anything. But you had to have the BIG SALAD.
Offline
Muuten, mulla on itellä noi samat breikit 24-bittisinä, vinyyliltä samplattuina versioina. Ovat siinä muodossa huomattavasti tukevampia. Mut kyllä noistakin saa ihan hyvän kuvan... ja asiaan:
Odd Nosdam - Kill Tone - rumpuraita
Breikkien ystävälle tää on ku tykittäisi kräkkikokaiinia suoneen. Vinyyliltä samplatun loopin rahina on Oddille tärkeä mauste, ei vain välttämätön paha. Bassarina on kaksi samplea, eka perusjykevä isku, ja toinen alemmas pitchattu ja vissiin 808:n kanssa layeroitu, sub-taajuuksiltaan jyhkeä matalampi bassari-isku. Jälkimmäinen toimii breikissä eräänlaisena etuiskuna perusbassarille.
Haitsu on peräisin rumpusetistä, mutta sen linja on ohjelmoitu rumpukoneen tarkkuudella. Mielenkiintoista, että Odd luo vaihtelua breikin kulkuun pysäyttämällä välillä haitsuiskut bassarin ja snaren ajaksi.
Snare on aika tavanomainen, mut jyhkeämpi ku mitä inhimillisin metodein sais aikaan. Tosi miellyttävä, ohut pitkähkö kaiku, jonka häntä kuulostaa niin luonnolliselta, että on vaikea kuvitella Oddin lisänneen kaikua jälkeenpäin.
Lisäksi breikissä esiintyy mausteena avoin haitsu pariin otteeseen, ja loppupuolella variaatiota tuo taajuusalueeltaan bassarin ja snaren väliin asettuva stab-tyyppinen soundi, jota en osaa tunnistaa.
Breikki on erinomainen, ja voin suositella sitä varauksetta. Parin minuutin kestoinen rumpuraita kestää kuuntelua ainakin 20 ellei 30 minuuttia yhtä soittoa.
You know, if it was a regular salad I wouldn't have said anything. But you had to have the BIG SALAD.
Offline
Laatu-topikki
Se on ihan järkyttävää. Se on kuvottavaa kusetusta. Se on helvetinmoista suhmurointia. Se on törkeää. Se on ihan karseaa katsoa.
Offline
Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!
Security Fee:n hinnalla sisään!
Offline
taitaa se kaikista käytetyin jo olla toi winston brothersien "amen my brother". eli THE junkkabreikki. olikos toi HUIGin postaama youtube-video tos ylempänä just se dokkari tosta? en jaksa ny mobiiliyhteydellä tsekata.
tässä shitmatin tyylinäyte:
Black Metal on oikeasti muutakin kuin skandaalijournalismia.
jäsen: vitun hapan (suljettu?) pappaosasto
Offline
joo oli se, katoin yöllä vahingossa koko pätkän
Se on ihan järkyttävää. Se on kuvottavaa kusetusta. Se on helvetinmoista suhmurointia. Se on törkeää. Se on ihan karseaa katsoa.
Offline
Mikäköhän lis breaks top 10...
Amen
Funky Drummer
Apache
Moby Dick...
Jäsen: vitun hapan pappaosasto.
Matin kanssa seilataan
Paten kanssa reivataan
Offline
Babe Ruth - The Mexican
Se on ihan järkyttävää. Se on kuvottavaa kusetusta. Se on helvetinmoista suhmurointia. Se on törkeää. Se on ihan karseaa katsoa.
Offline
Moby Dick...
vai oisko levee brakes kuitenkin?
edit. oli niin hassu freudilainen et antaa jäädä...
huisia oli aikoinaan toi soundmurdererin keikka rose gardenissa. pari tuntia pelkkää amen-breikkiä ja joka stygessä taas uusi tapa pilkkoa se atomeiksi.
amen.
Black Metal on oikeasti muutakin kuin skandaalijournalismia.
jäsen: vitun hapan (suljettu?) pappaosasto
Offline
[quote:9adba8d061="Ylitarkastaja Tolonen"]Moby Dick...
vai oisko levee brakes kuitenkin?[/quote:9adba8d061]
No niin tietty...
Jäsen: vitun hapan pappaosasto.
Matin kanssa seilataan
Paten kanssa reivataan
Offline
[quote:fefa5fbe4a="silvawhale"][quote:fefa5fbe4a="Ylitarkastaja Tolonen"]Moby Dick...
vai oisko levee brakes kuitenkin?[/quote:fefa5fbe4a]
No niin tietty...
[/quote:fefa5fbe4a]
tarkkana siellä tai joutuu pappaosaston puhutteluun!
Black Metal on oikeasti muutakin kuin skandaalijournalismia.
jäsen: vitun hapan (suljettu?) pappaosasto
Offline
Eilen keikka Turussa, sitten kolmen tunnin yöunet ja entua vahtimaan. Ja Aamoksella sellainen päivä että päikkärit nukutaan vain jos isä pitää sylissä ja kävelee...
Jäsen: vitun hapan pappaosasto.
Matin kanssa seilataan
Paten kanssa reivataan
Offline
[quote:a14c0fb70a="Ylitarkastaja Tolonen"]Mikäköhän lis breaks top 10...
Amen
Funky Drummer
Apache
Moby Dick...[/quote:a14c0fb70a]
tää think (about it) on jostain syystä aina iskenyt...
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/e … t_It)).ogg
duunasin jokin aika sitten noista valmiiksi kvantisoidut (no nyt laatu pyörty..) versiot ku menee 230bpm:ssä muuten liian muhjuksi.. toi think-looppi on alkuperäisenä NIIN LEVÄLLÄÄN ettei mikään. täysin käsittämätön meno. ekan basarin jälkeen yksikään isku ei osu lähellekkään gridiä.. tohon verrattuna joku funky drummer on pelkkää teknoa.
Black Metal on oikeasti muutakin kuin skandaalijournalismia.
jäsen: vitun hapan (suljettu?) pappaosasto
Offline
eeäskeen UFO
Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!
Security Fee:n hinnalla sisään!
Offline
ei vittu. nyt se on tapahtunut. jälkikasari on TODELLA taas täällä. kaikki tähän asti on ollut pelkkää harjoittelua.. uudessa lloyd feat little wayne-rallissa (mikä girls around the world se ny on, semmosta jenkki r'n'b-köntsää) pauhaa aito SOUL II SOUL-looppi!
:rokrok::hmm::rokrok::hmm::rokrok::hmm:
Black Metal on oikeasti muutakin kuin skandaalijournalismia.
jäsen: vitun hapan (suljettu?) pappaosasto
Offline
ei niin rumpu - mut kuitenki, vittuuh
Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!
Security Fee:n hinnalla sisään!
Offline
[quote:9de94ea190="HUIG"]ei niin rumpu - mut kuitenki, vittuuh
[/quote:9de94ea190]huh, tuli saman tien mieleen ne väristykset mitkä tosta riffistä sai kun tota ekaa kertaa kuuntelin sugarhill gangin versioimana ala-astelaisena! älyttömän kova.
Offline