#1 05.05.2021 14:21

Artemi
Member
Registered: 22.07.2007
Posts: 3,188

SQÜRL (Jim Jarmusch&Carter Logan), ma 7.2.2022 Savoy-teatteri, Hki

Jim Jarmusch tuo SQÜRL-yhtyeensä ensi kertaa Suomeen alkuvuodesta 2022. Kulttimainetta nauttivan ohjaaja-käsikirjoittajan, mutta myös muusikkona tunnetun Jim Jarmuschin sekä multi-instrumentalisti Carter Loganin muodostama duo esiintyy maanantaina 7. helmikuuta 2022 Helsingin Savoy-teatterissa. Konsertin lipunmyynti käynnistyy perjantaina 7. toukokuuta Lippupisteessä.

SQÜRL-yhteen tarina alkoi vuonna 2009, kun mm. ”Down By Law”-, ”Coffee and Cigarettes”- ja ”Broken Flowers” -elokuvistaan tuttu Jarmusch, multi-instrumentalisti Logan sekä tuottaja Shane Stoneback ryhtyivät tekemään musiikkia Jarmuschin tuolloin ajankohtaiseen elokuvaan ”The Limits of Control”. Bad Rabbit -nimellä perustettu, mutta sittemmin SQÜRLiksi nimetty kokoonpano on vastannut myös kolmen viimeisimmän Jarmusch-elokuvan musiikista: ”Only Lovers Left Alive” (2013), ”Paterson” (2016) ja ”The Dead Don´t Die” (2019). Yhtyeeltä on ilmestynyt lisäksi neljä EP-levyä sekä Jack Whiten Third Man Recordsin julkaisema livealbumi.

SQÜRLin musiikissa kuuluu Jarmuschin rakkaus niin stoner-riffeihin, hiphopiin, ambient-surinoihin kuin Neil Young -henkiseen juurevaan rockiinkin. Duon viimeisin pitkäsoitto ”Some Music for Robby Müller” julkaistiin viime vuonna Sacred Bones -levymerkin kautta. Helsingissä yhtye esittää musiikkia merkittävän yhdysvaltalaistaitelija Man Rayn neljään mykkäelokuvaan: ”L`Étoile De Mer” (1928), ”Emak Bakia” (1926), ”Le Retour à la Raison” (1923) ja ”Les Mystères Du Château de Dé” (1929).


SQÜRL (Jim Jarmusch & Carter Logan)
Ma 7.2.2022 Helsinki, Savoy-teatteri

Liput myyntiin pe 7.5.2021 klo 10
- ennakkoon 38 EUR (+ mahd. toimitusmaksut alk. 1 EUR) Lippupisteestä ja Savoy-teatterista
- ovelta 43 EUR

http://www.squrlworld.com 
http://www.facebook.com/squrlworld 
http://www.instagram.com/squrlband 
http://www.savoyteatteri.fi 
http://www.fullsteam.fi 

Offline

#2 07.05.2021 10:14

Artemi
Member
Registered: 22.07.2007
Posts: 3,188

Re: SQÜRL (Jim Jarmusch&Carter Logan), ma 7.2.2022 Savoy-teatteri, Hki

Offline

Board footer

Powered by FluxBB