1. Index
  2. » Raskaampaa
  3. » Stooges / Iggy Pop

#1 07.09.2005 23:07

Alxity
bruttokansanonnellisuuden viraston sihteeri
From: Tampere
Registered: 27.06.2005
Posts: 7,909

Stooges / Iggy Pop

En tiedä onko tämä nyt niin raskasta, mutta otsikon nämäkin silti ansaitsevat.

Stoogesien kolme levyä ovat kaikki todella kovia. Kahden ensimmäisen cd-painokset tosin kärsivät heikosta äänenlaadusta. Raw Power on onneksi saatavana remasteroituna ja se myös kuuluu levyltä. Soundi kuulostaa todella räkäiseltä ja kyseessä onkin kenties paras voskaustaustamusiikki mitä olen kuullut. Iggyn soolotuotantoa en ole kahta ensimmäistä levyä lukuunottamatta juurikaan kuullut. Lust For Life on minusta selvästi Idiotia parempi. Bowie on kyllä ollut melkoinen nero kun oman loistavan soolotuotannon lisäksi biisejä on riittänyt myös esim. Iggylle.

Stoogesien Roskilden keikalla 2004 Iggy oli melkoisessa vedossa. Bändi soitti jostain syystä I Wanna Be Your Dogin kahdesti. Myös suosikkini Dirt kuultiin. Hieman jäin kaipaamaan settiin enemmän Raw Powerin biisejä, mutta hyvä keikka tuokin oli. Oli hienoa nähdä bändi melkein eturivistä.


<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki

Offline

#2 07.09.2005 23:12

DirtyBlueGene
the bot with everything
From: Cop / Midsummer Village
Registered: 12.06.2005
Posts: 7,756
Website

Re: Stooges / Iggy Pop

No niin  hand

Mulla on Fun Housesta se aiempi cd-versio, mutta enpä ole senkään saundeista liiemmin valittamisen aihetta löytänyt. Aivan (sori) VITUN kova levy, joka on viime vuosina valitettavan harvoin soittimeen päätynyt - mutta joka kerralla toimii täysillä, olipa mukana sitten voskaa tai ei.

Soolotuotannosta nuo kaksi ekaa ovat selkeästi tutuimmat levyt, ja niistä Idiot minusta se parempi, vaikka Lust for Life saattaisi irtobiiseissä nokittaakin.


This must be what jail / I will scratch

Offline

#3 07.09.2005 23:33

stratum
not tupi
From: Helsinki
Registered: 20.06.2005
Posts: 13,980
Website

Re: Stooges / Iggy Pop

Tähän pätee vähän sama kuin Clashiin. Ehkä minulla on aikaisemmin ollut vähän Bedderi-syndroomaa, mutta nyt on alkanut kuitenkin tuntua, että pitäisi Stoogeskin ottaa haltuun. Pitäisi kai ostaa ne uudet 2cd remasteroidut versiot s/t:stä ja Fun Housesta, vaikka ovatkin täysihintaisia.

Offline

#4 07.09.2005 23:35

psychocandy
streittari-jantta
From: outhouse of the pryeeeeeee
Registered: 04.07.2005
Posts: 11,513
Website

Re: Stooges / Iggy Pop

lust for life > the idiot

stoogeseita en osaa pistää järjestykseen, tai siis että olisi liian helppoa äänestää funhousea. loose ja  tv eye on ne kovimmat biisit, "no fun" ehkä ekalta suosikki, ei vähiten siksi että kuulin biisin ekaa kertaa bad moon risingillä. raw powerilta shake appeal on (eräs) suosikki.


Karhut feissiin kuule tää on se reitti hä ...ja kerran eräs naarassusi melkein mun kengille kusi tongue
FJs1lyz.gif

Offline

#5 07.09.2005 23:37

Alxity
bruttokansanonnellisuuden viraston sihteeri
From: Tampere
Registered: 27.06.2005
Posts: 7,909

Re: Stooges / Iggy Pop

stratum wrote:

Pitäisi kai ostaa ne uudet 2cd remasteroidut versiot s/t:stä ja Fun Housesta, vaikka ovatkin täysihintaisia.

Jaa niistä on nyt julkaistu tuollaiset. Osta pois niin voin sitten lainata ne sulta ja kuunnella onko niissä oikeasti eroa.  grin


<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki

Offline

#6 07.09.2005 23:52

Laatu
Moderator
From: Helsinki
Registered: 18.07.2005
Posts: 11,893
Website

Re: Stooges / Iggy Pop

Annoin ääneni Raw Powerille lähinnä siitä syystä, että sitä on tullut eniten kuunneltua ja biiseihin on näin kehittynyt läheisempi suhde. Minulla oli joskus mielenkiintoisella tavalla käännetyt mp3:t tuosta levystä, jossa Iggyn melskaus klippasi välillä pahasti nollatason yli ja kaiuttimet vastasivat tähän särähtävästi. Silti niitä biisejä oli pakko kuunnella. Äksässä odottaa 180 gramman uusintapainosvinyylit minua vieläkin, kunhan saan tästä uuden stooges-innostuksen taas käyntiin. Vielä kun opintotuki osuisi samalle päivälle...


You know, if it was a regular salad I wouldn't have said anything. But you had to have the BIG SALAD.

Offline

#7 08.09.2005 12:24

leposi
Viini-illan Göbbels
Registered: 14.06.2005
Posts: 34,529

Re: Stooges / Iggy Pop

Alxity wrote:

Stoogesien Roskilden keikalla 2004 Iggy oli melkoisessa vedossa. Bändi soitti jostain syystä I Wanna Be Your Dogin kahdesti. Myös suosikkini Dirt kuultiin. Hieman jäin kaipaamaan settiin enemmän Raw Powerin biisejä, mutta hyvä keikka tuokin oli. Oli hienoa nähdä bändi melkein eturivistä.

En jaksanut kuin vähän alusta tuota Roskilden keikkaa. Heti kun rupesi satamaan niin mentiin telttaan kuuntelee Kings of Leonia ja minä söin perunoita salaatin kera.

Offline

#8 08.09.2005 14:30

DirtyBlueGene
the bot with everything
From: Cop / Midsummer Village
Registered: 12.06.2005
Posts: 7,756
Website

Re: Stooges / Iggy Pop

Kukaan muuten kuullut Iggyn New Valuesia (1979)? Tietyt tahot väittävät, ettei ko. levy jäisi noiden kahden ekan soolon tasosta ollenkaan.


This must be what jail / I will scratch

Offline

#9 20.09.2005 18:10

Alxity
bruttokansanonnellisuuden viraston sihteeri
From: Tampere
Registered: 27.06.2005
Posts: 7,909

Re: Stooges / Iggy Pop

Noissa Stoogesien remasteroiduissa levyissä on muuten oikeasti aika valtava ero niihin 80-luvun cd-painoksiin. Kannattaa ainakin hankkia kuunteluun ja todeta ero.


<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki

Offline

#10 20.09.2005 18:12

blgr
Member
From: Tampere
Registered: 22.06.2005
Posts: 653
Website

Re: Stooges / Iggy Pop

Paskaa hyi.


laddism begins at home

Offline

#11 20.09.2005 18:16

ex-kolja
Sexy MF Doom
Registered: 26.06.2005
Posts: 8,724

Re: Stooges / Iggy Pop

Raw Power on hyvä, mielestäni paras, mutta vain remasteroituna. Jos uusia versioita ei lasketa, niin Fun House saa ääneni. (Ei oikeesti saa, koska äänesti jo.) Stoogesissa on aina viehättänyt varsinkin kitarasoundit, mitkä ovat juuri sellaiset kun rokissa pitääkin olla, eli parhaimmillaan kuin raavittaisiin liitutaulua. Myös Iggyn ääni on aina ollut omaa luokkaansa, kuin karaokeversio Jim Morrisonin ja Elviksen äänestä, eli parhautta.


Juha, olet miespuolinen Jippu. Onnea!

Offline

#12 20.09.2005 18:33

Alxity
bruttokansanonnellisuuden viraston sihteeri
From: Tampere
Registered: 27.06.2005
Posts: 7,909

Re: Stooges / Iggy Pop

Kyllä. ex-kolja tiivisti mielestäni hienosti sen, mistä Stoogesissa oli kysymys. Please Kill Messa muuten kerrotaan siitä, että Iggy soitteli nuorena rumpuja aika monessa blues-bändissä alan ammattilaisten kanssa oli harmissaan siitä, ettei voi koskaan olla yhtä taitava blues-muusikko. Kerran pilvessä Iggy sitten keksi alkaa tehdä omanlaistaan raakaa musiikkia ja juuri sellaista Stooges oli.


<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki

Offline

#13 20.09.2005 19:47

Laatu
Moderator
From: Helsinki
Registered: 18.07.2005
Posts: 11,893
Website

Re: Stooges / Iggy Pop

ex-kolja wrote:

Stoogesissa on aina viehättänyt varsinkin kitarasoundit, mitkä ovat juuri sellaiset kun rokissa pitääkin olla, eli parhaimmillaan kuin raavittaisiin liitutaulua. Myös Iggyn ääni on aina ollut omaa luokkaansa, kuin karaokeversio Jim Morrisonin ja Elviksen äänestä, eli parhautta.

Hmmm, juuri näin.


You know, if it was a regular salad I wouldn't have said anything. But you had to have the BIG SALAD.

Offline

#14 21.09.2005 18:36

Alxity
bruttokansanonnellisuuden viraston sihteeri
From: Tampere
Registered: 27.06.2005
Posts: 7,909

Re: Stooges / Iggy Pop

Ulvilan pikkunatsi wrote:

Ilotalo tuli joskus ostettua ja voi sun saatana meinas pelihousut revetä kun kuuntelin kaiken pseudocoolin isäpappojen dorkarokkia.

Mitä eroa on jollain Stoogesilla ja suomi-iskelmällä. Kyllä joku Leevi and the Leavingskin on varmaan aika dorkarokkia jos sitä alkaa siitä näkökulmasta miettimään. Minulle on ihan sama millainen "imago" jollain musiikilla on. Jotenkin typerää ettei jotain tiettyjä bändejä muka voisi kuunnella, koska ne ovat dorkamusiikkia. Voin ihan rehellisesti sanoa pitäväni esim. CCR:n musiikista paljon, vaikka tuokin on varmaan aika hemmetin dorkarokkia. Ja AC/DC:n Back In Black on myös hyvä. En vittu ala pitämään jostain paskasta vaan sen takia että sen kuunteleminen on cool. Se sitten on eri asia, mitä levyjä soitan esim. jossain bileissä tai jotain. Mutta iso center ravulle.


<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki

Offline

#15 24.09.2005 18:41

Moronica
electric barbarella
From: Törmä
Registered: 21.06.2005
Posts: 18,410

Re: Stooges / Iggy Pop

Ohoh, enpä arvannut, että Stooges jakaa kansaa tällä tavoin. icon_eek

Jätän äänestämättä, koska kaikki nuo kolme albumia ovat hienoja. Yllättävän hyvin Raw Powerkin viihtynyt soittimessa viime aikoina. Tykkään siitä, kun esimerkiksi Janne Westerlundin sanoissa ja aksentissa kuuluu, että se on diggaillut Iggyn käninää. icon_smile


Jouko Piho wrote: Kirjoitan täällä mielelläni, koska täällä porukka on fiksua ja asiallista verrattuna PIFin väkeen, josta osa on aivan liian alatyylisiä ja räävittömiä pilkkaajia.

Offline

#16 19.10.2005 03:19

Keski-ikäinen luuska
Member
Registered: 19.10.2005
Posts: 9

Re: Stooges / Iggy Pop

Iggy iggy iggy - OI OI OI!!!!

näitä tule teininä kun punk tuli kuunneltua kaverin kanssa. etenki Fun house ja raw power oli tooodella kovia. Yeah I love her so, see that cat YEAH i lvoe her so, she got a tv eye on me. ku muistaisin mihin mä pistin näiden vinyylit. miten mä olin voinu unohtaa Stoogesit. mulla oli yks kaveri joka tapas Stoogesia kuullessaan nostaan sormensa ilmaan ja huutaa NEW YORK ATTITUDE, NEW YORK ATTITUDE!
mä oon ottanu sen verran punkkua että jos mä vaan tietäisin mis ne vinyylit on niin pistäisin soimaan ja tekisin samoin.

Offline

#17 14.12.2006 10:35

psykokarkki
uses and endorses MUOVIKASSI and COMMUNISM ☭
From: #Mitään UG:tä ei ole olemassa freak "skene"
Registered: 14.11.2006
Posts: 100,255
Website

Re: Stooges / Iggy Pop

ulvis jo levykaupan ulkopuolella makuupussin kanssa?

[quote:1aefbf2f30]THE STOOGES TO RELEASE THE WEIRDNESS

FIRST ALBUM IN 33 YEARS ON MARCH 20, 2007.

Reunion albums are one thing. A Stooges reunion album is something else
entirely.

On March 20, 2007, the band that predated punk and helped make rock and roll
dangerous will release their first studio album since 1973’s seminal Raw
Power. The Weirdness will feature three of the four original bandmembers –
singer Iggy Pop, guitarist Ron Asheton and drummer Scott Asheton -- along
with ex-Minutemen and fIREHOSE bassist Mike Watt and original Stooges sax
player, Steve Mackay.

The Stooges wrote over 30 songs for the record at a cottage in Florida early
this year, then rehearsed in Ann Arbor, Michigan before they entered the
Chicago studio of esteemed producer Steve Albini (Nirvana, Pixies) in early
October. The album is being mastered in the UK at the legendary Abbey Road
Studios. Tracks on the album include: "Trollin'," "Greedy Awful People,"
"Claustrophobia," "Mexican Guy," "I'm Fried," "ATM," "O Solo Mio," "She Took
My Money" and "End Of Christianity."

Iggy decided to reform The Stooges in 2003 while he was working on his solo
album Skull Ring. He called the Ashetons, who still had the same phone
number he had last called them on 25 years ago. The brothers agreed to
contribute to four songs on the disc and the reunion seeds were planted.
Then on April 27, the full band (with Watt on bass) played its first show
together in 30 years to a spellbound audience at the Coachella Valley Music
and Arts Festival in Coachella, California.

A triumphant reunion tour followed, and in 2005 The Stooges were nominated
to be inducted into the Rock and Roll Hall of Fame. They didn’t win, but
were recently nominated again for induction at the upcoming ceremony to be
held in early 2007.

If any rock band deserved Hall of Fame kudos it’s The Stooges, one of the
most influential, powerful and explosive outfits ever to plug in a guitar.
Formed in Ann Arbor in 1967, the Stooges were a forceful poke in the eye of
commercial rock. Volatile and incendiary, the band wrote grimy psychedelic
blues songs that grooved, droned and stomped in equal measure. Onstage, Iggy
was commanding and menacing, cutting himself with glass, smearing his body
with peanut butter and baiting the crowd out of its complacency.

The group’s volcanic energy earned it a record deal in 1968 and a year
later, the Stooges released their self-titled debut, which featured the
proto-punk classics “I Wanna Be Your Dog,” “No Fun” and “1969.” In 1970,
they followed with the heavier, more confrontational Fun House, which many
consider the band’s finest hour. Three years would pass between Fun House
and Raw Power, a primal, powerful slab of gyrating clamor from a band on the
verge of physical and psychological collapse.

By the end of 1973, the Stooges had broken up. In the decades that followed,
Iggy established himself as a successful solo artist, releasing 15 studio
albums between 1977 and 2003. Meanwhile, Scott Asheton played in Scot’s
Pirates, Sonny Vincent’s Rat Race Choir and Rock Action and Ron Asheton
rocked with Destroy All Monsters, the New Race, the Empty Set and Dark
Carnival. In 1998, Ron joined forces with Watt and members of Mudhoney and
Sonic Youth in the one-off supergroup Wylde Ratttz, an experience that paved
the way for Watt to join The Stooges.

One of the most eagerly anticipated albums of 2007, The Weirdness is
destined to be as inspiring, unpredictable and undeniable as the three
records that preceded it over three decades ago. The release of the album
will be followed by a full world tour that will clearly display the energy,
vitality and freshness of one of rock and roll’s greatest success stories.
In other words, the legacy continues…[/quote:1aefbf2f30]


Mitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifPUFF PUFF BONG BONG

Offline

#18 14.12.2006 12:03

ILR
matlök
From: täällä sitten taas
Registered: 12.06.2005
Posts: 8,768

Re: Stooges / Iggy Pop

Empä oo ikinä kuullu mut ehkä pitäis -späm


Älä päästä painiks sitä

Offline

#19 27.01.2007 16:44

ILR
matlök
From: täällä sitten taas
Registered: 12.06.2005
Posts: 8,768

Re: Stooges / Iggy Pop

No nyppä oon, mikrotukifunhouse oli about semmonen ku kuvittelinkin ellei jopa pikkasen parempi. peuk


Älä päästä painiks sitä

Offline

#20 27.01.2007 17:13

DirtyBlueGene
the bot with everything
From: Cop / Midsummer Village
Registered: 12.06.2005
Posts: 7,756
Website

Re: Stooges / Iggy Pop

http://www.myspace.com/iggyandthestooges

Tuolla taitaa olla uus biisi "My Idea of Fun". En oo itse vielä uskaltanu kuunnella...


This must be what jail / I will scratch

Offline

#21 27.01.2007 18:10

:center::huig::center:
Holtiton Mies joka Imppaa ja Grillaa
From: melkein noin 1000 keikkaa
Registered: 12.06.2005
Posts: 41,038

Re: Stooges / Iggy Pop

En o aiemmin uskaltanu äänestää, mut voi jumalauta FUN HOUSE sen on oltava. Paras levy IGINÄ


Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!

Security Fee:n hinnalla sisään!

Offline

#22 27.01.2007 18:59

Alxity
bruttokansanonnellisuuden viraston sihteeri
From: Tampere
Registered: 27.06.2005
Posts: 7,909

Re: Stooges / Iggy Pop

[quote:103a1d973d="DirtyBlueGene"]http://www.myspace.com/iggyandthestooges

Tuolla taitaa olla uus biisi "My Idea of Fun". En oo itse vielä uskaltanu kuunnella...[/quote:103a1d973d]

Kannattaa se kuunnella.

Ensivaikutelma: alkaa ihan lupaavasti. Kitaroissa on kunnolla säröä ja soundit muutenkin sopivan Stooges-maiset. Sitten tulee mukaan Iggyn laulu ja mitä helvettiä! Sehän kuulostaa ihmeen "ohuelta" ja on miksattu aika hiljaiselle. Ei kuulosta yhtään, että kyseessä olisi sama tyyppi, joka noilla kolmella ekalla levyllä karjuu. Muistini mukaan Roskildessakin Iggyn ääni oli hyvässä vedossa, joten en kyllä tiedä mistä on kyse. Sanoituksetkin ovat jotain aika tyhjänpäiväistä "my idea of fun is killing everyone"-mantra toistetaan ehkä hieman turhan usein. Eihän Iggy kait koskaan mikään lyyrinen maestro ole ollut, mutta nuo sanoitukset alkavat varmaan jossain vaihessa ärsyttää. Loppuun on laitettu vielä kitarosoolo, joka kuulostaa aluksi melko perusrokkisoololta, mutta siihen loppuun oli sentään jotain erikoisemmankin oloista saatu.

Ihan kelpo biisi joka tapauksessa ja enpä usko, että kukaan tässä enää mitään mestariteosta odottelee. Enenpi pelottaa että bändi nolaa vielä itsensä, mutta onneksi siitä ei tämän biisin suhteen ainakaan ole pelkoa. Kyllä tämä Stoogesia on.


<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki

Offline

#23 28.01.2007 00:29

janne m.
Member
Registered: 28.11.2006
Posts: 8,160

Re: Stooges / Iggy Pop

Hankala pistää rakkaita levyjä järkkään, mutta oma ääni Fun Houselle. Biisit kuulostaa vaarallisilta, bändi tulee kajareista ulos ja vetää pataan. Ihan silkkaa pornoo ja väkivaltaa, parasta rockia.

ex-kolja wrote:

Raw Power on hyvä, mielestäni paras, mutta vain remasteroituna.

Ok, joo - alkuperäisessä Raw Powerissa on ns. paskat soundit, vieläpä todella eriskummalliset paskat soundit. Mutta mä en ole koskaan päässyt sinuiksi sen 90-luvn lopun uudelleen miksatun/remasteroidun version kanssa. Dynaamisempi ja rokimpi, aivan ehdottomasti. Itse olen vaan kasvanut sen alkuperäisen version parissa, kirjastosta kopsattua suhisevaa kassua tuli pikkusena kuunneltua todella paljon - on vähän niinku selkärangassa.


organizing the boy scouts for murder is wrong

Offline

#24 28.01.2007 00:45

silvawhale
Member
From: anus tirith
Registered: 21.11.2006
Posts: 12,833

Re: Stooges / Iggy Pop

[quote:5cf69cb582="janne m."]
Ok, joo - alkuperäisessä Raw Powerissa on ns. paskat soundit, vieläpä todella eriskummalliset paskat soundit. [/quote:5cf69cb582]

muistelinkin että tuossa miksauksessa oli aika hässäkkä:

http://en.wikipedia.org/wiki/Raw_Power

jossain bowien haastiksessa mies muisteli tota sessiota että iggy toimitti tavaran miksattavaksi juuri noin: kaksi raitaa. toisella laulu ja toisella bändi.. bowie oli todennut että "iggy, where's nothing to mix!"

ei ole pitkiin aikoihin näitä tullut kuunneltua mutta kyllä funhouse teki aikoinaan sen isoimman vaikutuksen. vaarallista rokkia. ääni siis sille.

tmu


Jean-Babtiste wrote:

Black Metal on oikeasti muutakin kuin skandaalijournalismia.

jäsen: vitun hapan (suljettu?) pappaosasto

Offline

#25 04.02.2007 21:11

Alxity
bruttokansanonnellisuuden viraston sihteeri
From: Tampere
Registered: 27.06.2005
Posts: 7,909

Re: Stooges / Iggy Pop

Nyt selvisi sekin, miksi tuossa näytebiisissä Iggyn ääni oli mielestäni miksattu päin helvettiä! Senhän on tuottanut Steve Albini!


<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki

Offline

#26 19.02.2007 17:35

:center::huig::center:
Holtiton Mies joka Imppaa ja Grillaa
From: melkein noin 1000 keikkaa
Registered: 12.06.2005
Posts: 41,038

Re: Stooges / Iggy Pop

Ikiltä terkkui Ulvikselle, pian nähdään!

iggydestroy.jpg


Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!

Security Fee:n hinnalla sisään!

Offline

#27 14.03.2007 02:17

Keski-ikäinen luuska
Member
Registered: 19.10.2005
Posts: 9

Re: Stooges / Iggy Pop

KÄHÄÄK. Jotain tollasta tuli kakisteltua kun kävin ekaa kertaa ainakaan kahteen vuoteen levykaupassa ja bongaan uutuuksista STOOGESIA. Uskovainen mä en oo, sen snaijasin skribatessani stokiksessa puol vuotta romaania nimeltä utkomststöd - return to sender, mut tää. Vaikka mulla ois sen aikanen frisyyri, niin tää yhteen sattuma vetäis silti yli hilsettä hipomatta. ja nää kundit on edelleen sataprossasen raakoja. Tietäsitte kuinka raskasta on nelikymppisen roudata patologinen konttorityön rasittama perse ruokakauppaan, ni hiffaisitte kuinka ässää on ku kuuskybäset gubet soi edelleen ku raaka liha. Bångstyrik kött, onko tolle ees suomalaista vastinetta?
kalkkisslangia.

Offline

#28 14.03.2007 17:57

Alxity
bruttokansanonnellisuuden viraston sihteeri
From: Tampere
Registered: 27.06.2005
Posts: 7,909

Re: Stooges / Iggy Pop

Onhan tuo uusi ihan Stoogesia. Ei niin hyvää kuin aiempi tuotanto, mutta sou not.


<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki

Offline

#29 18.03.2007 17:14

psykokarkki
uses and endorses MUOVIKASSI and COMMUNISM ☭
From: #Mitään UG:tä ei ole olemassa freak "skene"
Registered: 14.11.2006
Posts: 100,255
Website

Re: Stooges / Iggy Pop

tosiaan tuolla levymessuilla soitettiin uutta levyä, kyllähän se ihan hyvältä taustamusalta aluksi kuulosti, mutta pidemmän päälle aika puuduttavaa menoa. ainoa biisi joka oli oikeasti hyvä oli ilmeisesti levyn nimiraita the weirdness, joka tosin ei kuulostanut lainkaan stoogesilta, mutta jos olis ilmestynyt iggyn soolona niin saattais kuvitella että ukko on vaihteeksi tehnyt yhden vähän paremmankin rallin.


Mitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifPUFF PUFF BONG BONG

Offline

#30 19.03.2007 10:19

Alxity
bruttokansanonnellisuuden viraston sihteeri
From: Tampere
Registered: 27.06.2005
Posts: 7,909

Re: Stooges / Iggy Pop

Suurin ongelma tuolla levyllä on ehdottomasti Iggyn laulu/lyriikat. Muu bändi soittaa vähintäänkin kohtuullisesti, mutta Iggyn lyyriset lahjat ovat kyllä niin tyrmistyttävän olemattomat ettei tuosta jää hiljaiselle miksatun kehnohkon laulun lisäksi oikein mitään käteen. Kolme tähteä silti antaisin jos jonnekin arvostelisin.


<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki

Offline

  1. Index
  2. » Raskaampaa
  3. » Stooges / Iggy Pop

Board footer

Powered by FluxBB