You are not logged in.
voodoo jippu 
eiq people bez magic people
lol apua
ultravox

Offline

Offline
niinpä, mutta joudun skippaamaan 
Offline
Ensi su sarjisfestareilla Henry's Pubissa klo 17:
"Alussa oli mies, viina ja viinapiru haastattelussa Jyrki A. Mäki albuminsa Hermolomamatka tiimoilta."
Offline
juttu mällisestä kainuun sanomissa: Kylmän hien metodi
ja joensuussa hereillä huomenna:
Suomen tinkimättömin ja tiukin rockyhtye Radiopuhelimet voi näyttää kenelle tahansa maailmassa, mitä tarkoittaakaan yhteen soittaminen ja todellinen asenne. Tällä keikalla Radiopuhelimet katkaisevat lavalta ylimääräiset sähköt ja esittävät akustisesti ohjelmistoaan. Settiin sisältyy uutta, nimenomaan akustisille soittimille sävellettyä ja sovitettua musiikkia sekä akustisia versioita vanhemmista biiseistä. Näin ollen luvassa on harvinaista herkkua Joensuussa, tule ja koe!
Offline
arvio kieroonkasvukertomuksesta
onks kukaan forumisti ehtinyt vielä tsekkailemaan näitä kirjoja?
Offline
Offline
Tuota Hermolomamatkaa ei tunnu saavan stadissa mistään peruspaikoista. pitää tehdä joku vaellus kulkukatin poikaan tai liken kauppaan. tai sit tilata netistä. useampaan otteeseen akateemisesta sitä kattonut, kun se on sopivasti työmatkan varrella, mut ei vaan koskaan ole ![]()
Amppeliooppeli Ex-Pooppeli
Offline
voodoo jippu 
eiq people bez magic people
lol apua
ultravox

Offline
kuuntelin tossa yhtenä päivänä pitkästä aikaa captain beefheartin doc at the radar stationia, ja ashtray heartista tuli mieleen että sehän kuulostaa ihan radiopuhelimilta.
spåm
Offline

harmittaa kun missaan lauantain keikan 
Offline
eikö kukaan muka ollu keikalla? yksi uusi biisi on youtubessa tuolta, mutta ei kyllä mitenkään kovin kummoinen ollut. lienee siis ns. grower ![]()
Offline
Ei kyllä harmita yhtään missaaminen. Nyt äkkiä se akustinen paska pois alta ja takaisin kunnon rokkiin 
ei muuta kuin voidetta rakoon ja ruuvi kiinni!
Offline
Keikka-arvio: Radiopuhelimet riisui, Jarkko Martikainen komppasi
ai se legendaarinen kilju-biisi kuultiin, tulispa viimeinkin levylle 
Offline
niin tässä tämä:
Radiopuhelimet: Kilju from Jussi Tarvainen on Vimeo.
on muuten tajuttoman hyvät soundit, rippasin samantien mp3-soittimeen
Offline
Offline

Offline
tossa aamusella kuuntelin pätkän hiljaista!-levyä ja onhan se kieltämättä laatukamaa, varsinkin huoneeni ja hän katoaa iski ns. kybällä, sellaista mukavan psykedeelistä otetta löytyy. noita en äkkiseltään löytänyt youtubesta, mutta sen sijaan tämmöinen peitsamo-coveri duo anamäeltä, en ole ennen kuullut:
Offline
Saatan muistaa väärinki mut oliskohan Alamäkikin soittanut keikoilla Peitsamon Voimaa?
organizing the boy scouts for murder is wrong
Offline
Saatan muistaa väärinki mut oliskohan Alamäkikin soittanut keikoilla Peitsamon Voimaa?
On soittanu. Paras piisi 
Offline
vois joku näistä sivuprojekteista joskus vaikka levyttääkin ![]()
Offline
halusinpa vain sanoa tähän väliin että pian, pian on mahtava levy kun pitkästä aikaa kuuntelin

en tiedä mikä se on mutta se on saanut minut (valtaansa)
:rockhands::pint:
Offline
ja jatkoa seuraa, nyt kaivoin jäämeren esiin ja onhan se nyt ihan tajuttoman kova pläjäys. heti avausraita seinät, jotenkin aivan ilmiömäisen kova biisi, ihanan vinksahtanutta meininkiä. ja vieras, jonka kuuntelu viskipullon tyhjentämisen jälkeen metsässä heti neutral milk hotelin snow song part 1:n jälkeen eräänä aurinkoisena lauantai-iltana oli varsin psykedeelinen kokemus
ja kinkkuajassa on ehkä paras riimi ikinä:
jäätynyt maa / jäätyneet tähdet
miten voikin olla näin hyvä bändi 
:pint:
Offline
off the record -sessiot: http://offtherecord.fi/radiopuhelimet/
Date: 10th of February 2012
Place: Tsaarin sviitti / Aleksanterinteatteri, Helsinki
ja vielä
Miten musta tuli mää: Jyrki Anselmi Mäki
Viisi elämää mullistanutta musiikkikokemusta?
1) Hurriganes
2) Veikko Lavi
3) Captain Beefheart
4) Nina Simone
5) Bob Dylan
mutta lukekaa toki koko juttu 
Offline
Offline
^ Luen tuon aina että "Suomipopin vaikeat helmet".
Eat your greens, especially broccoli.
Offline
sais kyl olla mieluummin vaikeat kuin valkeat.
Amppeliooppeli Ex-Pooppeli
Offline
vegantti wrote:^ Luen tuon aina että "Suomipopin vaikeat helmet".
kato joo niin mäki
olen lukenut tuon aina tuossa vegantin kirjoittamassa muodossa.
bzort glorf bööth
Offline
voisko nää läpät siirtää johonkin vähäisempään topikkiin 
aiheena kuitenkin RADIOPUHELIMET 
Offline