#1 10.05.2019 10:25

Artemi
Member
Registered: 22.07.2007
Posts: 3,293

MICHAEL GIRA (Swans, US)+NORMAN WESTBERG (Swans, US), la 2.11. Hki

SWANSIN KEULAHAHMO MICHAEL GIRA SAAPUU AKUSTISELLE SOOLOKEIKALLE SUOMEEN
La 2.11.2019 Helsinki, Kuudes Linja + Norman Westberg (US)

Palvotun yhdysvaltalaisyhtye Swansin keulahahmo Michael Gira saapuu Suomeen marraskuussa. Myös sooloartistina, Angels Of Lightin johtohahmona sekä kirjailijana tunnettu Gira esiintyy Helsingin Kuudennella Linjalla lauantaina 2. marraskuuta osana akustista soolokiertuettaan. Tapahtuman liput ovat myynnissä Tiketissä.

Vuonna 1982 New Yorkissa perustettu Swans on armottomalla otteellaan muovannut vaihtoehtoisemman rockin kenttää ja innoittanut kokonaisia sukupolvia elämäntuskaa tihkuvalla tuotannollaan. Yhtyeen perustajan ja laulaja-kitaristi Michael Giran nihilistinen visio ja junnaavan meditatiiviset sävellykset nostivat Swansin no waven, post-rockin ja noise-rockin kulttiyhtyeeksi. Lukuisia kokoonpanomuutoksia läpikäynyt yhtye hajosi vuonna 1997, mutta palasi vuonna 2010 nousten entistä suurempaan arvostukseen.

Lähivuosina Michael Gira on esiintynyt Swansin konserttien lisäksi myös lukuisilla akustisilla soolokeikoilla. Korviahuumaavista äänivalleistaan tunnetun Swansin live-esiintymisten raaka energia sekä ruumiillinen intensiteetti ovat vahvasti läsnä myös Giran akustisissa seteissä. Soolokiertueella kuullaan kappaleita Swansin aiemman tuotannon lisäksi yhtyeen vielä julkaisemattomalta albumilta. Kuudennella linjalla lavan lämmittelee Swansin pitkäaikainen kitaristi Norman Westberg.

LIPUT:
-ennakkoon Tiketistä alkaen 22,50 EUR
-ovelta 24 EUR

http://www.younggodrecords.com
http://www.facebook.com/SwansOfficial/
http://www.facebook.com/NormanWestberg/
http://www.fullsteam.fi

NmQJGU2.png?1

Offline

#2 13.05.2019 11:41

Artemi
Member
Registered: 22.07.2007
Posts: 3,293

Re: MICHAEL GIRA (Swans, US)+NORMAN WESTBERG (Swans, US), la 2.11. Hki

Offline

#3 27.10.2019 21:58

Artemi
Member
Registered: 22.07.2007
Posts: 3,293

Re: MICHAEL GIRA (Swans, US)+NORMAN WESTBERG (Swans, US), la 2.11. Hki

Jo ensi lauantaina Kutosella!

Liput alk. 22,50€ Tiketistä, ovelta (jos myytävää jää) 24€:

https://www.tiketti.fi/michael-gira-us- … puja/62146

Swansin uusi albumi "Leaving Meaning" ilmestyi perjantaina, striimattavissa täällä:

https://www.decibelmagazine.com/2019/10 … g-meaning/

Michael Gira-"You See Through Me":

https://www.youtube.com/watch?v=Ian2z4mxGZM

Norman Westberg-"Bunny Bill":

https://www.youtube.com/watch?v=YTSITXtVJ2s

0mMFfHK.jpg?1

Offline

#4 31.10.2019 13:08

Artemi
Member
Registered: 22.07.2007
Posts: 3,293

Re: MICHAEL GIRA (Swans, US)+NORMAN WESTBERG (Swans, US), la 2.11. Hki

Lauantaina! Liput myy erittäin hyvin joten kannattaa piipahtaa Tiketissä jos mielii keikalle --> https://www.tiketti.fi/michael-gira-us- … puja/62146

https://www.youtube.com/watch?v=uNNAQka5Z78

Offline

#5 02.11.2019 15:26

Artemi
Member
Registered: 22.07.2007
Posts: 3,293

Re: MICHAEL GIRA (Swans, US)+NORMAN WESTBERG (Swans, US), la 2.11. Hki

TÄNÄÄN!

19:00 ovet auki
20:00 NORMAN WESTBERG
21:00-> MICHAEL GIRA

Liput ennakkoon Tiketistä alk. 22,50€, ovelta 24€ mikäli myytävää jää.

https://www.tiketti.fi/michael-gira-us- … puja/62146

Offline

#6 29.04.2020 15:02

John36
Spam King
Registered: 14.03.2020
Posts: 62

Re: MICHAEL GIRA (Swans, US)+NORMAN WESTBERG (Swans, US), la 2.11. Hki

This article gives the light in which we can observe the reality. This is very nice one and gives indepth information. Thanks for this nice article.    best CBD oil

Offline

#7 29.04.2020 15:15

jookcha
vieressä retkottava nainen
From: blaze mountain
Registered: 21.10.2005
Posts: 19,070

Re: MICHAEL GIRA (Swans, US)+NORMAN WESTBERG (Swans, US), la 2.11. Hki

Mitäs diggasit keikasta John?


Ti ho detto come una volta un po' di vino, dischi in vinile, sequel, ragazze, ragazze, Kauko Röyhkä?

Offline

Board footer

Powered by FluxBB