Höyryurut

psykokarkki · 29.10.2010 11:15

Musiikin historia tuntee monta eriskummallista ja outoa soitinta, ja yksi sieltä kamalimmasta päästä on höyryurut.

Monille lukijoille varmaan termi "höyryurut" on tuttu teoksesta Minä Aku Ankka, jossa sarjassa Aku Ankka toteemien maassa kaupittelee höyryurkuja Kikmiquick-joen alajuoksulla. "On vain yksi asia maailmassa, mitä haluan", toteaa Ykä Yksinäinen, jolle ankanpojat sitten onnistuvat myymään tuon hirvityksen. Ja kuinka ollakaan, monien sattumusten ja ikävyyksien kautta Aku ja pojat onnistuvat saamaan intiaaneille viisisataa kappaletta höyryurkuja, maksuna kolme junalastillista biisoninnahkoja.

Höyryurut tuntuvat niin absurdilta jo ajatuksenakin, että varmasti moni lukija on ohittanut tuon vekottimen pelkkänä Carl Barksin outona päähänpistona. Mutta tuo instrumentti on aivan todellinen - ja se tunnetaan englannin kielessä nimellä calliope, muusa Kalliopen, sankarirunouden suojelijan, mukaan. Kalliopella sanottiin olevan hyvin kaunis ja kuuluva ääni - ja höyryuruissa on sellainen!

Höyryurkujen keksijä oli worchesterilainen Joshua C. Stoddard - sama mies, joka keksi junan höyrypillin. Hänen kuningasideansa oli rakentaa monta erilaista junanpilliä, virittää ne sävelasteikon säveliin - ja, voilá - tuloksena oli soitin. Kun se kytkettiin tavanomaisten urkujen koskettimistoon ja säätökoneistoon, saatiin aikaan soitin, joka äänenvoimakkuudessa hakee vertaistaan,

Höyryuruissa on todella kova ja kantava ääni. Wikipedian artikkelin mukaan "jopa pienimpien höyryurkujen ääni kantaa mailien päähän". Stoddard tarkoitti soittimensa aluksi kirkkomusiikkiin, mutta ääni oli liian kova sisätiloihin. Niinpä höyryurkuja alettiin rakentamaan julkisia ulkotilaisuuksia varten; aivan kuten Aku Ankankin tapauksessa, monet höyryurut rakennettiin auton tai hevosvaunujen päälle, ja Mississippin jokilaivoissa höyryurut olivat aivan ehdoton laite.

Höyryurut koostuvat tulipesästä, höyrykattilasta, koskettimistosta, säätökoneistosta ja pillistöstä. Se on kuin kirkkourut, jossa paineilman sijasta käytetään höyryä. Höyryurkuja voidaan soittaa urkujen tapaan, tai sitä voidaan käyttää samanlaisella automaattikoneistolla kuin pianolaa. Höyryurut kuuluivat jokaisen kulkueen tai julkistapahtuman repertuaatiin: paitsi että höyryuruissa on kova ääni, usein ne rakennettuun ulkonaisestikin todella upeiksi. Carl Barksin kuvaus höyryuruista tuossa sarjakuvassa on aivan autenttinen.

Höyryurut ovat ensisijaisesti amerikkalainen ilmiö; niitä ei ole juurikaan Euroopassa eikä USA:n ulkopuolella. Kuriositeettina mainittakoon, että eräs toisen maailmansodan aikainen amerikkalainen raketinheitin sai nimen Calliope, (vrt. "Stalinin urut").

Höyryurkujen aika alkoi päättyä 1950-luvulla. Koska kyseessä on paineastia ja höyrynpaineella toimiva vekotin, sen huolto vaati ammattimiehet. Koska myös höyryvoima alkoi syrjäytyä niin merillä, rautateilla kuin kaivoksissakin dieselin ja sähkön tieltä, enää ei ollut riittävästi ammattimiehiä huoltamaan ja korjaamaan höyryurkujen kattiloita ja pillistöjä. Maailmassa on enää yksi yritys, joka valmistaa ja huoltaa höyryurkuja; indianalainen Morecraft.

Mutta vuoden 1982 joulukuun numerossa Popular Mechanics -lehti julkaisi höyryurkujen rakennusohjeen. Jotkut rohkelikot todella ovat rakentaneet sellaisia. Mutta älkää yrittäkö kotona, jos asutte kerrostalossa!

(lähde)

psykokarkki · 14.03.2014 15:08

Street Spirit Sr.

#1 29.10.2010 11:15

Höyryurut

#2 14.03.2014 15:08

Re: Höyryurut

Board footer