You are not logged in.
Pages: 1
Musiikkimakunihan on tunnetusti maailman paras mutta kaikki eivät ehkä ole huomanneet että osaan valita urheilumaailmastakin aina ne tyylikkäimmät urheilijat ja joukkueet joille pidän peukkuja. Tietysti tälläsille hienoille ihmiselle kuten minä täytyy löytyä vastakohtia, jotka jostain syystä poimivat aina ne vastenmielisimmät urheilijat ja joukkueet omikseen. Nimitettäköön heitä vaikka puusilmiksi. Foorumillakin näitä on muutamia mutta haluan nostaa erään erityisesti esille. Arvaatte varmaan jo että kyseessä on tämä Simon Kirin kolmoskoppari ja vaihtolyöjä joka tunnetaan foorumilla nimimerkillä Acedia. Annanpa muutaman esimerkin;
Kevään Mestareiden liigan finaali: Tätä pidettiin osaavien urheiluseuraajien piireissä unelmafinaalina. Tiedossahan oli että Simon suuruus kannattaa jalkapallon syöpää eli Rupla-Romanin Chelseaa. Tämä riittää jo luokittelemaan ihmisen aivan saatanan typeräksi, mutta ei tässä vielä kaikki. Acedian piti vielä finaalin kynnyksellä oksentaa mielipiteensä joukkueiden huippupelaajista Ronaldinhosta ja Henrystä. "Vastenmieliset pelaajat joista kumpikaan ei ansaitse voittoa" Ehkä Simojoen veden laatua ei ole koskaan tutkittu.
Esimerkit Acedian puusilmäisyydestä eivät tietenkään jää tähän. Siirrytäänpä hetkeksi jääkiekon pariin:
MM-kisat 2006 (paskimmat sitten vuoden 1995 huom.) Puolivälieräottelu Venäjä-Tsekki. Liveseuranta rotsilla. Malkin, Semin, Ovechkin. Kaikkihan (jotka jotain jääkiekosta tajuavat) toivoivat näitä jääkiekon pelastajia jatkoon, jotta kisoissa olisi jatkossakin jotain seurattavaa. Tällä kertaa Acedia ei ollut ainoa rotsin tyylitajuton vaan "pitkätukkaisten umpihomojen tsekkien" (lainaus ff:lta) kannustajia taisi löytyä enemmänkin. Mutta Acedia möläytti tietenkin ruudulle mielipiteensä maailman parhaista jääkiekkoilijoista. Crosby on kuulemma parempi kuin "ylimieliset" ja "itsekkäät" Malkin ja Ovechkin. Itkupilli-filmaajaa ei pidä parempana kuin kanadalaiset ja vitun typerät.
Tsekkihän onnistui näissä huonotasoisissa kisoissa sitten pelaamaan itsensä finaalin, mikä ei mikään saavutus ollut kun välierissä oli vastassa Suomi, jonka tähtipelaaja oli joku vitun jussi jokinen. Finaalissa oli vastassa suht kivannäköistä kiekkoa pelannut Ruotsi. 95 prosenttiahan (eli kaikki Suomen juntit) toivoivat tietysti ruotsalaisille HOMOILLE tappiota. Acedia ei tehnyt poikkeusta. Tämä nyt ei ollut yllätys mutta otanpa tästäkin pelistä yhden esimerkin josta saa kätevästi aasinsillan seuraavaan aiheeseen. Acedia keksi nimittää Ruotsin taitopelaajaa Michael Nylanderia neitikiekkoijaksi. Siis NEITI! Tässä avainsana siirryttäessä seuraavaan kohtaan.
Futiksen MM-kisat alkavat muutaman viikon päästä. Itsehän kannustan Ruotsia ja Brasilian taitavat yksilöt myös miellyttävät silmää. Hyvät kisat varmasti tulossa. Joukkueiden joukosta ei löydy kuin muutama vastenmielinen joukkue, inhottavampina tietysti Englanti ja Italia. Nyt varmaan mietitte kumpaa noista Acedia kannustaa. Avainsanahan oli neiti. "Nylander on neitikiekkoilija", "kannatan Italiaa" Jokseenkin ristiriitaista. Mutta edellisten esimerkkien perusteella ei mitenkään yllättävää Acedialta. Kyseessähän täytyy olla täysi puusilmä jos nauttii Italian kaatuiluista, itkuista, sylkemisistä ja Tottin perseestä. Mutta sellainen se tämä meidän höpönassu Acedia on ^__^
ei muuta kuin voidetta rakoon ja ruuvi kiinni!
Offline
Tiesin heti otsikon lukemalla, että taidan nousta aiheen päähenkilöksi. D)
Kirjottaisin tietenkin jotakin syvällistä, mutta ei jaksa koulun koneelta spåmmiä. Mutta teille "vääräuskoisillekin" koittaa vielä aika, jolloin näette valon. Kukaan ei muuten vielä muistanut mainita NHL:n pudotuspeleistä Anaheimia! Pääsispä teukka häviämään nyt sen Stanley Cupin seitsemännen pelin jatko-ajalla syntyneeseen räkämaaliin.
Palataan myöhemmin asiaan...
p.s. stratum kannattaa myös Italiaa ja Prakk toivoi salaa Ruotsin tappiota finaalissa. DBGeneä ei muuten vaan kiinnosta.
Offline
p.s. stratum kannattaa myös Italiaa
Ja Englantia vielä enemmän! Kolmossuosikkina kylläkin sitten Ruotsi... mikä ei kai oikein sovi turskan kuvioihin, lol apua.
Italiaa lukuun ottamatta toki Acedian kannatuksille varaukseton
Offline
I DONT NEED A SERVANT TO DO MY BEHEADING FOR ME
Offline
Miksi pitää kannattaa jotain joukkuetta?
Lapsena tykkäsin seurata kun kanat paistuivat isossa karusellissa kaupan lihatiskillä.
Offline
Ja saa aikaan tappeluita!!!11
Offline
Oikein kannatettu? uuh mikä topikki..
FC Lahti ja Pool
ei muuta kuin voidetta rakoon ja ruuvi kiinni!
Offline
Itse kannatan vain ja ainoastaan Turun palloseuraa.
Offline
[quote:59bf2c1895="shanks"]Meinasin jo kirjottaa tähän jotain muka-nasevaa, mutta hokasin, että turskan kanssa ei kannata väitellä. Se on aina oikeessa.
Itelle nyt sinänsä sama mitä kukin kannattaa ja miksi ja miten kannattaa. Eiköhän jokainen oman tyylinsä ole löytänyt.
Eli edelleen uuh topikille ja viimesestä kommentista uuh turstonille.[/quote:59bf2c1895]
Koska shanksista on tullut tosikko? Vai onko tämä nyt jotain sun kieroa huumoria?
ei muuta kuin voidetta rakoon ja ruuvi kiinni!
Offline
Itse kannatan vain ja ainoastaan Turun palloseuraa.
Mustalla Klaanilla nämä.
ei muuta kuin voidetta rakoon ja ruuvi kiinni!
Offline
Emmätiä huumorista mitään, mutta itse en ainakaan tuosta aloitusviestistä löytänyt mitään hauskaa, vähän niinku paskaravun viestit nykyään.
Että ottakaapa siitä
This is what happens when you fuck a stranger in the ass
Offline
[quote:52ba451723="Big Brother"]Emmätiä huumorista mitään, mutta itse en ainakaan tuosta aloitusviestistä löytänyt mitään hauskaa, vähän niinku paskaravun viestit nykyään.
Että ottakaapa siitä [/quote:52ba451723]
Syrämmeni särkyi tämän viestin takia Rohkeutta antaville kaljoille tosin
ei muuta kuin voidetta rakoon ja ruuvi kiinni!
Offline
ihanaa, missä pelaa sydän-hymiö ååh tuossahan se. tämä (tuo) oli olevinaa samanlainen vitsi ku tuomon eka viesti. eli kukaan (ulkopuolinen[ja muukaan]) ei tajua mut silti :OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
Odotin myös peukkuja kissan pöydälle nostamisesta, mutta taisin nostaa jotain muuta. 3 kilon karppi pl.
Mut paskis ja tuomo
taidan olla taas kåpnni, mut milloin paskis ja tuomo tulee suomen paskimpaan kaupunkiin, eli kouvolaan???
tääl ois tissipaari plplplplplplp
This is what happens when you fuck a stranger in the ass
Offline
Paskiksen hellyyttävälle viestille :puek. Melkein tulee tippa linssiin.
This is what happens when you fuck a stranger in the ass
Offline
[quote:64cd20e093="Big Brother"]ihanaa, missä pelaa sydän-hymiö ååh tuossahan se. tämä (tuo) oli olevinaa samanlainen vitsi ku tuomon eka viesti. eli kukaan (ulkopuolinen[ja muukaan]) ei tajua mut silti :OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
Odotin myös peukkuja kissan pöydälle nostamisesta, mutta taisin nostaa jotain muuta. 3 kilon karppi pl.
Mut paskis ja tuomo
taidan olla taas kåpnni, mut milloin paskis ja tuomo tulee suomen paskimpaan kaupunkiin, eli kouvolaan???
tääl ois tissipaari plplplplplplp[/quote:64cd20e093]
vuoden paras postaus tähän mennessä :aorta:
Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!
Security Fee:n hinnalla sisään!
Offline
[quote:7ba2021d8d="Big Brother"]ihanaa, missä pelaa sydän-hymiö ååh tuossahan se. tämä (tuo) oli olevinaa samanlainen vitsi ku tuomon eka viesti. eli kukaan (ulkopuolinen[ja muukaan]) ei tajua mut silti :OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
[/quote:7ba2021d8d]
Olen kyllä todella huolissani niistä jotka viestiäni ei ns. tajunnut
Jonkinlainen keskittymä tuntuu olevan Kouvolan suunnalla
Bigb:n viesteille
ei muuta kuin voidetta rakoon ja ruuvi kiinni!
Offline
Nähdä Kouvolan Kuuma Pala ja kuolla.
Offline
huomenna shinne!!!
Varikset komentavat
Offline
no mitä luulit??
huomenna tuparit!!!
Varikset komentavat
Offline
tissibaarissa? :O
This is what happens when you fuck a stranger in the ass
Offline
eiq eka meillä ja sitte tissibaarin kautta kuumapalalle
Varikset komentavat
Offline
Pages: 1