You are not logged in.
hesarissa oskari ylistää uutuutta sen verran huolella, että alkoi jo kiinnostamaan: https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000007721717.html
ajattelin myös kaivaa sen muinaisen klassikkodebyytin soittoon tässä jossain vaiheessa, ostin sen aikanaan hypetyksen saattelemana, mutta kuuntelut jääneet sen verran vähille, etten tällä hetkellä muista siitä yhtään mitään ![]()
Offline
Kesää odotellessa We Will Always Love You käy talven menetetyn aurinkoloman korvikkeeksi niin hyvin kuin musiikkialbumi vain voi
Ja vain 4 tähteä? Kovat on kriteerit Oskulla.
Tämä bändihän on tosiaan julkaissut kolme levyä jotka kaikki ovat erittäin hyviä. Hienosti tehty, The Avalanches.
Offline
Moni tuntuu löytäneen Wildflowerin kun pöly ensipettymyksen jälkeen laskeutui. Olen antanut sille niin monta mahdollisuutta että se melkein tuhosi odotukset tätä uusinta levyä kohtaan (debyytin huikeutta kakkoslevyn pettymys ei onnistunut vähentämään, yksi lempilevyistäni viimeisen 20 vuoden ajalta). Vaikka pidän tosi monista Wildflowerin vierailijoista niin eipä silti tule ilman asetta ohimolla tuohon levyyn palattua.
Uusin levy on positiivinen yllätys ja Oskarin arvostelu kohtuullisen ansiokas. Harva levy on viime aikoina kuulostanut yhtä onnistuneesti vuosituhannen alun elektroindielta. Vaikka tiedän että We Will Always Love You tulee dominoimaan kevään 2021 kuuntelulistaa, en ihan helposti olisi Oskarin arvosteluun pukannut viimeistä puuttunutta tähteä. Onhan tuossa välillä tyhjäkäyntiä ja pari biisiä olisi voinut laatukontrollin nimissä voitu jättää pois. Monipuolinen ja riemastuttava levy yhtä kaikki!
Offline
Hyvä eka viesti, tervetuloa foorumille
Ite olen kyllä ihan päinvastaista mieltä
Mä olen tuon uusimman pyörittänyt nyt varmaan 6-7 kertaa ja ei tää vaan pääse missään kohtaa levyä "ihan ok" fiilisten yläpuolelle. Wildflower muistaakseni avautui pikkuhiljaa joka kuuntelulla ja siinä noi kovimmat raidat kuten Because I'm Me, Subways, Harmony, Colours oli aika tarttuvia jo ekoilla kuunteluilla.
Offline
mainio sideways-keikka innosti taas kuuntelemaan näitä, mullahan on näköjään ne kaksi uudempaa levyä koneella, mutta vopis hankkia ihan cd-levykäisinä, mukavaa musaa
Offline
kuvittelenko vai onko wildflower näiden paras levy? 
voi toki olla vähän liian instant hittejä, katsotaanpa kuinka kestää aikaa
Offline
Vaikea uskoa että Wildflower on aikoinaan ollut monelle pettymys, tää on kyllä niin instant-neroutta, toki paljon helpompaa kuunneltavaa kuin vaikka se legendaarinen debyytti. Saa nähdä kuinka nopeasti tähän kyllästyy, mutta nyt kuulostaa vaan niin hyvältä
oikein täsmähitti kuin tehty meikäläiselle 
Karhut feissiin kuule tää on se reitti hä ...ja kerran eräs naarassusi melkein mun kengille kusi 

Online
eilen kuuntelin since i left youn varmaan kolme kertaa, onhan se syystäkin klassikko. tää on jotenkin ihan täydellistä kesämusaa

Offline
Vaikea uskoa että Wildflower on aikoinaan ollut monelle pettymys, tää on kyllä niin instant-neroutta, toki paljon helpompaa kuunneltavaa kuin vaikka se legendaarinen debyytti. Saa nähdä kuinka nopeasti tähän kyllästyy, mutta nyt kuulostaa vaan niin hyvältä
oikein täsmähitti kuin tehty meikäläiselle
väliaikatiedote: en ainakaan vielä ole kyllästynyt, ihan sairaan kova levy edelleen, yhtyeeb oaras

Offline
soimassa se ylistetty debyytti Since I Left You ja onhan tää(kin) pelkkää juhlaa, paras bändi
Olipa hienoa nähdä nää livenä sidewaysissa, ilman tuota keikkaa tuskin olisi tullut näin paljoa innostuttua, täydellistä musaa 
Karhut feissiin kuule tää on se reitti hä ...ja kerran eräs naarassusi melkein mun kengille kusi 

Online
Parasta nyt: Wildflower
Jo tässä vaiheessa nostan tän viime vuosikymmenen kolmanneksi parhaaksi levyksi, heti Flower Boyn ja Flamagran jälkeen, ja paljon samaahan näissä kolmessa onkin, sellaista unenomaisuutta, maagisia tunnelmia, hienoja melodioita, pieniä tunnelmallisia yksityiskohtia jotka nostaa kokonaisuuden mestariluokkaan. Pitänee hankkia tämä myös vinyylinä.
Edes Frankie Sinatra tai Noisy Eater ei ärsytä tai kyllästytä, jälkimmäinen lienee poimurin suosikki tältä?
Huikeaa musaa, jossain vaiheessa sanoin, että Kasevan Meidän huoneessa on paras levy johon olen vuoden sisään tutustunut, mutta kyllä sekin jää tämän taakse. Wildflower on kuin täsmäisku meikäläisen sydämeen 
Karhut feissiin kuule tää on se reitti hä ...ja kerran eräs naarassusi melkein mun kengille kusi 

Online
onko se muuten john peel joka naurahtaa light up -kappaleen alkupuolella n. 16 sekunnin kohdalla? jotenkin ihan siltä kuulostaa, i want to believe
![]()
Offline
Offline
pakko jatkaa yksinpuheluani 
eilen kuuntelin since i left youn varmaan kolme kertaa, onhan se syystäkin klassikko. tää on jotenkin ihan täydellistä kesämusaa
![]()
toimii myös talvella 
ei herranjumala miten hyvää musiikkia ja suurta neroutta. muistelin tuossa taas että ostin levyn aikanaan koska sitä oli verrattu go! teamiin, joka tuolloin pärisi itselleni, mutta nyt jälkeenpäin miettien kyllähän ne vähän yhden tempun poni oli, joku bottle rocket oli ihan kiva mutta en millään usko että ne jää historiaan minään klassikkobändinä, mutta avalanches on tehnyt kolme albumia joista kaikki on klassikoita jo nyt.
mikä onni että aloittivat sidewaysissa vartin ennen teini-päätä, sen hetkistä suosikkibändiäni, joten päätin kuunnella vähän alusta, mutta maaginen musa imi mukaansa heti niin, ettei tullut mieleenkään enää lähteä kesken pois, ihan parasta musaa

Offline
Desk tape from The Avalanches first post-hiatus performance at Primavera Sound 2016 in Barcelona, Spain.
Offline
since i left you tänään 23 v. 
Offline
Offline
huh mikä biisi tämäkin, frontier psychiatrist -sinkulta:
miksei tätä otettu mukaan since i left youn tuplapainokselle? 
Offline
avalanches mukana jamie xx:n uudella sinkulla all you children 
kiva video ![]()
Offline