#1 20.05.2009 02:59

kissa 8D
en halua olla pentti linkola
From: missä palaa?
Registered: 12.12.2006
Posts: 6,074

Tähän topiciin kerätään noloja juttuja pöytälaatikosta

Tätä en muistanutkaan. 2006:
---

Laila oli vasta kahdenkymmenen, mutta jo nyt hänestä näkyi usean vuoden ajan kestäneen huonon seuran, huonon oluen ja huonon hapen kuluttamat jäljet. Huolettomasti värjätyt mustat hiukset hapsottivat eri suuntiin, sukkahousuihin oli ilmaantunut reikiä eikä hän ollut käynyt suihkussa ainakaan viikkoon. Lailan ääni oli varsinkin hänen nauraessaan käheä kuin variksella, mutta se ei tuntunut häntä haittaavan.

Olin istunut sivummalla lukien typerryttäviä skandaalilehtiä ja siemaillen ensimmäistä oluttani. Jo kerran jossain liemessä uitettu käpristynyt lehti kuvasti baarin yleistä tasoa; B-tason julkimoille oli piirretty viiksiä ja helppoa ristikkoa oli jaksettu ratkoa hetken aikaa kunnes viimeistään vihjeen "näyttelijä Tea" kohdalla oli tullut tenkkapoo.

Toisen tuopin haettuani Laila tuli pummimaan minulta viittäkymmentä senttiä ja tupakkaa. Lupasin ne sillä ehdolla että hän jäisi pöytään juttelemaan kanssani. Mittailin vielä lapsenkasvoista nuorta naista katseellani kun hän seisoi tiskillä. Tiukka minihame paljasti hieman pyylevöityneen pepun muodot antavasti. Lailan seilattua epävarmoin pikkikorkoaskelin takaisin pöytääni olin jo päättänyt, missä viettäisin seuraavan yöni.

Yritin herättää keskustelua, mutta sanat juuttuivat kurkkuuni. Onneksi Laila puhui varsinkin pienessä hiprakassa kuin papupata enkä haronut vastaan, vaan nyökyttelin ja vastailin sen minkä nousuhumalaisen puhetulvan väliin ehdin. Levinneiden meikkien keskeltä loistavista silmistä näkyi toivo.

Useamman oluen jälkeen huomasin jo itsekin puhuvani enemmän. Lailan yhä harventuvissa puheenvuoroissa alkoi erottua katkera sävy yhdistyneenä minulle täysin tuntemattomiin nimiin. Kaikki on aina kuulemma muiden syytä.

Viereisen pöydän jo nuokkuvasta pöytäseurueesta erotin Lailan isosiskon, jota voisi äkkiseltään luulla hänen äidikseen. Viidessä lisävuodessa ehtii näköjään hoitaa itsensä yllättävän huonoon kuntoon, huomasin miettiväni kun seurasin sivusilmällä epätoivoista yritystä kasata savuketta huonoista puruista ja kuivista papereista. Katsoin Lailaa ja aprikoin, olisiko hän vastaavasti viiden vuoden päästä samassa kuosissa. Entä miten Lailan isosiskolle kävisi, joko hän kävisi mummosta? Vino virne viivähti naamallani mutta vakavoiduin nopeasti.

Juuri kun olin muotoilemassa Lailalle kömpelöä ehdotusta jatkoista oli hän jo ehtinyt päättää että jatkaisimme hänen asuntoonsa joka sijaitsikin aivan kulman takana. Pieni mutta viihtyisästi sisustettu kerrostaloyksiö, ei sopisi ahtaanpaikankammoisille mutta minulle se kelpasi yhdeksi yöksi. Epäselviä hetken höpötettyäni huomasin yhtäkkiä suutelevani Lailan niskaa pieneen huoneeseen yllättävän isokokoisella sängyllä.

Hän otti minut vastaan sanomatta sanaakaan. Toimitus oli tunteeton ja nopea; niin nopea kuin se kroonisista eturauhasvaivoista kärsivällä vain voi olla. Laila piti silmänsä kiinni suurimman osan ajasta, mutta aina välillä ne aukaistuaan näin tyhjän, poissaolevan katseen joka ei värähtänyt edes kuolattuani kiimaisena hänen kasvoilleen.

Heräsin ikkunasta suoraan silmiini paistaneeseen aamuaurinkoon. Laila nukkui kasvot seinään päin ilman alushousuja joten keräsin vaatteeni ja menin eteiseen pukeutumaan.

Housuja jalkaan vetäessäni huomasin ensi kertaa minua pää kallellaan katsovan kissan joka hinkkasi itseään seinää vasten. Erotin sen selästä kuivuneen viirun ja sillä silmänräpäyksellä ymmärsin, mihin olin yöllä limaisen elimeni pyyhkinyt. Suljin ulko-oven hiljaa perässäni.

Heti samana iltana Laila oli samassa baarissa. Käheä nauru tarttui pöytäseurueeseen.

Offline

Board footer

Powered by FluxBB