You are not logged in.
Oli kyllä hauska turnaus. Paljon mielenkiintoisempaa pelaamista noilla max. 1½ tähden jengeillä. Mahtavaa oli myös puolalaisjengien edustus. Varmaan aika pitkälti tasan puolet turnauksessa käytetyistä jengeistä oli Puolan pääsarjasta.
Mitähän sitä omasta turnauksesta sanomaan: Alkulohko ei vaikuttanut mitenkään helpolta etenkään kun kuninkees sattui olemaan mukana, Esukin tasosta ei ollut tietoakaan ja Bedderi oli viime kevään turnauksesta tullut tutuksi helposta lohkovaiheen ottelusta ja helvetin hankalasta pronssimatsista, jota hallitsin selvästi, mutta maalien tekemisen kanssa otti vaikeasti. Aika pitkälti näin tälläkin kertaa, mutta pronssimatsi vaihtui semiin.
Lohkovaiheen matseissa ainoastaan Kuninkeesin kanssa oli vähän vaikeuksia ja tietty Esukkia vastaan ekat 20min kun kyseessä oli turnauksen ensimmäinen ottelu ja pelin kanssa oli vielä vähän hakemista. Esukista lopulta 1-0 voitto ja sainkohan pallon myös neljä vai viisi kertaa tolppaan. Toisessa ottelussa kuninkeesista varsin mielenkiintoisen matsin jälkeen 2-1 voitto: menin 1-0 johtoon, mutta vastustaja tuli toisella puoliajalla tasoihin. Sain kuitenkin tehtyä heti perään johtomaalin ja tämä piti loppuun asti. Sitten vielä Bedderistä helppo 3-0 voitto lohkon viimeisessä matsissa.
Jatkopeleissä tulikin sitten vastaan Segis-Turska ja vaikka Turska tasoittikin ottelun n. 10 min pelin jälkeen, niin lukemat oli lopulta tylyt 9-1. Sitten tuli vastaan Bedderi. Heti joukkueita arpoessa tajusin, että nyt menee niin vituiksi kun sain jukkueekseni Kopteffin ja Jalaston edustaman Aalesunds FK:n. Tällä joukkueella pystyi syöttelemään itselle sopivalla tavalla, mutta maalien tekeminen oli ihan liian vaikeaa. Niillä hyölkkäyspään pelaajilla ei vaan käytännössä pystynyt tekemään mitään. Ja vielä kun kaksimetrinen norskikärki tuhlasi pari aivan avopaikkaa, niin kusessa oltiin vaikka hallitsinkin ottelua aivan selvästi: Mentiin jatkoajalle ja Bedderi sai 116min kohdalla tehtyä helpokohkon maalin karmeasta puolustusvirheestä, mikä johtui lähinnä kun en saanut valittua ajoissa oikeaa pelaajaa puolustamaan vaan nappia ränkkäillessä kohteeksi osui melkeinpä kaikki muut mun pelaajat ensin. Onneksi sain tasoituksen heti seuraavasta hyökkäyksestä, mutta rankkareilla tuli noutaja. Viisi ensimmäistä vetoa torjuttiin ja sitten Bedderi sai tehtyä yhden. Rankut lopulta Bedderilel 2-1.
Pronssimatsissa tuli sitten vastaan Esukki ja ottelu oli varsin helppo ja meikälle 3-0.
Pelillisesti meikältä huomattavasti edellistä turnausta parempi ja oli ehkä muutenkin hauskempaa.
Ens kerralla tosiaankin sit maajoukkueilla joskus toukokuussa!
Ei puhuttele konerumpu ja Hitler sample samoin kuin kaunis ja eteerinen homo kuiskailu
Offline
Sut saadaan vielä.
![]()
Sopii yrittää
Ollut kyllä helvetin tasaisia nää meidän väännöt FiFalla.
PES:ssä taisin viedä vähän selvemmin.
Ei puhuttele konerumpu ja Hitler sample samoin kuin kaunis ja eteerinen homo kuiskailu
Offline
Tuli sentään avattua maalitili näissä turnauksissa.
ei muuta kuin voidetta rakoon ja ruuvi kiinni!
Offline
Oma peli jäätyi lähes aina puoleen kenttään enkä löytänyt keinoja joilla olisin päässyt mellastamaan viimeiselle kolmannekselle. hrmistä vastaan olisi ollut pienet mahkut jopa yllättää mutta tolppa ja ihan vittu hirvee sijoitus avopaikasta ohi maalin.. Bedderiä vastaan sain joukkueekseni Piacenzan ja italialaiset mammanpojat olivat aika kevyttä kamaa vahvoja englantilaisia vastaan. Kummassakin ottelussa Maxia vastaan taistelin ensimmäisen puoliajan mutta sitten repsäs ja pronssimatsissa hrmis vei ottelun aika suvereenisti.
Turnauksen paras ottelu oli ehdottomasti puolivälierä jossa alun pupelluksen jälkeen nähtiin kaikkien aikojen kiimaisin nousu aina voittoon asti! Harmillisesti ILR pääsi vielä jatkoajan loppusekunneilla tasoihin, mutta tiesin pystyväni voittoon rankkareissa ja niinhän siinä myös kävi
Pieni harjoittelu voisi tuoda kaakullekkin keinoja muuttaa pallonhallinta maalipaikoiksi ja sitä kautta kohti parempia tuloksia, sillä luontainen maalivainu avittaa kyllä pistämään paikoista pallot verkkoon. ILR-ottelussa kolme maalia tulivat kolmella laukauksella ja välierässä Maxia vastaan ensimmäinen laukaus painui myös komeasti verkkoon. Mutta siihenhän ne maalipaikat sitten jäivätkin
Varikset komentavat
Offline
Tässähän jo odotetaan shanksin maratontaulukkoja.
turston wrote:
Shanksinhan kanssa tässä sovittiin vähän aikaa sitten että kesällä vetäistään läpi kymmenottelu.
Offline
Nojoo, taso ei ihan kauheesti vielä riittänyt, mutta avausvoitto sentään tuli pimeyden rajamailla taistellutta turskaa vastaan. Ja kaikissa peleissä tuli sentään maalikin tehtyä, joten paskemminkin olisi voinut kai mennä.
SOSDO MASSA KOMOROSSA
Offline
Tylsiä nää turnaukset ku kuninkees voittaa aina.
Offline
Seuraava turnaus ois siis tosiaan tarkotus järjestää ennen kesän MM-kisoja. Huhtikuu tulee vähän turhan äkkiä ja kun kalenteria kattelin niin mahdollisia pelipäiviä toukokuussa olis:
La 1.päivä (Vappu eli ei)
La 8.päivä (ite+hirmis tod.näk Ruåttissa)
To 13.päivä (perinteikäs helatorstai)
La 15.päivä (toi torstai voi ulkopaikkakuntalaisille olla hankala)
La 22.päivä (Chämppäriliigan finaali!)
La 29.päivä (tais olla Primavera)
La 5.6. (vika mahollisuus ennen kisoja)
Ite ehdotan tota lauantaita 15.päivää, tai sit viikkoa myöhemmin eli 22.päivä jollon voidaan sit turnauksen jälkeen kattoa UCL-finaalia joka tänä vuonna pelataan siis lauantaina. Helatorstai 13.päivä sopinee myös jos kukaan pääkaupunkiseutoa kauempaa ei ole tulossa. Mut nyt kun ollaan ajoissa liikkeellä niin kaikki ehtivät järjestellä menonsa hyvissä ajoin.
Offline
Joo 15. ois varmaan se paras. Sille ygösääni. Kagosääni 22.5.
Ei puhuttele konerumpu ja Hitler sample samoin kuin kaunis ja eteerinen homo kuiskailu
Offline
Offline
EA varmaan julkaisee jonkun kisa-FIFAn. Meinaaks ainakin kaks pelaajaa hankkia 'sen' toukokuuhun mennessä? Siinähän noita maajoukkueita piisais. 2vs2 -formaatt i houkuttais kans, riittääkö ohjaimet (joita siis tarvittais vähintään 8 kpl)? Missä pelataan?
Mulle sopii kaikki paitsi Primavera-viikonloppu. Ajatus tsämppärifinaalin kaltaiseen lopettajaisnäytösotteluun päättyvästä turnauksesta on aika hauska, joten heitetään se vaikka ykkösvaihtoehdoks. Mut mun puolesta voidaan vetää näiden ulkopaikkakuntalaisten preferenssien mukaan pääasiassa, täällä pk-seudulla moni asia on sumplittavissa aika lyhyelläkin varoitusajalla.
Älä päästä painiks sitä
Offline
2vs2 ei varmaan tarvitsisi kahta areenaa?
Varikset komentavat
Offline
No teoriassa ei varmaan mut kyl toi aika hyvin jouhevoittaa turnauksen etenemistä jos on kaks areenaa. Vois laittaa taas tavoitteen ronskisti 12-16 pelaajaan, joilla saadaan 6-8 jengiä karkeloihin.
Älä päästä painiks sitä
Offline
Oho. Vaikuttaa hyvältä. Vuvuzelat ehkä tärkein ja paras uudistus sitten Fifa96:n.
Ei puhuttele konerumpu ja Hitler sample samoin kuin kaunis ja eteerinen homo kuiskailu
Offline
No pannan. Kärkipaikka vaihtui ja jotain muitakin muutoksia.
(Sijoitus-Nimi/nikki-Turnaukset-Ottelut-Voitot-Tasurit-Häviöt-Tehdyt maalit-Päästetyt maalit-Maalisuhde-Pisteet)
1 hrmunoita 5 31 19 4 8 83 - 35 +48 61
2 shanks 5 27 17 4 6 73 - 36 +37 55
3 ILR 5 27 13 5 9 36 - 34 +2 44
4 kuninkees 3 18 12 1 5 45 - 17 +28 37
5 Bedderi 3 18 5 4 9 24 - 29 -5 19
6 Kalle 2 13 9 3 1 31 - 10 +21 30
7 risto_m 3 18 7 6 5 32 - 26 +6 27
8 stratum 4 22 7 3 12 33 - 56 -23 24
9 nordenstam 1 7 6 1 0 11 - 3 +8 19
10 mambo 1 7 6 0 1 20 - 3 +17 18
11 HUIG 2 11 4 3 4 21 - 27 -6 15
12 borjeslandet 3 16 3 4 9 17 - 31 -14 13
13 leposi 3 15 2 3 10 10 - 31 -21 9
14 Ulvis 2 9 2 0 7 10 - 26 -16 6
15 Prakk 1 4 1 0 3 6 - 11 -5 3
16 Jean-Babtiste 2 10 1 0 9 3 - 33 -30 3
17 Juuso 1 5 0 1 4 1 - 11 -10 1
18 kaakku 1 6 0 1 5 5 - 17 -12 1
19 turston 2 8 0 1 7 4 - 29 -25 1
(Rangaistuspotkukilpailuun edenneet ottelut on siis merkitty tasapeleiksi.)
Oon tainnu päästä vähän turhan korkealle 19 pisteellä?
turston wrote:
Shanksinhan kanssa tässä sovittiin vähän aikaa sitten että kesällä vetäistään läpi kymmenottelu.
Offline
Jos meinataan pelata 15.5 niin pitäis varmaan lyödä hommaa, formaattia, pelin versiota ja pitopaikkaa lukkoon pikku hiljaa?
Älä päästä painiks sitä
Offline
Offline
Pelaan englannilla Jos ei oo sallittu, niin en pelaa
en ole kolmekybänen emoboy
Offline
EI vaan, formaatti riippuu toki siitä ketä tulee, versiona käytettäneen tuota MM-kisaversiota joka ilmestyy nyt tän kuun lopulla ja oon ainaki ite tilannu. Pelipaikka vaatii sit oletettavasti sen pari areena vähintään mut meilläkin varmaan onnistus jos toisen töllön/näytön/minkälie sais paikalle.
Offline
Jos meinataan pelata 15.5 niin pitäis varmaan lyödä hommaa, formaattia, pelin versiota ja pitopaikkaa lukkoon pikku hiljaa?
Mukana!
Offline
Olen mukana toki. Samoin postmoderni pelitapani.
Toiveita formaatin suhteen:
- Joukkueiden taso 1½ - 4 tähden väliin. En tykkää Messillä riplailla, mutta toisaalta se 0,5 tähden kalina on erittäin onnetonta.
- Arvonta oli mukava lisä.
- 2 lohkoa, 4 jatkoon per lohko
- Järjestetään shanksillä
turston wrote:
Shanksinhan kanssa tässä sovittiin vähän aikaa sitten että kesällä vetäistään läpi kymmenottelu.
Offline
Eikös shanksilla sen verran paljasta seinää ole että ton mun tykin vois ottaa toiseks kuvalähteeks? OLEN HOMO -paita lienee kuitenkin jo nostettu pois seinältä.
Tuleeks tästä ny yksilö- vai joukkueturnaus? Se on mun mielestä se isoin kysymys.
Älä päästä painiks sitä
Offline
Joo, paljasta seinää ja persettä löytyy kyl.
Voidaan toki pelata 2v2 mut mielellään sit niin, että parit vaihtuu eikä joku poloinen esim. joudu sietämään meikää parinaan koko turneeta ku en syötä kuitenkaan. Vaatii sit toki ohjaimia enemmän mut ehkä niitä voi jostai löytyä? Plus jos sillä MM-kisaversiolla pelataa ni sit se pelikin pitää olla toinen vai onnistuko jos asentaa omalle boxille ja pyörittää toisesta?
edit: itekin kyl ehkä mieluummin pelaisin ihan yksin
Last edited by shanks (21.04.2010 22:38)
Offline
YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ! YKSILÖ!
turston wrote:
Shanksinhan kanssa tässä sovittiin vähän aikaa sitten että kesällä vetäistään läpi kymmenottelu.
Offline
Joo, emmä osallistu sitten jos on jotain 2v2-pelleilyä. Ehkä sellasta sitten jos oikeesti osais pelata koko peliä.
Ja eiks noissa maajoukkueissa ole niin paljon tasoeroja, että arvonta olis jees. Toki jos saa valita niin tahdon olla Paraguay. !!!
Last edited by leposi (22.04.2010 16:05)
Offline
Varaan Egyptin!
Ei puhuttele konerumpu ja Hitler sample samoin kuin kaunis ja eteerinen homo kuiskailu
Offline
Mucana. Bedderin säännöt näytti hyviltä. Kiinteät jengit käy myös kunhan otetaan joku yläraja tähdille.
The only one who could ever reach me was the son of a pizza man
Offline