#1 04.07.2022 13:45

Artemi
Member
Registered: 22.07.2007
Posts: 3,293

SUMAC (US)+PHARAOH OVERLORD, su 2.10. Tavastia, Hki

AARON TURNERIN JOHTAMA METALLIYHTYE SUMAC ENSI KERTAA SUOMEEN

Harvakseltaan Euroopassa nähty post metal/sludge-yhtye SUMAC saapuu syksyllä ensi kertaa Suomeen ja nousee Helsingin Tavastian lavalle 2. lokakuuta. Liput keikalle tulevat myyntiin Tikettiin keskiviikkona 6. heinäkuuta kello 9.

Aiemmin mm. Old Man Gloom- ja ISIS-yhtyeissä vaikuttanut vokalisti-kitaristi Aaron Turner perusti SUMACin vuonna 2014, tavoitteenaan tehdä uransa raskainta musiikkia. Pian trion täydensivät rumpali Nick Yacyshyn sekä myös Russian Circles-yhtyeessä soittava basisti Brian Cook. SUMACin debyyttialbumi ”The Deal” ilmestyi vuonna 2015 arvostetun Profound Lore-levymerkin kautta. Tämän jälkeen yhtyeeltä on ilmestynyt kolme studioalbumia sekä kaksi pitkäsoittoa yhdessä japanilaisartisti Keiji Hainon kanssa.

Turner on uransa aikana myös perustanut Hydra Head-ja SIGE-levymerkit, tehnyt kansitaidetta monille yhtyeille sekä kollaboroinut lukuisten muusikoiden kanssa. Jo vuosia jatkunut ystävyys porilaismuusikko Jussi Lehtisalon (mm. Circle) kanssa on kantanut hedelmää mm. kahden Split Cranium-albumin sekä Circlen ja Mamifferin yhteisalbumin muodossa. Muusikoiden viimeisin kollaboraatio on nykyisin Lehtisalon ja rumpali Tomi Leppäsen muodostaman Pharaoh Overlord-yhtyeen pitkäsoitto ”6” jolla Turner hoitaa lauluosuudet. Niin ikään harvoin keikkalavoille nouseva Pharaoh Overlord onkin enemmän kuin looginen lisä lokakuisen illan ohjelmistoon.


SUMAC (US)
+PHARAOH OVERLORD
Su 2.10.2022
Helsinki, Tavastia

Liput myyntiin ke 6.7.2022 klo 9 Tiketissä
- ennakkoon alk. 37,50 EUR

www.facebook.com/SUMACBAND
https://sumac.bandcamp.com/
www.facebook.com/pharaohoverlord
https://tavastiaklubi.fi/
www.fullsteam.fi/

Offline

#2 06.07.2022 13:16

Artemi
Member
Registered: 22.07.2007
Posts: 3,293

Re: SUMAC (US)+PHARAOH OVERLORD, su 2.10. Tavastia, Hki

Offline

#3 26.09.2022 11:19

Artemi
Member
Registered: 22.07.2007
Posts: 3,293

Re: SUMAC (US)+PHARAOH OVERLORD, su 2.10. Tavastia, Hki

Sunnuntaina Tavastialla! Illan aikataulu:

19:00 ovet auki
19:30 PHARAOH OVERLORD
20:45-> SUMAC (US)

Liput --> https://www.tiketti.fi/sumac-us-pharaoh … puja/83478

https://www.youtube.com/watch?v=Ipz9I6rm39E

https://www.youtube.com/watch?v=bVP-UM7 … gA4uY-2Yto

Offline

#4 02.10.2022 10:23

Artemi
Member
Registered: 22.07.2007
Posts: 3,293

Re: SUMAC (US)+PHARAOH OVERLORD, su 2.10. Tavastia, Hki

Offline

#5 02.10.2022 22:30

muumipoimuri
Member
Registered: 01.12.2020
Posts: 12,310

Re: SUMAC (US)+PHARAOH OVERLORD, su 2.10. Tavastia, Hki

PO veti kokoonpanolla Jussi, Tomi, Aaron Turner. Pojat oli valmiina, jämäkkä esitys ja basso pörisi vaikkei siinä basistia ollukaan. Helvetin hyvä vaikka oliki kahen vikan levyn biisejä. Soittivat liian vähä aikaa.
Sumakki oli ihan jees. Alotti vartin ajoissa peuk
Soittoajoille peuk


NE71A6c.jpg

Offline

Board footer

Powered by FluxBB