You are not logged in.
Kiss Kiss Bang Bang
Olihan toi ihan viihdyttävä...
Offline
[quote:58edbc3fe2="börjeslandet"]Muukalainen. 8/10
Visuaalisesti yksi parhaista kotimaisista elokuvista, mitä olen nähnyt. Muutoinkin varmaan lupaavin suomalainen esikoisohjaus. Varsin tunnelmallinen taidepläjäys, jossa ei puhuta paljonkaan. Käykää katsomassa. Torstaina on viiden euron päivä ja tämä tuskin enää kauaa Helsingissä viihtyy (ei ole vetänyt kauheasti katsojia).[/quote:58edbc3fe2]
Ekan lauseen voin allekirjoittaa, mut mulle alkoi jossain vaiheessa maistua vähän puulta se ylenpalttinen ankeudella tunnelmointi ja tapahtumaköyhyys. Hyvät tunnelmat paikoitellen mutta katsojalle kai tavoiteltu odottava olotila vaihtui vähän turhan usein kärsimättömyydeksi, ja allekirjoitan kyllä Pilkeen kommentin myös tuosta tarinan avoimuuden haittapuoltista. Ja myös kun maalaillaan noin tyyliteltyjä kuvia niin sit kaikki maailman pienimmät epäkohdat pomppii silmille (esim. sen isän paidassa ollut muovinen nappi ). Mutta tosiaan visuaalisesti muutoin kyllä kaikki pointsit kotiin, kesäkuvauksesta tuli usein mm. Innocence mieleen.
Kaksin oltiin kattomassa muuten. Eipä ole kotimaiselle taidefilmille ottajia, kiva kuitenkin että oli levityksessä.
Mangojauhe goddamn.
Offline
[quote:088e312c4e="tiptoo"][quote:088e312c4e="börjeslandet"]Muukalainen. 8/10
Visuaalisesti yksi parhaista kotimaisista elokuvista, mitä olen nähnyt. Muutoinkin varmaan lupaavin suomalainen esikoisohjaus. Varsin tunnelmallinen taidepläjäys, jossa ei puhuta paljonkaan. Käykää katsomassa. Torstaina on viiden euron päivä ja tämä tuskin enää kauaa Helsingissä viihtyy (ei ole vetänyt kauheasti katsojia).[/quote:088e312c4e]
Ekan lauseen voin allekirjoittaa, mut mulle alkoi jossain vaiheessa maistua vähän puulta se ylenpalttinen ankeudella tunnelmointi ja tapahtumaköyhyys. Hyvät tunnelmat paikoitellen mutta katsojalle kai tavoiteltu odottava olotila vaihtui vähän turhan usein kärsimättömyydeksi, ja allekirjoitan kyllä Pilkeen kommentin myös tuosta tarinan avoimuuden haittapuoltista. Ja myös kun maalaillaan noin tyyliteltyjä kuvia niin sit kaikki maailman pienimmät epäkohdat pomppii silmille (esim. sen isän paidassa ollut muovinen nappi ). Mutta tosiaan visuaalisesti muutoin kyllä kaikki pointsit kotiin, kesäkuvauksesta tuli usein mm. Innocence mieleen.
Kaksin oltiin kattomassa muuten. Eipä ole kotimaiselle taidefilmille ottajia, kiva kuitenkin että oli levityksessä.[/quote:088e312c4e]
Mäkin olin ekalla kerralla vähän kärsimätön kun näin alun tosta (projektorin kanssa oli ongelmia kutsuvierasnäytöksessä), mutta tokalla kerralla olin täysin myyty. Suosittelen, että katsotte vielä joskus uudestaan. Tosin sääli, että toi äänimaailma on niin moderni, ettei siitä kyllä saa telkkarista oikeen mitään irti. :?
en ole kolmekybänen emoboy
Offline
Offline
Tuli lisää ajatuksia:
[quote:01780f1940="tiptoo"][quote:01780f1940="börjeslandet"]Muukalainen. 8/10
Visuaalisesti yksi parhaista kotimaisista elokuvista, mitä olen nähnyt. Muutoinkin varmaan lupaavin suomalainen esikoisohjaus. Varsin tunnelmallinen taidepläjäys, jossa ei puhuta paljonkaan. Käykää katsomassa. Torstaina on viiden euron päivä ja tämä tuskin enää kauaa Helsingissä viihtyy (ei ole vetänyt kauheasti katsojia).[/quote:01780f1940]
Ekan lauseen voin allekirjoittaa, mut mulle alkoi jossain vaiheessa maistua vähän puulta se ylenpalttinen ankeudella tunnelmointi ja tapahtumaköyhyys. Hyvät tunnelmat paikoitellen mutta katsojalle kai tavoiteltu odottava olotila vaihtui vähän turhan usein kärsimättömyydeksi, ja allekirjoitan kyllä Pilkeen kommentin myös tuosta tarinan avoimuuden haittapuoltista.[/quote:01780f1940]
En mä kyllä tiedä tunnelmoitiinko tossa ankeudella. Musta enemmän tunnelmoitiin asioilla, jotka on jänniä pikkupojalle. Vaikkapa se lattian alla oleva tila. Pelikortit. Kaivo. Sitten tietenkin se hevonen.
En oo koskaan oikeen ymmärtänyt ihmisiä, jotka pitää sulkeumista. Tai että tarinan pitäisi päättyä tai että ylipäätään pitäisi olla joku tarina. Musta tässä elokuvassa oli hyvin vahvasti sisältöä ja se riittää mulle. Ehkä siinä oli myös tarina, jonka keskiössä oli pojan vanhemmuussuhteet. Luottamuksen pettäminen oli myös yksi vahva teema.
Tietenkin elokuvan kommunikointi on epäselvää, kun päähenkilö on mykkä, mutta mä en näe sitä elokuvan heikkoutena. Musta elokuvissa ei ole kysymys kommunikoinnista. Toisaalta kuuntelen aika harvoin musiikassakaan sanoituksia, joten tää on varmaan joku mun päävamma.
en ole kolmekybänen emoboy
Offline
the beyond
odotukset olivat luonnollisesti helvetin korkealla. leffa ei ihan täysin niitä vastannut. hieno pätkä toki, toi meininki on vaan ylipäätään sitä parasta eli pannaan
the yes men
Offline
Oli kyllä huono. Naked Gun -trilogiasta oli pöllitty juttuja jotka tehtiin n kertaa huonommin ja Natalie Imbruglia kuvitteli vissiin olevansa L'Oreal-mainoksessa.
John Malkovichin ranskisaksentille sen sijaan
Oikean rytmin kiinni
saan iskelmä lol alkaa kiinnostaa hehe
Jotain tanssin bez eiq ja fall joo.
Offline
Master & Commander: The Far Side Of The World
aina . Olen toki nähnyt tuon ehkä 15 kertaa....
menen nyt nukkumaan ajatellen Jan Vapaavuorta
Offline
Grosse Pointe Blank kiva pätkä, ihana Joe Stummerin tekemä soundtrack
Offline
En oo koskaan oikeen ymmärtänyt ihmisiä, jotka pitää sulkeumista. Tai että tarinan pitäisi päättyä tai että ylipäätään pitäisi olla joku tarina.
Samaa mieltä siitä, että ei selkeää, osoitettua juonta tarvitse missään olla, mutta kyllähän jokainen taideteos aina tarinan kertoo, oli välineet siihen mitkä tahansa, ja...
Musta elokuvissa ei ole kysymys kommunikoinnista.
...eikö kaikessa taiteessa ole kysymys nimenomaan kommunikoinnista.
Se on ihan järkyttävää. Se on kuvottavaa kusetusta. Se on helvetinmoista suhmurointia. Se on törkeää. Se on ihan karseaa katsoa.
Offline
[quote:a38e1ef835="börjeslandet"]Musta elokuvissa ei ole kysymys kommunikoinnista.
...eikö kaikessa taiteessa ole kysymys nimenomaan kommunikoinnista.[/quote:a38e1ef835]
Se riippuu vähän mitä se kommunikointi pitää sisällään. Jos kommunikointi on jonkun tunteen herättäminen katsojassa niin sitten joo, mutta musta jotenkin semmonen analysointi "mikä oli tarinan opetus" "mitä haluttiin sanoa" on usein väärä lähestymistapa. Tai vaikka sen "jutun" löytäisikin, niin musta se ei koskaan oikeen kuitenkaan kerro mitään siitä kuinka onnistunut tai hyvä elokuva se oli.
en ole kolmekybänen emoboy
Offline
[quote:752a07b2da="risto_m"][quote:752a07b2da="börjeslandet"]Musta elokuvissa ei ole kysymys kommunikoinnista.
...eikö kaikessa taiteessa ole kysymys nimenomaan kommunikoinnista.[/quote:752a07b2da]
Se riippuu vähän mitä se kommunikointi pitää sisällään. Jos kommunikointi on jonkun tunteen herättäminen katsojassa niin sitten joo, mutta musta jotenkin semmonen analysointi "mikä oli tarinan opetus" "mitä haluttiin sanoa" on usein väärä lähestymistapa. Tai vaikka sen "jutun" löytäisikin, niin musta se ei koskaan oikeen kuitenkaan kerro mitään siitä kuinka onnistunut tai hyvä elokuva se oli.[/quote:752a07b2da]
Juu siis juuri tuollaisella yleisellä tasolla tarkoitin. Ja samaa mieltä olen tuosta viimeisestä kohdasta. Toki saahan sitä silti analysoida ja tulkita, tai olla tekemättä niin, eli ei kai välttämättä "väärää" lähestymistapaa ole..?
Se on ihan järkyttävää. Se on kuvottavaa kusetusta. Se on helvetinmoista suhmurointia. Se on törkeää. Se on ihan karseaa katsoa.
Offline
The Letter Never Sent peruttiin ku printti ei saapunut (kuulostaa käsitetaideteokselta!) ja sit tilalla näytettiin Karamazovit joka oli ihan paska. Tai en tiiä lopusta ku lähin ennen puoltaväliä. Yhh...
Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!
Security Fee:n hinnalla sisään!
Offline
[quote:80ac10c628="Pope"]Master & Commander: The Far Side Of The World
aina . Olen toki nähnyt tuon ehkä 15 kertaa....[/quote:80ac10c628]
Olen nähnyt vaan kerran. Loistava!
Juha, olet miespuolinen Jippu. Onnea!
Offline
Basic Instinct 2. Juoni ja miljöö ja kaikki oli toissijaista, pääpointti oli Sharon Stonen taistelu ikääntymistä vastaan, joka oli tietysti voitettu hienosti. Ja sitä faktaa ajatellen, tuntuu hassulta että alastomuutta oli loppujen lopuksi niin vähän. Minkä takia Rambo IV on mahtava elokuva? Se keskittyy pääpointtiinsa, tappamisen meininkiin. Jos tappamisesta tekee elokuvaa, niin kyllähän siinä pitää tappaa! Ja jos tisseistä tehdään elokuvaa, niin pitää olla tissejä. Sellainen on rehellistä elokuvaa. Basic Instinct 2 oli eräänlainen pettymys, koska välillä tuntui että tekijät unohtivat työnsä tarkoituksen. Että yritettiin muka tehdä jännäriä tai draamaa tai "oikeaa elokuvaa". Eihän semmonen peli nyt saatana vetele täällä.
Sharon Stonelle toki giganttinen
Hän on syytön ohjaajien ja tuottajien ja käsikirjoittajien kömpelyyteen. Älä sure Sharon, tiedän että yritit parhaasi. Sinä et epäonnistunut, ihmiset ympärilläsi olivat vain paljon huonompia, eivät työtoveruutesi lahjan arvoisia.
Schnabel Ralf, kai kannatat sä viittä vuotta/
suunnitelmataloudessa lepää kansanvoima/
Kommunismissa ei vikaa oo vaan ihmisissä/
tuskin pois pääsen täältä konsanaan
Offline
Lauantaina Bullitt ja eilen pitkään kattomislistalla olleet 12 Apinaa ja Epäillyt sattuivat tulemaan peräkkäin joltain leffakanavalta joka jostain syystä edelleen meillä näkyy. Kaikki kyl hyviä pätkiä jotka vois kattoa joskus uudestaankin.
Offline
Viikonloppuna Revolutionary Road ja Wall-E.
Revolutionary Roadista tykkäsin kovasti, joskaan en kestä Leon naamaa yhtään. Miten se voi edelleen näyttää ihan samalta kuin 15 vuotta sitten? Oli kyl hyvin samanlainen kuin American Beauty, ja jos niistä kahdesta pitäisi valita oma lemppari niin valitsisin jälkimmäisen.
Wall-E oli kyl semmonen hyvän tuulen elokuva että jos oisin ollut krapulassa niin oisin varmaan itkenyt ihan koko ajan!
Offline
En oo koskaan oikeen ymmärtänyt ihmisiä, jotka pitää sulkeumista. Tai että tarinan pitäisi päättyä tai että ylipäätään pitäisi olla joku tarina. Musta tässä elokuvassa oli hyvin vahvasti sisältöä ja se riittää mulle. Ehkä siinä oli myös tarina, jonka keskiössä oli pojan vanhemmuussuhteet. Luottamuksen pettäminen oli myös yksi vahva teema.
Kun lukee sun leffajuttuja, niin väistämättä tulee mieleen, että saat elokuvista enemmän irti kuin useimmat. Se on hienoa se. Mulle elokuvat on lähinnä vaan viihdettä, tykkään tai en, enkä yleensä sen paremmin osaa perustella. En nyt ihan pelkistä hölöhölöistä tykkää, mutta jos tykkään jostain vähänkin epätavallisemmasta (esim. Avaruusseikkailu), niin en oikeen tiedä mistä sekään johtuu. On vaan miellyttävä katsella.
*
Lounaissuomalaiset ovat kykenemättömiä ilmaisemaan tunteitaan. Ihailen sitä.
Offline
[quote:4823ff3f24="börjeslandet"]En oo koskaan oikeen ymmärtänyt ihmisiä, jotka pitää sulkeumista. Tai että tarinan pitäisi päättyä tai että ylipäätään pitäisi olla joku tarina.
Samaa mieltä siitä, että ei selkeää, osoitettua juonta tarvitse missään olla, mutta kyllähän jokainen taideteos aina tarinan kertoo, oli välineet siihen mitkä tahansa, ja...
Musta elokuvissa ei ole kysymys kommunikoinnista.
...eikö kaikessa taiteessa ole kysymys nimenomaan kommunikoinnista.
[/quote:4823ff3f24]
Hehehe, näyttää ihan vapaamuuraritervehdykseltä
Lapsena tykkäsin seurata kun kanat paistuivat isossa karusellissa kaupan lihatiskillä.
Offline
Eile:
Susuz Yaz: Dry Summer (1964)
http://www.imdb.com/title/tt0062322/
Materialistis-realistinen elokuva TÜRKIstä. Keskeisenä kysymyksenä omistusoikeudet luonnonresursseihin (vesi), yhteisöllinen elämä ja se kuinka jos mies ei saa pillua siitä voi tulla fasisti joka on valmis tappamaan veljensä ja raiskaamaan tämän vaimon. Tragedian ainekset siis, ja vaikka hybris ei johtanut jo hiukan toivomaani jumalalliseen rangaistukseen, oli loppu vallan hyvin mehusteltu ja nasevasti symbolinenkin. Pari hienoa visuaalista oivallusta kehissä, ja muuten pelkistettyyn ja maalaisrealistiseen estetiikkaan toi särmää yllättävän moderni ääniraita. Erinomaisen ja hiukan daideellisemman turkkimusaesityksen lisäksi kiimakohtiin oli paukautettu erittäin kuumottavaa ja ajankohtaan nähden edistyksellistä friijazia! Musat näyttäs olevan Manos Hadjidakis nimisen jannun tekemiä.
Tänään:
Här Har Du Ditt Liv: Here Is Your Life (1966)
http://www.imdb.com/title/tt0060529/
Nyt kyllä! Loppu vasta just niin en ehkä saa vielä kasattua fiilistelyjä kovin järkevästi mut parasta ikinä tämä. Olin varaillut leffalippuni vähän hätäiseen enkä ollut oikein rekisteröiny että kuinka pitkä leffa oli kyseessä, odotin siis jotain perus-90minuuttia mutta onnekseni huomasin että leffa jatkui ja jatkui. Kelaakin piti vaihtaa ja kolme tuntiahan siellä vierähti. Bergmanin suosikkileffa ruottalaisista enkä yhtään ihmettele. Skidin kasvuelokuva, ottolapsen omien jalkojen testailu alkoi tukkijätkyydestä ja sitten elokuvateatterihommiin tietty. Nuorisoromanssikuvaukset olivat parhaita koskaan näkemiäni; osittain toki siksi että ne olivat niin ontuvia ja tuhoontuomittuja. Elettiin ensimmäisen maailmansodan aikoja, ja Olofista kuoriutui aika äkkiä työelämää nähtyään ja kirjoja ahmittuaan agitoitunut nuori sosialisti-superpenska, joka oli valmis radikaaleihin keinoihin pomoporrasta vastaan. Täysin teeskentelemätön ja epäteennäinen leffa, jossa kuitenkin kourakaupalla moderneja kerrontakeinoja; mustavalkoisesta värilliseen takaumat, freezefreimit ja superimposet (en ny muista miks näitä kutsutaan suomeksi ) olivat harkitussa käytössä muistikuvien muodostumista mielestäni hiton osuvasti kuvaamaan. Bergman ja Loach tulivat mieleen noin raa'asti vertailtuna, mutta ankeista olosuhteista ja kovista kokemuksista huolimatta tarina ei ollut edes kovin synkkä. Just sellanen leffa joka jotenkin puhdistaa kyynistä mieltä ja helpottaa hymyilyä vaikka materiaalinen olemassaolo ei valoisalta näyttäisikään
Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!
Security Fee:n hinnalla sisään!
Offline
30.11. näköjään tuli telkkarista suomessa tuo Tässä on elämäsi, kattoko kukaan?
Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!
Security Fee:n hinnalla sisään!
Offline
tämäkö?
Offline
[quote:3a2ecbe6e8="psykokarkki"]tämäkö?
[/quote:3a2ecbe6e8]
Luin "THIS IS MYSLI"
menen nyt nukkumaan ajatellen Jan Vapaavuorta
Offline
Teknisten ongelmien sijaan näytös venyi vajaasta kolmesta varttia vaille neljään tuntiin. Väsytti/ää
Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!
Security Fee:n hinnalla sisään!
Offline
The Mist
Öttiäiset oli vähän turhan selkeesti tehosteita, eikä Thomas Jane oo ikinä ollut mikään suosikkinäyttelijä mut kokonaisuutena kyllä vallan vaikuttava.
"Ei hätää, kunnanjohtajaa on informoitu"
Offline
The Last Movie
en ole kolmekybänen emoboy
Offline
The Straight Story
Fantastinen ruohonleikkuri-roadmovie. Pidin siitä, miten vanhuus kuvattiin viisautena, kun se niin kovin usein leffoissa yksinkertaistetaan pelkäksi seniiliydeksi. Elokuvan verkkainen eteneminen tuki ikäihmisen sielunmaisemaa. Tää oli parhaita vanhusleffoja, joita oon nähnyt.
You know, if it was a regular salad I wouldn't have said anything. But you had to have the BIG SALAD.
Offline
The Straight Story
Fantastinen ruohonleikkuri-roadmovie. Pidin siitä, miten vanhuus kuvattiin viisautena, kun se niin kovin usein leffoissa yksinkertaistetaan pelkäksi seniiliydeksi. Elokuvan verkkainen eteneminen tuki ikäihmisen sielunmaisemaa. Tää oli parhaita vanhusleffoja, joita oon nähnyt.
You know, if it was a regular salad I wouldn't have said anything. But you had to have the BIG SALAD.
Offline
Vargtimmen
Enpä tiennytkään että pikkupoikien murhaaminen voi olla näinkin visuaalisesti näyttävää :/
Nykvistin Svenkku tehny kelpo työtä
ja Ingmarille peukkua myös
"ei lisäaineita, hyvää hilloa viikon ajan"
Offline