You are not logged in.
Missä illan kisastudio?
Ei puhuttele konerumpu ja Hitler sample samoin kuin kaunis ja eteerinen homo kuiskailu
Offline
Kisastudioni on suunniteltu huolellisesti. Takana on monen kuukauden valmistelu ja kaikki suunniteltu viimeisen päälle. Ajattelin alunperin katsella kisoje olohuoneessa tai omassa huoneessani, mutta televisiohuone on nyt laitettu kuntoon. Alkuvuodesta on hankittu uusi telkkari ja hyvät äänen toistolaitteet, joten laitteet ovat hyvät kisojen seuraamiseen. Mukava sohva takaa hyvän asennon moneksi tunniksi. Sohvan vieressä käden ulottuvilla on minibaari, jossa on kylmää Coca-Colaa aina valmiina. Kannettava tietokone, jossa on langaton ADSL-yhteys antaa minulle mahdollisuuden olla netissä koko ajan. Verhot ovat kiinni ettei auringonvalo häiritsisi kuvaa, mutta pieni mitään sanomaton pöytälamppu tuo sentään vähän valoa "luolaani".
Offline
Offline
Japani pelannu hyvin aussei vastaan, maata pitkin voisivat toki kokeilla vielä enemmän. Ausseilla ollu ehkä yks vaarallinen tilanne, vaikka parikin kulmaa ollu.
"Illan" suomimatsi jäänee nyt väliin, pitäis herätä kuudelta aamulla ettimään striimiä...
'My only premise is that there are times when one must attack with complete ruthlessness and fight with lethal fury. This fury and ruthlessness must be harnessed and directed to the gravest possible damageto kill.'
ontäs aiankin joku turska joo DECICIDERS
Offline
Ausseilla oli jonkin verran säkää pahimmissa paikoissa, ettei pallo kimpoillut maaliin. Japani oli muutaman kerran siis todella lähellä, mutta ei nyt mennyt. Endolta lähti yks ihan mahtava kuti. Hieno mies, hyvä pelaaja
'My only premise is that there are times when one must attack with complete ruthlessness and fight with lethal fury. This fury and ruthlessness must be harnessed and directed to the gravest possible damageto kill.'
ontäs aiankin joku turska joo DECICIDERS
Offline
Snadisti hämmentää toi arabimaiden huono karsinta, huonolla tsägällä ei yhtään joukkuetta selviä kisoihin. Mutta P-Korea on viime vuosina menestyny kai koko ajan paremmin ja paremmin. Onko E-Korea muuten ollu vuodesta 1986 vai 1990 asti joka kerta kisoissa? No, guuglaamallahan toi selväis.
Kyllähän tosta äskeisestä näytti, että Ausseille hyvin kelpaa piste.
'My only premise is that there are times when one must attack with complete ruthlessness and fight with lethal fury. This fury and ruthlessness must be harnessed and directed to the gravest possible damageto kill.'
ontäs aiankin joku turska joo DECICIDERS
Offline
Pohjois-Korea on kyllä ollut hyvässä nousussa viime aikoina. Esim. Tyttöjen maajoukkue voitti USA:n jossain mm-finaalissa vasta.
Ei puhuttele konerumpu ja Hitler sample samoin kuin kaunis ja eteerinen homo kuiskailu
Offline
[quote:abe873f04b="psykokarkki"]Kisastudioni on suunniteltu huolellisesti. Takana on monen kuukauden valmistelu ja kaikki suunniteltu viimeisen päälle. Ajattelin alunperin katsella kisoje olohuoneessa tai omassa huoneessani, mutta televisiohuone on nyt laitettu kuntoon. Alkuvuodesta on hankittu uusi telkkari ja hyvät äänen toistolaitteet, joten laitteet ovat hyvät kisojen seuraamiseen. Mukava sohva takaa hyvän asennon moneksi tunniksi. Sohvan vieressä käden ulottuvilla on minibaari, jossa on kylmää Coca-Colaa aina valmiina. Kannettava tietokone, jossa on langaton ADSL-yhteys antaa minulle mahdollisuuden olla netissä koko ajan. Verhot ovat kiinni ettei auringonvalo häiritsisi kuvaa, mutta pieni mitään sanomaton pöytälamppu tuo sentään vähän valoa "luolaani".
[/quote:abe873f04b]
Shanksin klassikkopostaus.
"A repo man's always intense"
Offline
georgialle iha vitust turpaa!
Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!
Security Fee:n hinnalla sisään!
Offline
[quote:d88adca7a6="Leif Erikson"][quote:d88adca7a6="hrmunoita"][quote:d88adca7a6="Leif Erikson"]Kukaan ei sitten viittiny muistuttaa että tänään Sportmagasinetissa ois ollu tällanen:
[quote:d88adca7a6]Jalkapalloilija Teemu Pukin ensiesiintyminen Sevillan liigajoukkueessa 18-vuotiaana. Kim Böling päätti odottaa Närpiössä. Daniel Sjölund lähti hyvin nuorena. Milloin maailmalle, milloin ei, vuoden valmentaja Markku Kanerva?[/quote:d88adca7a6]
Näin vain pari minuuttia lopusta. [/quote:d88adca7a6]
Katsoin alusta asti, tosin muistin vasta samalla kun ohjelma alkoi ja jotenkin oletin, että kiinnostuneimmat olisivat lukeneet föfföfkakkosen pukki-topikista ajoissa.[/quote:d88adca7a6]
Yleensä "se" tuleekin luettua, mutta tänään on ollut kiire. [/quote:d88adca7a6]
"A repo man's always intense"
Offline
[quote:dacf57e7a6="Leif Erikson"][quote:dacf57e7a6="psykokarkki"]Kisastudioni on suunniteltu huolellisesti. Takana on monen kuukauden valmistelu ja kaikki suunniteltu viimeisen päälle. Ajattelin alunperin katsella kisoje olohuoneessa tai omassa huoneessani, mutta televisiohuone on nyt laitettu kuntoon. Alkuvuodesta on hankittu uusi telkkari ja hyvät äänen toistolaitteet, joten laitteet ovat hyvät kisojen seuraamiseen. Mukava sohva takaa hyvän asennon moneksi tunniksi. Sohvan vieressä käden ulottuvilla on minibaari, jossa on kylmää Coca-Colaa aina valmiina. Kannettava tietokone, jossa on langaton ADSL-yhteys antaa minulle mahdollisuuden olla netissä koko ajan. Verhot ovat kiinni ettei auringonvalo häiritsisi kuvaa, mutta pieni mitään sanomaton pöytälamppu tuo sentään vähän valoa "luolaani".
[/quote:dacf57e7a6]
Shanksin klassikkopostaus. [/quote:dacf57e7a6]
Kiittäkää vaan ex-FutisForumlegenda Liverbirdiä tuosta pätkästä.
Offline
jaha, suomalainen tuomari. pannanpa jo valmiiks
Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!
Security Fee:n hinnalla sisään!
Offline
[quote:df9e88cc45="huïg"]jaha, suomalainen tuomari. pannanpa jo valmiiks
[/quote:df9e88cc45]
Kukas?
Ei puhuttele konerumpu ja Hitler sample samoin kuin kaunis ja eteerinen homo kuiskailu
Offline
[quote:c698a12826="hrmunoita"][quote:c698a12826="huïg"]jaha, suomalainen tuomari. pannanpa jo valmiiks
[/quote:c698a12826]
Kukas?[/quote:c698a12826]
homo pylly tms. hyväksyi georgian sääntöjenmukaisen maalin 46 sekunnin kohdalla
Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!
Security Fee:n hinnalla sisään!
Offline
joo aika paska tuomari mutta onneksi näinpäin, tasoihin päästiin 70+ minuutin pilkulla. keane oli paitsioasemassa ja tälle tulossa ollut pallo osu pulustajaa olkapäähän, tästä pilkku, no pl. sit viiden minuutin päästä keane tekee toisen ja eteenpäin on menty!
Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!
Security Fee:n hinnalla sisään!
Offline
Kuten fantsuketjussakin on noteerattu, UEFA-kannun pudotuskierrokset ovat käynnissä ja iso osa ekoista osaotteluista pelattiin eilen, mitä kattelin sivusilmällä pitkin iltaa jäisestä Pietarista Bragan leutoon yöhämärään. Zenit-Stuttgart oli yllättävän hyvää peliä todella vittumaisissa olosuhteissa ja täytyy koittaa kattoa kakkoskieppi tosta parista, veikkaan hyvää peliä Stuttgartin inhimillisemmällä nurmella. Roman Eremenkoa koitin vähän silmäillä samaan aikaan pelatussa Dinamo-Valenciassa ja vaikken nyt maajoukkuetouhuja oo oikein seurannut niin syötöissä oli kyl ihan samaa itseluottamusta kuin syyskaudellakin ja pääs jopa pelaamaan keskikentän moottorin paikalla niiden satunnaisten laiturikokeilujen sijasta. hrmistä ilahduttavasta St. Etiennen 1-3 voitosta Olypiakosia vastaan en nähnyt kuin hassun teknosäksätyksen siivittämän loppukoosteen ja UEFA.comin otteluraportti hyvään maalivahteiluun sekä Didier Domin häkellyttävään koomailuun perustuvasta röyhkeästä vierasvoitosta pitää varmasti kutinsa.
Noista normaaliin aikaan vähän ysin jälkeen starttaavista peleistä valkkasin sit väärän seurattavan kun Bordöö-Galatasaray meni aika nuhjaamiseksi turkkilaisten pulustusmuuria vastaan vaikka tarjolla ois ollu Bremen-Milania ja muuta herkkua. Fernando Cavenaghi vaikuttaa täysin yliarvostetulta hyökkääjältä tai sit satun vaan näkemään siltä pelkästään huonoja pelejä. Alkulohkossa hyvää jälkeä tehnyttä Standard Liegeä pidin selvänä ennakkosuosikkina Portugalissa säännöllisesti parhaaksi kolmen suuren ulkopuoliseksi joukkueeksi profiloitunutta Bragaa vastaan. Braga kuitenkin veti ittensä ihan ansaitusti 2-0 -johtoon dominoivalla esityksellä jo puoliaikaan mennessä ja menin sit koisimaan potkisähkyn myötä. 3-0 näyttää päättyneen.
Tänään sit viis peliä, joista glamouria tihkuva ja futis-afisionaadoja kilpaa kiiman huipulle kirittävä Lech Pozdan-Udinese tulee seiskalta ja muut pari tuntia sen jälkeen. Shakhtar-Tottenhamin, Fiorentina-Ajaxin ja Köpis-Man Cityn välillä tulee varmaan hypittyä loppuilta jos jaksaa.
Älä päästä painiks sitä
Offline
Eilisen kierroksen suurin paukku taisi olla Aalborgin komea 3-0 -voitto Deportivosta. Huomioitava on myös Metalist Kharkivin vierasvoitto Sampdoriasta. Joskin Sampin kausi on ollut vaikea ja prioriteetit kuitenkin enemmän liigassa. Standardin tappio oli tosiaan yllättävä koska Standard pakotti syksyllä Liverpoolin jatkoajalle CL-karsinnoissa ja tiputti sitten ennen lohkovaihetta Evertonin.
Tänään pelattavista peleistä Spurs lähtenee ilmeisen varamiehisenä johtuen osittain loukkaantumisista ja osittain edustuskelvottomuuksista. Mikäli tänään tule turpiin niin luultavasti lepuuttavat parhaitaan sitten kotipelissä koska liigassa uhka pudota on edelleen ilmeinen ja tulossa on ensi kauden Europelejä ajatellen tärkeä Liigacupin finaali. Aalborgin tapaan uskoisin Köpiksellä olevan aika hyvät mahollisuudet jatkoon todella ailahtelevaista Cityä vastaan.
Offline
Toi Metalist ei oo kai päästänyt vielä yhtään maalia tässä kissassa tällä kaudella. Se on aika hyvin! Ovat tehneet neljä maalia.
Offline
Toi Metalist ei oo kai päästänyt vielä yhtään maalia tässä kissassa tällä kaudella. Se on aika hyvin! Ovat tehneet neljä maalia.
Muistuttaa edellisten mm-kisojen SWEITSIä
Ei puhuttele konerumpu ja Hitler sample samoin kuin kaunis ja eteerinen homo kuiskailu
Offline
[quote:bd74dedcaf]Quakes sign Riihilahti
By Jeff Carlisle · February 22, 2009
Echoing reports from across the Atlantic, a league source has confirmed to CLS that the San Jose Earthquakes have signed Finland international midfielder Aki Riihilahti.
The source indicated that Riihilahti signed his contract over the weekend, and all that remained to be done was for MLS to approve the contract, at which point the signing will be officially announced, probably some time this week.
Riihilahtis arrival could do plenty to tweak the Quakes lineup, with Ramiro Corrales likely moving to left back in order for the Finn to assume a holding midfield role. Where that leaves last years left back, Eric Denton, is anybodys guess.
http://www.centerlinesoccer.com/http:/w … iihilahti/[/quote:bd74dedcaf]
Ei puhuttele konerumpu ja Hitler sample samoin kuin kaunis ja eteerinen homo kuiskailu
Offline
Galatasaray - Bordeaux hulinax
Älä päästä painiks sitä
Offline
C'MON LES VERTS!
Ei puhuttele konerumpu ja Hitler sample samoin kuin kaunis ja eteerinen homo kuiskailu
Offline
Galatasaray - Bordeaux hulinax
Kattelin kans tota peliä tunnin kohalta eteenpäin ja melkoista vuoristorataa kyllä oli kun kotijoukkue pöyritti peliä siinä vaiheessa mielin määrin ja tehtyään 3-1 maalin näytti jatkopaikka selvältä. Muutenkin draamaa riitti monellakin paikkakunnalla taas kerran joista nyt mainittakoon Bremenin komea nousu Milanossa 2-0 tappioasemasta tasapeliin ja vierasmaaleilla jatkoon. Saman tempun teki myös Roman Eremenkon Kiova Valenciassa. Jatkoajalle mentiin vain Twenten ja Marseillen matsissa ja peli sitten ratkesi ranskalaisten hyväksi vasta pilkuilla.
Seuraavalle kierrokselle saatiin sitten tukku mielenkiintoisia pareja taas:
Werder Bremen - St. Etienne
TsSKA Moskova - Shakhtar Donetsk
Udinese - Zenit
Paris SG - Braga
Dynamo Kiova - Metalist Harkiv
Manchester C - AaB
Marseille - Ajax
Hamburger SV - Galatasaray
Matsit pelataan 12. ja 18./19. alkavaa kuuta.
Offline
On toi aika hämmentävä kuudentoista kierros. Kolmesta suurimmasta liigasta vain kaksi jengiä mukana, eikä nekään mitään järin eliittitasoa Milanin ja Valencian pudottua. Udinese ja Sampdoria kyl käsittääkseni ihan tosissaan panosti tähän kisaan, ja onhan niistäkin ensinmainittu vielä jatkossa mutta aika tuskaisen esityksen jälkeen. Itä-Eurooppa on noussu tosi kovaa viimeisen viiden vuoden aikana, ja mua itteäni yllättää tässä eniten se, ettei powerhousahtavan Romanian edustajia edes ollut mukana koko jatkokierroksilla.
Kattelin tosiaan ton Gala-Bordöön, Milan-Werdan ja Valencia-Dynamon tarkemmin eilen ja kyllä draamaa & viihdettä tuli nautittua suunnilleen saman verran kuin tsämppäriliigassa koko kaudella yhteensä. Pieni höntsämentaliteetti tässä tapahtuman päällä leijuu ja ehkä joillain Beckhameilla ja Villoilla on vähän vaikea täyttä hönkää laittaa päälle trivialiteetiksi mieltämäänsä kisaan mutta ihan pelkästä räiskyvän futiksen kattomisen ilosta nää UEFA-torstait on kyllä ihan huippua. Ja Bremenin & Galatasarayn jätkien juhlat loppuvihellyksen jälkeen tuli kyllä ihan puhtaasti syrämmestä. Diegonkin kasvoilla oli aistivinaan semmoisen 'ei tää elämä näissä ympyröissä hassumpaa ookkaan' -ilmeen.
Seuraavan kierroksen peleistä vois ny periaatteessa kattoa vähän kaikkea. Suuria glamour-ottelupareja ei oo mut kiva kun on pari Ukraina-Venäjä -akselin vääntöä ja noi tulee sit heti alkuillasta kummallakin viikolla. Lisäks Roman on ollu paljon paremmassa vedossa kun uskalsin odottaa heti näin kauden alussa. Marseille-Ajax, Hampuri-Galatasaray ja Udinese-Zenit tulee varmaan olemaan prioriteetteina noista muista.
Älä päästä painiks sitä
Offline
Jännä juttu kyllä toi Romanian puuttuminen kokonaan mutta näemmä kaikki viisi UEFA Cupissa mukana ollutta jengiä oli tippnu 1.kierroksella eli ennen lohkovaihetta ja sen lisäks sämppärissä mukana olleet Steaua ja Cluj jäivät lohkojensa viimeks ja eivät näin sitäkään kautta enää päässeet mihinkään. Viime kauden Europisteiden perusteella oli mennyt myös yhtä surkeasti, joten ihmetellä täytyy mitä siellä on käynyt kun pari edellistä kautta olivat ihan Euroopan kärkeä ja siihen ei pelkästään yhden jengin pitkälle meneminen riitä.
Ukraina ja Venäjä sen sijaan ovat keränneet paljon pojoja tältä kaudelta ja Venäjä hätyyttelee jo heikosti pisteitä kerännyttä Ranskaa sekä lähivuosina siinä edellä olevaa Saksaa mikäli jatkossakin menestystä tulee. Mestareiden Liigassa menestymistä toki UEFAn rankingeissa ei sinällään painoteta, joten menemällä UEFA Cupissa pitkälle on mahdollisuus ehkä hieman helpommin kerätä noita pisteitä.
Offline
Tännekin. Huomatkaa toki, että English Plan kertoo enemmän nykyisestä englantilaisesta target-pelaajaa hyödyntävästä futiksesta, kuin perinteisestä myös laitojen kautta tapahtuneesta päästä päähän höökaamisesta
'My only premise is that there are times when one must attack with complete ruthlessness and fight with lethal fury. This fury and ruthlessness must be harnessed and directed to the gravest possible damageto kill.'
ontäs aiankin joku turska joo DECICIDERS
Offline
Jännä juttu kyllä toi Romanian puuttuminen kokonaan mutta näemmä kaikki viisi UEFA Cupissa mukana ollutta jengiä oli tippnu 1.kierroksella eli ennen lohkovaihetta ja sen lisäks sämppärissä mukana olleet Steaua ja Cluj jäivät lohkojensa viimeks ja eivät näin sitäkään kautta enää päässeet mihinkään. Viime kauden Europisteiden perusteella oli mennyt myös yhtä surkeasti, joten ihmetellä täytyy mitä siellä on käynyt kun pari edellistä kautta olivat ihan Euroopan kärkeä ja siihen ei pelkästään yhden jengin pitkälle meneminen riitä.
Voihan siinä olla, että UCL oli vaan liian kylmää kyytiä kahdelle kovimmalle, ja Eufa taas muille. Yksi kausihan ei tilastollisesti kesää kuitenkaan tee, katotaan seuraavina vuosina. Tähän astihan homma on ollut äärimmäisen nousujohteista. Romanialaisen kaverin mukaan Romaniassa on ollut käynnissä samanlainen sugardaddy-meininki kuin valjussa, vaikka toki pienemmässä mittakaavassa. Tämä on kuitenkin tuonut lisää haastajia perinteisille menestyjille eli Bukarestin Steaualle ja Dynamolle. Tosin saman kaupungin kolmas jengi Rapid on ollut jo jonkin aikaa kai kova tekijä Eufa-karkeloissa. En jaksa tarkistaa faktoja wikistä.
'My only premise is that there are times when one must attack with complete ruthlessness and fight with lethal fury. This fury and ruthlessness must be harnessed and directed to the gravest possible damageto kill.'
ontäs aiankin joku turska joo DECICIDERS
Offline
Mä oon Metalistin mukana. Toivottavasti pitävät nollan loppuun saakka.
Offline
Yksi kausihan ei tilastollisesti kesää kuitenkaan tee, katotaan seuraavina vuosina. Tähän astihan homma on ollut äärimmäisen nousujohteista.
Sitä siis ihmettelin kun toi nousu yhtäkkiä onkin tänä ja viime kautena täysin pysähtynyt ja Romanian seurat on keränny noita pojoja ihan helvetin vähän. Tästä voi itseasiassa katsoa viime kauden ja tämän kauden tilanteet.
Mutta kai toi "kahdelle kovimmalle UCL on liian kova" pitää aika hyvin paikkansa.
Offline
Ehkä teistä kumpikin vaan on väärässä. Todennäköisempää, kuin se että olisitte kerrankin kummatkin oikeassa...
Offline