#1 06.10.2021 10:06

Artemi
Member
Registered: 22.07.2007
Posts: 3,293

ORANSSI PAZUZU+KAUKOLAMPI, 10.-12.2. Tre+Jkl+Hki

Kansainvälistä suosiota nauttiva Oranssi Pazuzu käynnistää Euroopan-kiertueensa kolmella kotimaisella klubikeikalla alkuvuodesta. Omintakeinen psykedeelisen ja vaihtoehtoisen metallin yhtye aloittaa kiertueensa viikonlopun mittaisen Suomi-osuuden torstaina 10. helmikuuta Tampereen Klubilta, josta se suuntaa Jyväskylän Lutakon kautta Helsingin Tavastialle 12. helmikuuta. Keikkojen avausartistina nähdään kokeellista elektronista musiikkia esittävä Kaukolampi. Keikkojen liput ovat nyt myynnissä kunkin keikkapaikan omissa lipunmyyntikanavissa.

Vuonna 2007 perustetun Oranssi Pazuzun musiikki on harvinaislaatuinen kudelmaa black metallin sekä psykedeelisen ja progressiivisen rockin aineksia. Kieroutuneen synkkyyden ja hypnoottisen tunnelmallisuuden omaperäinen yhdistelmä toimii pohjasoundina yhtyeen alati uudistuvalle tuotannolle, jota ryydittävät äärimetallille uskolliset raa’at suomenkieliset vokaalit.

Yhtyeen läpimurtoalbumi ”Värähtelijä” julkaistiin vuonna 2016. Sen seuraajaksi viime vuonna ilmestynyt Nuclear Blastin julkaisema ”Mestarin kynsi” oli kansainvälinen arvostelumenestys, joka keräsi pitkiä tähtiriviä niin Metal Hammerin, Distorted Soundin kuin Kerrangin arvioissa.

Vuosien uran mm. Opel Bastards- ja K-X-P-yhtyeissä tehneen Timo Kaukolammen soolotuotanto on tummanpuhuvaa ja dystooppista analogiteknoa ja ambientia. Minimalistisen elektronisen tuotannon superosaajan sävellyksiä kuullaan myös useissa menestyselokuvissa ja -sarjoissa kuten kansainvälisessä Mister8- ja kotimaisessa Jälkeläiset-sarjoissa. Kaukolampi työstää paraikaa toista soololevyään.


ORANSSI PAZUZU
+ Kaukolampi

To 10.2.2022
Tampere, Klubi
Liput: ennakkoon Tiketistä alk. 22,50 EUR, ovelta 25 EUR

Pe 11.2.2022
Jyväskylä, Lutakko
Liput: ennakkoon Lippupisteestä alk. 21,50 EUR ja Jelmu.net 20 EUR (Jelmun jäsenet 18 EUR), ovelta 22 EUR

La 12.2.2022
Helsinki, Tavastia
Liput: ennakkoon Tiketistä alk. 24,50 EUR, ovelta 27 EUR

https://oranssipazuzu.com
www.instagram.com/oranssipazuzu
www.facebook.com/oranssipazuzuband
www.kaukolampi.com
www.instagram.com/kaukolampi
www.facebook.com/timokaukolampi
https://tullikamari.net
www.jelmu.net
www.tavastiaklubi.fi
www.fullsteam.fi

Offline

#2 18.10.2022 19:09

muumipoimuri
Member
Registered: 01.12.2020
Posts: 12,189

Re: ORANSSI PAZUZU+KAUKOLAMPI, 10.-12.2. Tre+Jkl+Hki

Tämä on siis huom huom tavastialla 3.11.
Lippu plakkarissa.


NE71A6c.jpg

Offline

#3 31.10.2022 23:15

nepal
Member
Registered: 30.07.2008
Posts: 413

Re: ORANSSI PAZUZU+KAUKOLAMPI, 10.-12.2. Tre+Jkl+Hki

tietääkö joku monelt alkaa musa? torstaina 3.11.

Offline

#4 03.11.2022 17:57

muumipoimuri
Member
Registered: 01.12.2020
Posts: 12,189

Re: ORANSSI PAZUZU+KAUKOLAMPI, 10.-12.2. Tre+Jkl+Hki

19.00    OVET
19.30    KAUKOLAMPI
20.40    ORANSSI PAZUZU


NE71A6c.jpg

Offline

#5 03.11.2022 18:43

nepal
Member
Registered: 30.07.2008
Posts: 413

Re: ORANSSI PAZUZU+KAUKOLAMPI, 10.-12.2. Tre+Jkl+Hki

muumipoimuri wrote:

19.00    OVET
19.30    KAUKOLAMPI
20.40    ORANSSI PAZUZU

ff peuk

Offline

#6 03.11.2022 23:46

muumipoimuri
Member
Registered: 01.12.2020
Posts: 12,189

Re: ORANSSI PAZUZU+KAUKOLAMPI, 10.-12.2. Tre+Jkl+Hki

Kaukolampi veti kovaa teknoo tarpeeks kovalla volumella. Very good peuk
Pazuzu vitun hyvä, maailmanluokan orkesteri. Toisen kitaristin heilumiselle peuk


NE71A6c.jpg

Offline

Board footer

Powered by FluxBB