1. Index
  2. » Koneempaa
  3. » Aphex Twin

#1 03.02.2006 19:22

Laatu
Moderator
From: Helsinki
Registered: 18.07.2005
Posts: 11,893
Website

Aphex Twin

1990-luvun elektronisesta musiikista muistetaan parinkymmenen vuoden päästä ainakin tämä artisti. Vaikkei Richard D. James aivan IDM:n pioneereja ollutkaan, oli hän sen tärkein lenkki kun genreä alettiin lanseerata valtavirran, lähinnä MTV-nuorison, tietoisuuteen. Tärkeässä osassa olivat toki myös biiseistä tehdyt musiikkivideot. Aphex Twin saavutti tietynlaisen supertähteyden 90-luvun puolivälissä, ja otti jättisuosion vastaan omaperäisellä tyylillään. Aphex Twin vie tänäkin päivänä mediaa, mistä ovat osoituksena julkaisut, jotka yllättävät aina siirtämällä trendejä eteenpäin. Viimeisin väläys koettiin 2005, kun pelkästään vinyylillä julkaistu retrohenkinen Analord-kokoelma saavutti jättisuosion, vaikka fanit ottivatkin sen ristiriitaisesti vastaan.

Richard D. on kokeillut urallaan kaikenlaista elektroniseen musiikkiin liittyvää. Neroutta hipovaa sävellyskykyä osoittavaa IDM-poppia kuullaan Richard D James -albumilla, aikaa parhaiten kestäneitä ambient-äänimaailmoja Selected Ambient Works -levyillä ja synkempiä äänimaisemia I Care Because You Do -albumilla. Nuo julkaisut muodostavat tuotannossa ehkäpä jonkinlaisen kolmiyhteyden, jonka sisältä löytyy paljon muutakin kiinnostavaa.

Pakkohan tälle oli topicci nyt perustaa, kun tuli tietoa, että Analordien parhaat on koottu tänä vuonna julkaistavalle levylle, joka on Aphexin ensimmäinen täyspitka julkaisu sitten vuoden 2001 Drukqsin. Acid- ja Detroit-technosta vaikutteita ottanutta retroilua sisältävä albumi on kunnianosoitus vanhoille Rolandin klassikkorumpukoneille ja analogisyntikoille. Biisien julkaisut sinkkuina olivat osa IDM-piirien retrobuumia, joka taisi olla kukkeimmillaan viime vuoden puolella. Mielenkiintoista nähdä, tullaanko Aphexilta enää kuulemaan uutta genren suuntaa näyttävää saundia, vai onko paluu menneisyyteen jonkinlainen grande finale hänen urallaan.


You know, if it was a regular salad I wouldn't have said anything. But you had to have the BIG SALAD.

Offline

#2 03.02.2006 21:39

stratum
not tupi
From: Helsinki
Registered: 20.06.2005
Posts: 13,980
Website

Re: Aphex Twin

Jee hienoa! Olen kyllä ihan noviisi, en ole kuullut kuin Selected Ambient Works 85-92:n, mutta tarkoituksena on kyllä sukeltaa syvemmälle. Varsinkin alkupuoli on ihan parhautta tuolla levyllä, ei varmaan vähiten sen vuoksi että siitä tulee vahvasti mieleen Seefeel.

Joskus kauan sitten näin jonkun videon, eikä se ainakaan saanut kiinnostumaan yhtään. Päin vastoin, kesti monta vuotta ennen kuin uskalsin kuunnella uudestaan.

Offline

#3 03.02.2006 22:33

psychocandy
streittari-jantta
From: outhouse of the pryeeeeeee
Registered: 04.07.2005
Posts: 11,513
Website

Re: Aphex Twin

Laatu wrote:

ja synkempiä äänimaisemia I Care Because You Do -EP:llä.

toi on kyllä ihan täyspitkä albumi (ja parasta mitä aphex twin on ikinä tehnyt). sitä seurasi ep donkey rhubarb joka on myös parhautta.

druqks puuttuu vieläkin, se sairaan kokoinen vinyylipaketti kiinnostais ostaa mut mihin sen mahtuis laittamaan... ehkä odottelen että cd-versio tulee halvalla vastaan.


Karhut feissiin kuule tää on se reitti hä ...ja kerran eräs naarassusi melkein mun kengille kusi tongue
FJs1lyz.gif

Offline

#4 03.02.2006 22:41

psychocandy
streittari-jantta
From: outhouse of the pryeeeeeee
Registered: 04.07.2005
Posts: 11,513
Website

Re: Aphex Twin

siirrän tänne ja totean että taitaa mennä hankintaan.

[quote:5e7ef4d057="Laatu"][quote:5e7ef4d057="psychocandy"][quote:5e7ef4d057="Laatu"]Aphex Twin - Fenixfunk 5

Miten saatoin unohtaa tuon viime vuoden parhaat biisit-listalta?!? Parasta äsidiä ikinä, niin hienon näköinen vinyylisinkkukin vielä tuo Analord 10.[/quote:5e7ef4d057]

tuleex toi mukaan sille kokoelma-cd:lle?[/quote:5e7ef4d057]

Kyllä. Tracklistia:

01. Fenix Funk5
02. Reunion 2
03. Pitcard
04. Crying In Your Face
05. Klopjob
06. Boxing Day
07. Batine Acid
08. Cilonen
09. PWSteal.Ldpinch.D
10. XMD5A[/quote:5e7ef4d057]

ja loppuun kunniamaininta caustic window -nimellä tehdylle biisille 'cunt', ehkä paras biisi ikinä... ainakin joskus n. 10 vuotta sitten tuntui siltä...


Karhut feissiin kuule tää on se reitti hä ...ja kerran eräs naarassusi melkein mun kengille kusi tongue
FJs1lyz.gif

Offline

#5 03.02.2006 23:15

Laatu
Moderator
From: Helsinki
Registered: 18.07.2005
Posts: 11,893
Website

Re: Aphex Twin

psychocandy wrote:

[quote:84a139e96f="Laatu"]ja synkempiä äänimaisemia I Care Because You Do -EP:llä. [/quote:84a139e96f]

toi on kyllä ihan täyspitkä albumi (ja parasta mitä aphex twin on ikinä tehnyt). sitä seurasi ep donkey rhubarb joka on myös parhautta.

druqks puuttuu vieläkin, se sairaan kokoinen vinyylipaketti kiinnostais ostaa mut mihin sen mahtuis laittamaan... ehkä odottelen että cd-versio tulee halvalla vastaan.

Sitä se on kun imuttelee netistä näitä... mulla lukee levyn tiedoissa EP. En tiedä parhaasta, mutta käsittelee sellaista aluetta, jossa Aphex on saanut parasta jälkeä aikaan.

Druqks oli aika hämmentävä albumi. Siitä ei saanut aluksi oikein mitään otetta, mutta kyllä se sittenkin lopulta on aika parhautta. Kuulin muuten, että levy kuulostaisi jossain määrin fiksummalta 45-nopeudella soitettuna, ihan tuon takia pitäisi saada vinyyli joskus kuultavaksi.


You know, if it was a regular salad I wouldn't have said anything. But you had to have the BIG SALAD.

Offline

#6 03.02.2006 23:44

aqzu
herra tarkastaja
Registered: 13.06.2005
Posts: 4,129
Website

Re: Aphex Twin

I Care Because You Do kannattaa ostaa jo pelkästään sen paketin konseptin takia. icon_smile Noh, onhan se parhautta koko levy, silti omistamistani selected amb. works 85-92 kiehtoo eniten. Hyllystä löytyy vielä Come To Daddy ep; Bouncing ball pomputti rotsien päitä sorsapuiston nurmikolla viime kesänä. icon_smile

Mutta yleisesti, herran musiikissa on oma leimansa ja kaikkiaan ideologiat tuntuu hyvinkin läheisiltä ja osaa yritetty joskus varioidakin vaihtelevalla menestyksellä.


"Dodii, tulihan se natsikortti sieltä, aina se tulee jossain vaiheessa.
No kuule, mulla on niitä koko pakka.
Ja nainen: mä olen pasianssin ystävä!"

Offline

#7 04.02.2006 01:02

noiseidea
PERÄMIEHEN HERKKU
From: siltsukupla
Registered: 14.01.2006
Posts: 41,048

Re: Aphex Twin

Druqks on mun mielestä selkeästi heikoin, todella epätasainen, vaikka mukana on muutama hyväkin vetäisy.

Selected Ambient Works vol. 2 nyt on ihan omassa luokassaan, I Care Because You Do ja Richard D. James Album on myös mahtavia. On EP on myös hieno. Ambient Works 1 ja Classics nyt on vähän sellaisia.


kraakku wrote:

Lapsena tykkäsin seurata kun kanat paistuivat isossa karusellissa kaupan lihatiskillä.

Offline

#8 04.02.2006 16:04

psychocandy
streittari-jantta
From: outhouse of the pryeeeeeee
Registered: 04.07.2005
Posts: 11,513
Website

Re: Aphex Twin

mut classicsilla on tamphex...


Karhut feissiin kuule tää on se reitti hä ...ja kerran eräs naarassusi melkein mun kengille kusi tongue
FJs1lyz.gif

Offline

#9 04.02.2006 17:46

jookcha
vieressä retkottava nainen
From: blaze mountain
Registered: 21.10.2005
Posts: 19,067

Re: Aphex Twin

Mulla on Come To Daddy, Drukqs ja Classics.

Drukqs on aika heikko. Pari hyvää biisiä, joista paras ehdottomasti Mt. Saint Michel+St. Michaels Mount joka on ns. douppia shittiä. Come To Daddy onki sitten alusta loppuun ihan parhautta. Classicsilta kuuntelen aina vaan Didgeridoon.

Yksittäisistä biiseistä pitää vielä mainita iki-ihana Ventolin.


Ti ho detto come una volta un po' di vino, dischi in vinile, sequel, ragazze, ragazze, Kauko Röyhkä?

Online

#10 06.02.2006 15:27

heikki
Member
Registered: 16.12.2005
Posts: 74

Re: Aphex Twin

Laatu wrote:

Kuulin muuten, että levy kuulostaisi jossain määrin fiksummalta 45-nopeudella soitettuna, ihan tuon takia pitäisi saada vinyyli joskus kuultavaksi.

muistaakseni tuossa on itseasiassa osa puolista 45 rpm ja osa 33.

Offline

#11 06.02.2006 16:41

DirtyBlueGene
the bot with everything
From: Cop / Midsummer Village
Registered: 12.06.2005
Posts: 7,756
Website

Re: Aphex Twin

aqzu wrote:

Hyllystä löytyy vielä Come To Daddy ep; Bouncing ball pomputti rotsien päitä sorsapuiston nurmikolla viime kesänä.

Ooh, se oli parhutta! Tuota on muutenkin tullut kuunneltua ylivoimaisesti eniten; SAW 85-92, RDJ Album ja Drukqskin hyllyssä lojuskelevat, mutta yllättävän harvoin niitä jaksaa soittimeen asti laittaa.

...mutta jo pelkästään Windowlickerin videon takia tällä vekkulilla on aina oma sijansa sydämessäni.


This must be what jail / I will scratch

Offline

#12 07.02.2006 11:05

ILR
matlök
From: täällä sitten taas
Registered: 12.06.2005
Posts: 8,768

Re: Aphex Twin

Ventolin! Alberto Balsalm! Ventolin! Come to Daddy! Ventolin! Pari hyvää musavideota! Lee! Ventolin!

Siinä kai kaikki olennainen Aphex Twinistä.


Älä päästä painiks sitä

Offline

#13 07.02.2006 19:19

Larg
Member
Registered: 05.02.2006
Posts: 1,191
Website

Re: Aphex Twin

Kuuntelin ketjun innoittamana hyllystä löytyvät Aphex Twin -levytykset (Selected Ambient Works 85-92 ja Come to Daddy).

Pakko myöntää, että jälkimmäistä jaksaa paljon paremmin. SAW on suurimmaksi osaksi ihan hyvää matskua, mutta se koukku puuttuu. Se on kaiken lisäksi liian pitkä. Come to Daddy taas on mukavan tiivis ja vaihteleva kokonaisuus. On vihaista särinää (nimibiisin Pappy Mix), veikeää kolistelua ja nykimistä (Bucephalus Bouncing Ball) ja kivaa poppia (Flim). Jotain muita levyjä voisi vielä joskus kokeilla.

En ole tainnut nähdä yhtään musavideota. Pitänee korjata tilanne.

Offline

#14 07.02.2006 19:52

Laatu
Moderator
From: Helsinki
Registered: 18.07.2005
Posts: 11,893
Website

Re: Aphex Twin

Ykkös-Saw on massiivisuudestaan huolimatta se kaikkein paras Aphex-levy. Sen jatko-osaa en koskaan oppinut arvostamaan ihan samalla tavalla. Aphexin musiikkivideoista tunnetuimpia ja parhaimpia ovat muutamat Chris Cunninghamin ohjaamat. Viimeisin, Rubber Johnny, on häirintyyneisyydessään erinomaista viihdettä, se on kai enemmänkin lyhytelokuva johon Cunningham sai inspiraation eräästä Drukqs-levyn biisistä.


You know, if it was a regular salad I wouldn't have said anything. But you had to have the BIG SALAD.

Offline

#15 08.02.2006 16:33

riimu
Member
From: Turku
Registered: 14.07.2005
Posts: 648

Re: Aphex Twin

Selected Ambient Works 85-92 ja Come to Daddy on itselle läheisimmät Aphexin pläjäykset. En ole tosin hetkeen Aphexia kuunnellut, joten voisi tänään jopa ruveta orkesteria luukuttamaan urakalla.


>:{/

Offline

#16 22.02.2006 16:46

:center::huig::center:
Holtiton Mies joka Imppaa ja Grillaa
From: melkein noin 1000 keikkaa
Registered: 12.06.2005
Posts: 41,038

Re: Aphex Twin

aphex.gif


Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!

Security Fee:n hinnalla sisään!

Offline

#17 09.03.2006 17:33

Moronica
electric barbarella
From: Törmä
Registered: 21.06.2005
Posts: 18,410

Re: Aphex Twin

Mulla on muuten aika monta levyä tältä sedältä. Ainoa, josta en pidä on Richard D. James album.


Jouko Piho wrote: Kirjoitan täällä mielelläni, koska täällä porukka on fiksua ja asiallista verrattuna PIFin väkeen, josta osa on aivan liian alatyylisiä ja räävittömiä pilkkaajia.

Offline

#18 09.03.2006 19:43

Laatu
Moderator
From: Helsinki
Registered: 18.07.2005
Posts: 11,893
Website

Re: Aphex Twin

Moronica wrote:

Mulla on muuten aika monta levyä tältä sedältä. Ainoa, josta en pidä on Richard D. James album.

Mikset sää siitä just pidä? Sehän on mitä mainioin ja leikittelevin melodinen hauskanpitolevy, vähän kuin cyborg-sukupolven lastenlaulukasetti.


You know, if it was a regular salad I wouldn't have said anything. But you had to have the BIG SALAD.

Offline

#19 17.05.2006 13:52

Laatu
Moderator
From: Helsinki
Registered: 18.07.2005
Posts: 11,893
Website

Re: Aphex Twin

Mitenkäs, joko ihmisillä on kuulohavaintoja Chosen Lordsista? aqzu ainakin ilmoitti jo hankkineensa levyn. Onko kokikselle valikoituneet kaikkein parhaat biisit?
Kuuntelen nyt ensi kertaa, ja ainakin Crying In Yur Face oli hieno kappale sellaisista, joita en ollut vinyylisinkuilta osannut hoksata.


You know, if it was a regular salad I wouldn't have said anything. But you had to have the BIG SALAD.

Offline

#20 17.05.2006 13:54

psychocandy
streittari-jantta
From: outhouse of the pryeeeeeee
Registered: 04.07.2005
Posts: 11,513
Website

Re: Aphex Twin

sai  vähän nihkeät arviot jossain... silleen että turhan simppeliä ja enempi tanssilattialle kuin kotikuunteluun. no enpä tiedä, druqkskin vielä hankkimatta...


Karhut feissiin kuule tää on se reitti hä ...ja kerran eräs naarassusi melkein mun kengille kusi tongue
FJs1lyz.gif

Offline

#21 17.05.2006 14:14

Laatu
Moderator
From: Helsinki
Registered: 18.07.2005
Posts: 11,893
Website

Re: Aphex Twin

psychocandy wrote:

sai  vähän nihkeät arviot jossain... silleen että turhan simppeliä ja enempi tanssilattialle kuin kotikuunteluun. no enpä tiedä, druqkskin vielä hankkimatta...

Druqks on perinteisesti se kriitikoiden parjaama aphex-levy. Mutta missäs noin sanottiin Chosen Lordsista? Allmusicissa ja Pitchforkissa oli lähinnä pelkkää hyvää kommenttia uudesta levystä.


You know, if it was a regular salad I wouldn't have said anything. But you had to have the BIG SALAD.

Offline

#22 17.05.2006 14:17

psychocandy
streittari-jantta
From: outhouse of the pryeeeeeee
Registered: 04.07.2005
Posts: 11,513
Website

Re: Aphex Twin

Laatu wrote:

Druqks on perinteisesti se kriitikoiden parjaama aphex-levy. Mutta missäs noin sanottiin Chosen Lordsista? Allmusicissa ja Pitchforkissa oli lähinnä pelkkää hyvää kommenttia uudesta levystä.

olisko ollut dustedissa, hetkinen...

joo, tuolla: http://www.dustedmagazine.com/reviews/2868


Karhut feissiin kuule tää on se reitti hä ...ja kerran eräs naarassusi melkein mun kengille kusi tongue
FJs1lyz.gif

Offline

#23 17.05.2006 14:28

Laatu
Moderator
From: Helsinki
Registered: 18.07.2005
Posts: 11,893
Website

Re: Aphex Twin

psychocandy wrote:

[quote:b1ca388300="Laatu"]Druqks on perinteisesti se kriitikoiden parjaama aphex-levy. Mutta missäs noin sanottiin Chosen Lordsista? Allmusicissa ja Pitchforkissa oli lähinnä pelkkää hyvää kommenttia uudesta levystä.[/quote:b1ca388300]

olisko ollut dustedissa, hetkinen...

joo, tuolla: http://www.dustedmagazine.com/reviews/2868

Aika paska arvio. Eihän tuolla levyllä esim. mene läheskään kaikki biisit 4/4:stä.

http://www.allmusic.com/cg/amg.dll?p=am … 508qpcbt04

Allmusic tietää paremmin levyn tasosta. Aika lähelle pääsee myös Pitchfork:

http://www.pitchforkmedia.com/record-re … ords.shtml

Ensikuunteluni levystä on kohtapuoliin takana. Todella hyvältä vaikuttaa. Tähän on valikoitunut sinkuilta juuri ne oikeat biisit, joista suurin osa on jo hyviksi todettuja. Ei tätä silti voi varauksetta suositella niille, jotka pelästyvät tällaisia vähän oldskoolimpia äsid-saundeja heti alusta. Sinkuilla muutamat täytebiisit koostuivat turhauttavasta filtteriujellusleikistä, mutta niistä ei ole onneksi valikoitunut levylle yhtään.


You know, if it was a regular salad I wouldn't have said anything. But you had to have the BIG SALAD.

Offline

#24 17.05.2006 16:07

aqzu
herra tarkastaja
Registered: 13.06.2005
Posts: 4,129
Website

Re: Aphex Twin

Minä pidän. Hasitan että tästä tulee tän kesän soundtrack, tai ainakin osa siitä. En Lordseja oo sillai kuullut muuten mutta kyllä hekumallista tavaraa hienossa paketissa taas. Edelleenkin pitää korostaa kuinka täydellisesti herra James osaa open-hihatia käyttää.


"Dodii, tulihan se natsikortti sieltä, aina se tulee jossain vaiheessa.
No kuule, mulla on niitä koko pakka.
Ja nainen: mä olen pasianssin ystävä!"

Offline

#25 08.10.2006 11:50

upsetter
Member
From: Taka-Toeoeloe
Registered: 09.08.2005
Posts: 5,000

Re: Aphex Twin

Muutamaan vuoteen en ole Aphex Twinia kuunnellukaan, mutta eilen kun otin taas noi 90-luvun puolen välin lätyt kuunteluun ymmärsin minkä takia niihin sillon aikoinaan ihastuin. Aivan sairaan kekseliästä menoa. Ne ihan ekat tanssipapatusjutut ei sitten nappaakaan ollenkaan, ja viimesimpiä julkaisuja kohtaan ei mielenkiinto myöskään ole pysynyt yllä... Drukqs ei oikein isknyt mullekaan, ja uusimmalta en oo sit kuullukaan nuottiakaan.


tomitarmo.gif
Jäsen: vitun hapan pappaosasto

Offline

#26 08.10.2006 14:30

ginimies
entinen crack-pormestari nyk. crack-tohtori
Registered: 22.04.2006
Posts: 18,663

Re: Aphex Twin

Bucephalus Bouncing Ball on ehkä maailman paras kappale.  sydan


Minun ihana hevonen,
Et poni enää,
Juoksentelemaan miehen selkää,
Kuin junan yöllä.

Offline

#27 09.10.2006 21:40

jookcha
vieressä retkottava nainen
From: blaze mountain
Registered: 21.10.2005
Posts: 19,067

Re: Aphex Twin

ginipoika wrote:

Bucephalus Bouncing Ball on ehkä maailman paras kappale.  sydan

smaa


Ti ho detto come una volta un po' di vino, dischi in vinile, sequel, ragazze, ragazze, Kauko Röyhkä?

Online

#28 10.10.2006 02:19

Jean-Babtiste
spämking machine
From: Henkinen Kuvola
Registered: 02.10.2006
Posts: 30,616

Re: Aphex Twin

SAW II ja ...I Care mulle merkittävimmät. Edeltävät mysteerejä, jälkimmäiset pikkasen tylsiä, tosin on niilläkin hauskoja juttuja.

SAW II on kuitenkin vertaansa vailla. Kuulostaa enemmän unelta kuin todelta, tai siltä väliltä. Soundi (HUH!) kirjoitti aikanaan levystä jutun otsikolla "Kivinen tie transsiin". Sanoisin, että pikemminkin "Kivinen tie jonnekin uneksunnan ja valvetilan rajamailla lymyilevän totuuden lähteille".

...I Caren vinyylilevyn kannet on ehkä maailman parhaimmat. En ole koskaan pystynyt tuijottamaan niitä kerralla 30 sek pitempään. Musiikissa yhdistyy edeltävän levyn (SAW II) maisemat (tosin se maisema saattaa tässä tapauksessa olla vaikkapa tokkurassa tuijotettu pöydän pinta), mutta niitä on hieman "helpotettu" oudosti ja välillä suorastaan naurettavasti käyttäytyvillä biiteillä.

Tämän jälkeen tulleet levyt eivät vaan ole iskeneet kokonaisuuksina.


'My only premise is that there are times when one must attack with complete ruthlessness and fight with lethal fury. This fury and ruthlessness must be harnessed and directed to the gravest possible damage—to kill.'

ontäs aiankin joku turska joo DECICIDERS

Offline

#29 10.10.2006 05:05

stratum
not tupi
From: Helsinki
Registered: 20.06.2005
Posts: 13,980
Website

Re: Aphex Twin

Onpa jäänyt Aphex Twinkin vähäksi aikaa unholaan. Eipä kyllä levyistä tuttuja olekaan kuin SAW 85-92, joka on kyllä hienoksi todettu. Mutta nyt pitänee ottaa SAW II sitten kuunteluun kun sitä kerran noin suitsutettiin.

Offline

#30 10.10.2006 10:15

noiseidea
PERÄMIEHEN HERKKU
From: siltsukupla
Registered: 14.01.2006
Posts: 41,048

Re: Aphex Twin

Ihmettelin aluksi, että mikä vitun SAW II. Mutta se on ehdottoman paras, just eilen kuuntelin yöllä.

Aloin jo kirjoittamaan yleisarviota muista, mutta tuoltahan se jo löytyykin.

Pitäis kai toi C'mon Daddykin hankkia.


kraakku wrote:

Lapsena tykkäsin seurata kun kanat paistuivat isossa karusellissa kaupan lihatiskillä.

Offline

  1. Index
  2. » Koneempaa
  3. » Aphex Twin

Board footer

Powered by FluxBB